Onko kukaan onnistunut vaihtamaan amk:sta toiseen (sama koulutusala)? Olen kuullut, että vaihtoa voi hakea vasta kun on opiskellut vuoden alkuperäisessä amk:ssa, mutta esim. Laurean sivuilta ymmärsin, että hakua voi yrittää myös kevätlukukaudeksi.
Haku toisesta ammattikorkeakoulusta
Nanna
2411
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
vaihdoin nyt syksyllä toiseen ammattikorkeakouluun (sama koulutusala). vaihtoa voi tosiaankin hakea vasta kun on opiskellut vuoden, eli haku kevätlukukaudeksi koskee niitä jotka ovat opintonsa aloittaneet viime keväänä (ovat siis näin opiskelleet sen tarvittavan vuoden). itse en siirtoa kyllä suosittele!! kaikki asiat ollut ihan sekaisin ja kursseja joutunut suorittamaan uudelleen/ korvaamaan. tuottaa turhaa päänvaivaa!
Sain juuri tänään tiedon että siirtohekemukseni on hyväksytty ja aloitan uudessa koulussa vuoden alusta. Hyvä fiilis!:)
Kuulemma yleensä aina hekmukset hyväksytään, jos hakee ns. arvostetummasta koulusta vähän huonompimaineiseen tai sellaseen josta on paljon opiskelijoita keskyttänyt tai vaihtanut.