Metsänhoito

En ole välttämättä sitä mieltä,että metsänhoitoyhdistyksissä olisi tarpeeksi asiantuntemusta varsinaiseen metsänhoitoon.Omistamassani metsässä antoivat sellaisia ohjeita ,kun vanha kuusikko kaadettiin pois,että mäntyä tilalle.Voi olla kahdesadan vuoden kuluttua aitatolppatarpeet.Ei koulun penkillä tulla metsäammattilaisiksi.Puhun sillä kokemuksella minkä Kolmekymmentä vuotta suomalaismetsissä ovat antaneet.Avohakuu on väärä toimintamalli.Senjälkeinen istuttaminen ei tuta tuloksia meidän elinaikanamme.Metsän monimuotoisuus on avainasia.Missään tapauksessa koivuja ja haapoja ei pidä kaataa kaikkia pois siieltä missä niitä kasvaa.Ne antavat metsälle voimaa.
Tässä puhuu vain kolmenkymmenen kuution hakkaaja.Päivässä.
51073
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

**kun vanha kuusikko kaadettiin pois,että mäntyä tilalle.

Selkeä virhe. Vanha kuusikko on osoitus siitä, että maaperä on liian rehevä tai kostea männylle: mitä tekee kitukasvuisella soistuneen pohjan riukulikolla tai ravinteikkaan maan laho-oksaisilla räntyillä? Siinä olisi ollut koivun paikka. Evp:nä varmaan tiedätkin, että hies tai raudus sen mukaan, miten kosteikkoista maasto on.

**Avohakuu on väärä toimintamalli.

Usein on. Ei kuitenkaan aina. Ajattelepas vaikka sellaista tilannetta, että on maannouseman pilaama kuusikko: poishan se on kaadettava kokonaan ja alue uudistettava istuttamalla. Toinen tilanne: harventamatta jäänyt ja pystyyn karsiutunut/kuivunut männikkö - turha niitä raaskuja on siihen jättää tilaa viemään, kun ne eivät kuitenkaan mitään kasva.

**Metsän monimuotoisuus on avainasia.

Olen samaa mieltä. Tuholaisten joukkoesiintymisiä ei sekametsissä näe, mutta yksilajisiin metsiköihin niitä tulee ja kato on melko perusteellinen. Hyviä esimerkkejä siitä maannousema, mäntypistiäinen ja versoruoste.

**Missään tapauksessa koivuja ja haapoja ei pidä kaataa kaikkia pois siieltä missä niitä kasvaa.Ne antavat metsälle voimaa.

Lehtipuut lisäävät humuksen määrää ja nostavat ph:ta. Ne niinikään lisäävät hyödyllisten sienten määrää sekä kariketta hajottavan pieneliöstön määrää. Selkeä etu maan ravinteiden hyödyntämiseen. Se on sitä mainitsemaasi voimaa. Haapaa vaan pitää jättää melko kitsaasti, sillä se on todella vallitseva ja tilaa valtaava, jos sitä ei harvenna riittävästi.

Äänestä

"Tässä puhuu vain kolmenkymmenen kuution hakkaaja.Päivässä."

En usko!

Äänestä
  • Kyllä nykyaikaiset metsänhoito ohjeet ovat täysin oikein laadittuja.

    hoitoohjeet antavat riittävästi pelivaraa jotta maatyypin ja siinä kasvavan puulajin voi ottaa huomioon hoitotöitä tehdessä.

    avohakkuu on ainoa oikea tie kunnolliseen uuteen puusukupolveen, silloin tällöin tulee palstoja eteen joissa entinen isäntä on tehnyt harsintahakkuun ja siitä kun sitten käsketään tehdä tuottava metsä niin se ei onnistu millään.
    vajaatuottoiset, uudistuskypsät metsät kannattaa hakata aikanaan aukoksi.
    samasta istutetusta aukosta voi nuori metsänomistaja saada vielä monta puutiliä tekemällä hoitotyöt oikea aikaisesti nykyaikaisia metsänhoitoohjeita noudattaen. nykyaikana kun tehdään pikkutukkia, parrua ym ym. ensiharvennutilikin komistuu entisestään kun kaikkia ei tarvitse laitta kuitupuupinoon.
    lehtipuut kannattaa aina poistaa avohakkuu alueelta ja myöskin aukon reunametsistä niin pitkälle kuin moto vain ylettää ottaa. näin ei tarvitse tehdä työlästä vesakon raivausta muutaman vuoden välein vaan hoito menee. 1 vesakon raivaus 2.taimikonhoito 3.ensiharvennus, 4.1-2 kpl kasvatushakkuita ja sitten 5.avohakkuu.

    Luottakaa vain meihin nuoriin metsien miehiin, nämä vanhat jäärät ns. metsurit ovat yksi pahimmista vihollisista kun nykyaikaista tuottavaa metsätaloutta Suomessa tänäpäivänä harjoitetaan.

    Äänestä

  • J.V, K-S kirjoitti:

    Kyllä nykyaikaiset metsänhoito ohjeet ovat täysin oikein laadittuja.

    Olen lähiaikoina lopettamassa metsätalousinsinööri-opintojani, aiemmalta ammatiltani olen metsuri. Eli vaikka ikää ei ole vielä kuin 25 vuotta, on tietoa ja taitoakin jo ehtinyt kertyä.

    Koska olen yhä opiskelija, ovat koulussa saamani opit varmasti ajantasalla.

    Näistä syistä yhdyn J.V, K-S:n kirjoitukseen. Juuri näin metsiä käytetään sekä hoidetaan parhaalla mahdollisella tavalla. Se joka on erimieltä asioista ottakoon selvää faktoista.

    Terveisin: myös metsuri evp. tätänykyä MTI

    Äänestä

  • MTI kirjoitti:

    joko olet kysellyt töitä? Kiinostaisiko yhtiö kumppanuus metsäalan yritys temme kaikki metsäalantyöt Suunnittelut,arvionnit,hakkut,kuljetukset,puiden myynti.Tämä yritys homma on suunittelu astella ja töitä tuntuisi olevan ensiharvennuksia ainakin.Jos kiinostaa niin otappa yhteyttä niin jutellaan asioista [email protected]

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Metsuri evp. kirjoitti:

En ole välttämättä sitä mieltä,että metsänhoitoyhdistyksissä olisi tarpeeksi asiantuntemusta varsinaiseen metsänhoitoon.Omistamassani metsässä antoivat sellaisia ohjeita ,kun vanha kuusikko kaadettiin pois,että mäntyä tilalle.Voi olla kahdesadan vuoden kuluttua aitatolppatarpeet.Ei koulun penkillä tulla metsäammattilaisiksi.Puhun sillä kokemuksella minkä Kolmekymmentä vuotta suomalaismetsissä ovat antaneet.Avohakuu on väärä toimintamalli.Senjälkeinen istuttaminen ei tuta tuloksia meidän elinaikanamme.Metsän monimuotoisuus on avainasia.Missään tapauksessa koivuja ja haapoja ei pidä kaataa kaikkia pois siieltä missä niitä kasvaa.Ne antavat metsälle voimaa.
Tässä puhuu vain kolmenkymmenen kuution hakkaaja.Päivässä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu