siitin

Kannattaako siittimen esinahkaa pitää taakse vedettynä pitkää aikaa 13 v poika
3119
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

makuasia se haluaako pitää esaria päälla vai takana.
jos terska tuntuu aristavalle niin ainakaan koulussa ei ehkä kannata pitää sitä takana kun housut inhottavasti sitten hankaa terskan herkkää ihoa. jos haluat kokeilla takana pitämistä, kannattaa esim kokeilla sitä kotona tai öisin aluksi ja jos se tuntuu hyvällä, sitten vaikka kaiken aikaa jatkossa.

Äänestä

päivystyksessä työskennellessä törmänny muutamankin kerran semmoiseen vaivaan kun parafimoosi joka pahimmoillaan johtaa espanjalaiseen kaulukseen.
(esinahan verenkierto häiriintyy ja siihen alkaa kertymään nestettä-->turpoaa.
mikä johtaa siihen ettei esari enää menekään eteen. pahimmoillaan joutuu sitten päivystyksellisesti ympärileikkaukseen tai esinahan osapoistoon.

tätä muistaakseni painotettiin jo ekana vuonna koulussa että kun pesette ihmisiä kattokaakin että se esinahka jaa eteen.
eli hoitsukundi, se ei ole pelkästään makuasia, pitääkö edessä vai takana, varsinkaan neuvottaessa nuoria, joista osalla tuo esari saattaa olla todella tiukka, ylipäätänsähän jos esinahka jää taakse ja pysyy siellä peniksen ollessa veltto se on senverran tiukka että voidaan puhua lievästä parafimoosista. jakelet tässä kohtaa melkeinpä vaarallisia neuvoja.

esarilla on todella tehtävä, syy miksi se on siinä, suojaa terskaa, pitää limakalvon kosteana ja tuntoherkkänä ja siinä on runsaasti yhdynnässä iloa lisääviä hermopäätteitä. ts. sen kuuluu olla edessä silloin kun penistä ei käytetä tai pestä.

Äänestä
  • Laita oikein tiukka kumirenksu, ja pysyy takana.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


13 v poika kirjoitti:

Kannattaako siittimen esinahkaa pitää taakse vedettynä pitkää aikaa 13 v poika

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu