Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Ja taas koulumurha!

Koskahan asiaan puututaan niin että tuntuu!
Lapset ja nuoret ovat turvattomia väkivallan edessä, ja kun mennään oikeuteen, löytyy vaikka mitä puolustusta murhaajalle, koulukiusaamista, mielialahäiriöitä, masennusta...
Mutta elämä on riistetty nuorelta, tällä kertaa vain yhdeltä koulukaverilta.
Puolustus on jo tietysti herännyt, sillä polo murhaaja oli saanut häädön asuntolasta ja sitä paitsi hairahtunut imppaamaan.

Varmaan syyte lievenee jonnekin pikaistuksissa tehtyyn kuolemantuottamukseen, ja tuomio on pari vuotta, ensikertalaiselle sitten vain puolet siitä posessa.

Nythän on nämä kansalaisaloitteet. Jos joku alkaa kerätä nimiä koulusurmien rangaistuksien koventamista koskevaan lakiesitykseen, panen kyllä nimeni lennossa.

7

83

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 100.000km3

      Tämä Utsjoen tappo oli koulun asuntolassa tapahtunut, kolmekymppisen miehen suorittama, ei koulusurma meillekin totutussa mielessä.
      Mies oli potkittu pois koulun asuntolasta. Siitä hän niin suivaantui, että tappoi, niin käsitin, aikuisen miehen.

      Valitettava tapaus kuitenkin. Minusta oli jotenkin hämmentävää, ettei maamme suurimmassa läänissä ole omaa hiippakuntaa kirkolla. Oulun piispa kommentoi asiaa.

      • läänitön.

        Ei Suomessa ole enää läänejä, ne lopetettiin 1. tammikuuta 2010.
        Paikkakunta kuuluu Oulun Hiippakuntaan, jota johtaa piispa Samuel Salmi.


      • a p
        läänitön. kirjoitti:

        Ei Suomessa ole enää läänejä, ne lopetettiin 1. tammikuuta 2010.
        Paikkakunta kuuluu Oulun Hiippakuntaan, jota johtaa piispa Samuel Salmi.

        En tiennyt, että läänit lakkautettiin v. 2010. Nykyään aluehallintovirastot kai hoitavat entisten läänien tehtäviä. Lauseen sisällä hiippakunta näkyy kirjoitettavan pienellä alkukirjaimella.


      • lantalainen.

        Outoa että tämä melkein keski-ikäinen väkivaltaiseksi tunnettu mies sai käydä lasten kanssa samaa lukiota. Vanhemmat olivat jo vaatineet erottaista koulusta. Onko niin että pienen lukion jokaisesta oppilaasta pidetään kiinni vaikka väkisin , että lukio säilyy.
        Miksi harvaan asutulla alueella pitäisi olla kaikki palvelut jokaisen ulottuvilla, ei siellä työpaikkojakaan ole. Koko porohommakin on vahvasti tuettua, vain turismi jotenkin kannattaa. Kamalan kalliiksi tulee tuo saamelaisuuden kanssa hössötys, ei se mitään aitoakaan enää ole.


      • ustjohca

        100.000

        Surmattu oli koululainen, ei aikuinen. Pidätetty tekijä sensijaan on 30 mies Kai se koulu on ammattioppilaitos, koska surmaajakin opiskeli siellä.
        Sanottiin, että hänet erotettiin mm. imppaamisen ja muiden huonojen elämäntapojensa takia.


      • läänitön.
        a p kirjoitti:

        En tiennyt, että läänit lakkautettiin v. 2010. Nykyään aluehallintovirastot kai hoitavat entisten läänien tehtäviä. Lauseen sisällä hiippakunta näkyy kirjoitettavan pienellä alkukirjaimella.

        Yliopistossa pääaineeni oli suomen kieli, mutta kukaanhan ei ole täydellinen.

        Vanhuuteen pitkä on tie,
        se mennessään monetkin tiedot vie.
        Sillä tuskin suurta merkitystä lie.


      • jokhan mie joikhaan
        lantalainen. kirjoitti:

        Outoa että tämä melkein keski-ikäinen väkivaltaiseksi tunnettu mies sai käydä lasten kanssa samaa lukiota. Vanhemmat olivat jo vaatineet erottaista koulusta. Onko niin että pienen lukion jokaisesta oppilaasta pidetään kiinni vaikka väkisin , että lukio säilyy.
        Miksi harvaan asutulla alueella pitäisi olla kaikki palvelut jokaisen ulottuvilla, ei siellä työpaikkojakaan ole. Koko porohommakin on vahvasti tuettua, vain turismi jotenkin kannattaa. Kamalan kalliiksi tulee tuo saamelaisuuden kanssa hössötys, ei se mitään aitoakaan enää ole.

        3-kymppinen ei ole keski-ikäinen, eikä 16-vuotias lapsi.
        Parempihan aikuisen on koulua käydä, kuin kaljakassin kanssa kuljeksia kylän raittia.

        Surullinen tapaus, nuorella miehellä olisi ollut paljon annettavaa, taiteilija oikein.

        Hienoa, että meillä on saamelaiset rikastuttamassa sivistystä.
        Mikä suomalaisuudessa on aitoa, mehän olemme Euroopan eniten amerikkalaisuutta apinoiva kansa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      69
      2207
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2033
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      77
      1642
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1470
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1456
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      10
      1357
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      31
      1334
    8. 52
      1228
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      62
      1180
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      28
      1169
    Aihe