usko, toivo
ja rakkauden
tuntemattomuus
koputtaa oveani
hakeakseen
lauhkean
seesteiseen aamuun
seksuaalisen käheän
äänen vetovoima
kuin mehevä
juoru, joka
on rakastelua
viettelevimmillään
elävän ihmisen
kylmään ytimeen,
näyttelijään
piinatun sielunelämän
mestariin, jossa
on epäaitoa
syvällisyyttä
lääpällään
kauneuteen
astellen
paratiisilinnun
koreudella ja
syleilee
pyörittää ympäri
vatikaanin valkean
savun vakavuutta
uhkeus ja
turmeltuneisuus
tuntuu nenässä
inhimillisten paheiden
piehtaroidessa
haukkoen henkeään
auransa
tuomaa tunteiden
kuohuntaa
epävarmuus ei
enää laahustanut
tohveleissaan
ruumishuoneen
hiljaisuudella
herra on kuullut
rukoukseni,
odotukseni
naisen muodot
aina niin kiehtovan
synnin ja sakramentin
sekoituksen
miten maailma
syntyy jokaisessa
kosketuksessa
antaa ilmavirran
muotouttaa
rakkauden
juoksuhiekassa,
johon jokainen huokosesi
väri, tuoksusi
oli kuin
olisin astunut
takaisin
menneisyyteni ovesta
kuinka sielun valo
on katulyhtyjen
lamppu
valaisten
kylmien väreiden
irvokasta naamiota
rakkautensa
hukannutta
tyhjää kaivoa
silti takerrun
kasvoihin,
virheettömyyteen
sidottujen
silmien
elämän kurittomuuteen
rantavallin yli
lyöviin aaltoihin
tuulen kaataessa
seiniä,
uskomuksia, joita
elämä on
kerroksissaan silloitellut
lapsuuden
herkkäuskoisuuden
käsi kädessä
iskostamia
myyttejä
tätäkö se
elämä on
paljaimmillaan?
tyhjä Eeden
saa jumalankin
itkemään
tahrattoman
sielun pelottava
tyhjyys,
ehtynyt
rakkauden lähde
eihän sellaista
maailma voi olla
eihän?
nykyajan luoma
paratiisi
lojuu
kadotettuna maana
missä on se
tuli ja
tappura
selkärangassa
kulkeva hymy, joka
sulattaisi napasi
jäätikön
kylmät viimat
oliko jumalani kuollut
luodessaan
hajamielisyydessään,
unohtaessaan
katsoa sisältöä
ymmärtämättä
mitä olikaan
luonut,
uhrannut
saadakseen palkintonsa
henkensä temppeleissä
muistin
herkkä ympäristö
oli niin tottunut
pyöreään kauneuteen
ja kuinka se
on maistanut elämää
maallista hulluutta,
joka virtaa
jokina
tähtinä, jotka
tuikkivat himon
riehuessa ruumiinsa
jokaisessa sopukassa
rintojen painuessa
huulillaan ja
reisien levittäytyessä
langenneina
roihun sytykkeinä
linnoittautuen
sokeisiin harhakuvitelmiin
toisen puoleisen kirkkaudesta
pelastusveneeni etsiessä
halkeamaa
etsiessä elämän
pisaraa, jota
antaa ja ottaa
valkoisessa
viattomuudessa
kuinka se
kaunis muisto
imeytyisi luihin
ja muistaisi
ilmeet, eleet,
veren ja
lihan antaman
unelman
puolikkaan kyvyn
tuntea kokoisuus
sellainen mikä ei
kysele
eikä kyseenalaista
vaan
villiinnyttää
antaa seitsemän
kesää
viikkoon
ammuksen, joka
ei tapa laukauksesta
vaan on
paksu lanka
johon nojata
minun haluni
sinun rakkautesi
liikuttaa
intohimon kykyä
sataa maisemaan
haikeus, jota
ei koskaan unohda
kerran katsottuaan
mutta ympärillä
on hiljaisuus
pelottava hiljaisuus,
josta
tietkään eivät
johda enää mihinkään
sillä vaikka se kestää mitä vaan
ei meitä ole ikuiseksi tehtykään
http://www.youtube.com/watch?v=0P2AqUm2Q-A
ja rakkauden
tuntemattomuus
koputtaa oveani
hakeakseen
lauhkean
seesteiseen aamuun
seksuaalisen käheän
äänen vetovoima
kuin mehevä
juoru, joka
on rakastelua
viettelevimmillään
elävän ihmisen
kylmään ytimeen,
näyttelijään
piinatun sielunelämän
mestariin, jossa
on epäaitoa
syvällisyyttä
lääpällään
kauneuteen
astellen
paratiisilinnun
koreudella ja
syleilee
pyörittää ympäri
vatikaanin valkean
savun vakavuutta
uhkeus ja
turmeltuneisuus
tuntuu nenässä
inhimillisten paheiden
piehtaroidessa
haukkoen henkeään
auransa
tuomaa tunteiden
kuohuntaa
epävarmuus ei
enää laahustanut
tohveleissaan
ruumishuoneen
hiljaisuudella
herra on kuullut
rukoukseni,
odotukseni
naisen muodot
aina niin kiehtovan
synnin ja sakramentin
sekoituksen
miten maailma
syntyy jokaisessa
kosketuksessa
antaa ilmavirran
muotouttaa
rakkauden
juoksuhiekassa,
johon jokainen huokosesi
väri, tuoksusi
oli kuin
olisin astunut
takaisin
menneisyyteni ovesta
kuinka sielun valo
on katulyhtyjen
lamppu
valaisten
kylmien väreiden
irvokasta naamiota
rakkautensa
hukannutta
tyhjää kaivoa
silti takerrun
kasvoihin,
virheettömyyteen
sidottujen
silmien
elämän kurittomuuteen
rantavallin yli
lyöviin aaltoihin
tuulen kaataessa
seiniä,
uskomuksia, joita
elämä on
kerroksissaan silloitellut
lapsuuden
herkkäuskoisuuden
käsi kädessä
iskostamia
myyttejä
tätäkö se
elämä on
paljaimmillaan?
tyhjä Eeden
saa jumalankin
itkemään
tahrattoman
sielun pelottava
tyhjyys,
ehtynyt
rakkauden lähde
eihän sellaista
maailma voi olla
eihän?
nykyajan luoma
paratiisi
lojuu
kadotettuna maana
missä on se
tuli ja
tappura
selkärangassa
kulkeva hymy, joka
sulattaisi napasi
jäätikön
kylmät viimat
oliko jumalani kuollut
luodessaan
hajamielisyydessään,
unohtaessaan
katsoa sisältöä
ymmärtämättä
mitä olikaan
luonut,
uhrannut
saadakseen palkintonsa
henkensä temppeleissä
muistin
herkkä ympäristö
oli niin tottunut
pyöreään kauneuteen
ja kuinka se
on maistanut elämää
maallista hulluutta,
joka virtaa
jokina
tähtinä, jotka
tuikkivat himon
riehuessa ruumiinsa
jokaisessa sopukassa
rintojen painuessa
huulillaan ja
reisien levittäytyessä
langenneina
roihun sytykkeinä
linnoittautuen
sokeisiin harhakuvitelmiin
toisen puoleisen kirkkaudesta
pelastusveneeni etsiessä
halkeamaa
etsiessä elämän
pisaraa, jota
antaa ja ottaa
valkoisessa
viattomuudessa
kuinka se
kaunis muisto
imeytyisi luihin
ja muistaisi
ilmeet, eleet,
veren ja
lihan antaman
unelman
puolikkaan kyvyn
tuntea kokoisuus
sellainen mikä ei
kysele
eikä kyseenalaista
vaan
villiinnyttää
antaa seitsemän
kesää
viikkoon
ammuksen, joka
ei tapa laukauksesta
vaan on
paksu lanka
johon nojata
minun haluni
sinun rakkautesi
liikuttaa
intohimon kykyä
sataa maisemaan
haikeus, jota
ei koskaan unohda
kerran katsottuaan
mutta ympärillä
on hiljaisuus
pelottava hiljaisuus,
josta
tietkään eivät
johda enää mihinkään
sillä vaikka se kestää mitä vaan
ei meitä ole ikuiseksi tehtykään
http://www.youtube.com/watch?v=0P2AqUm2Q-A
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.