Kuinka voisin tukea parhaiten miestäni työttömyydessä?
Hän on hyvä mies kaikin puolin, ahkera ja kiltti ihminen.
Haluaisin niin kaikkea parasta hyvää hänelle, koska hän on aina vilpittömästi rakastanut ja tukenut minua. Rakastan häntä vilpittömästi.
Tällaistakin mietin usein, että mahdanko enää koskaan tavata elämässäni loistavaa entistä opettajaani, joka inspiroi, kannusti ja ymmärsi taidettani. Sanoisin muutaman hyvän sanan ja kiitoksen face to face - aikoinaan kortilla kiitin kylläkin.
Kannattaako minun enää pitää yhteyttä sisariini vai lieneekö vastoinkäymiset kylmettäneet heidät empatialle. Haluaisin hyväksyntää ja rakkautta heiltä, mutta outo olo jää puheluista jälkeen päin eli käyttäydytään sydämellisesti ja "fiksusti "näennäisesti mutta kuittaillaan ilkeästi ja itseään nostaen puolijumalaksi vähätellen toisen kokemuksia -- mietin heidän reaktioitaan yömyöhään. Olen nuorin siskoista.
Tuommoisia pohdin, ehkä hieman pöhköjä juttuja mutta mieltä painavia.
Kiitokset etukäteen visioista jos jotain saat irti ja terveisiä ja tsemiä sinulle missä oletkin.
Mies791
2
70
Vastaukset
Hei!
Tuet miestäsi parhaiten siten, että pyrit auttamaan häntä jos hän apua tarvitsee. Töitä hän löytää nopeammin kuin osaa arvata. Ole lähellä miestäsi, sitä hän tarvitsee eniten. Näen kipinöivät liekit, joka tarkoittaa, että suhde on voimakas.
Sisaresi tuntuvat lähinnä kiusaavan sinua. Anna heidän olla niin kauan, että soittavat itse sinulle. Heillä on oman elämänsä kanssa tuskailua ja taistelua, ja heistä on kadehtittavaa että olet löytänyt sellaisen miehen kuin sinulla on - vaikka hän juuri nyt on työtön. Ole sinä se vahva ja anna heidän mennä omaan näppäryyteensä. Joku kaunis päivä he kyllä äkkäävät asian oikean laidan.
Jotenkin tuntuu, että sopivassa paikassa opettajasi tulee sinua vastaan, ja voit kiittää häntä.- hyvä elämä.
Kiitos todella paljon ystävällisesti ja kannustavasta vastauksesta.
Hienoa että joku jaksaa ja viitsii vastata kysyjille ystävällisessä hengessä, joskus kysynyt täältä ja peloteltu muka tapahtuvilla asioilla ihan epämääräisin vastauksin.
Kiitos vielä että vastasit ja että sinulla on hyväntahtoinen asenne ihmisiä kohtaan.
Kaikkea hyvää elämääsi, toivon että sinunkin haaveesi ja suunnitelmasi käyvät toteen parhaimmalla mahdollisella tavalla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2412014- 1881617
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä461260Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad50972- 40779
- 14770
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä30761Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21750Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .24725Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46637