Eden

usko, toivo
ja rakkauden
tuntemattomuus
koputtaa oveani

hakeakseen
lauhkean
seesteiseen aamuun

seksuaalisen käheän
äänen vetovoima
kuin mehevä
juoru, joka
on rakastelua
viettelevimmillään

elävän ihmisen
kylmään ytimeen,
näyttelijään

piinatun sielunelämän
mestariin, jossa
on epäaitoa
syvällisyyttä

lääpällään
kauneuteen

astellen
paratiisilinnun
koreudella ja
syleilee

pyörittää ympäri

vatikaanin valkean
savun vakavuutta

uhkeus ja
turmeltuneisuus
tuntuu nenässä

inhimillisten paheiden
piehtaroidessa

haukkoen henkeään

auransa
tuomaa tunteiden
kuohuntaa

epävarmuus ei
enää laahustanut
tohveleissaan

ruumishuoneen
hiljaisuudella

herra on kuullut
rukoukseni,
odotukseni

naisen muodot

aina niin kiehtovan
synnin ja sakramentin
sekoituksen

miten maailma
syntyy jokaisessa
kosketuksessa

antaa ilmavirran
muotouttaa

rakkauden
juoksuhiekassa,
johon jokainen huokosesi
väri, tuoksusi
oli kuin
olisin astunut
takaisin
menneisyyteni ovesta

kuinka sielun valo
on katulyhtyjen
lamppu

valaisten
kylmien väreiden
irvokasta naamiota

rakkautensa
hukannutta
tyhjää kaivoa

silti takerrun

kasvoihin,
virheettömyyteen

sidottujen
silmien
elämän kurittomuuteen

rantavallin yli
lyöviin aaltoihin

tuulen kaataessa
seiniä,
uskomuksia, joita
elämä on
kerroksissaan silloitellut

lapsuuden
herkkäuskoisuuden
käsi kädessä
iskostamia
myyttejä

tätäkö se
elämä on
paljaimmillaan?

tyhjä Eeden
saa jumalankin
itkemään

tahrattoman
sielun pelottava
tyhjyys,
ehtynyt
rakkauden lähde

eihän sellaista
maailma voi olla

eihän?

nykyajan luoma
paratiisi
lojuu
kadotettuna maana

missä on se
tuli ja
tappura

selkärangassa
kulkeva hymy, joka
sulattaisi napasi
jäätikön

kylmät viimat

oliko jumalani kuollut
luodessaan

hajamielisyydessään,
unohtaessaan
katsoa sisältöä

ymmärtämättä
mitä olikaan
luonut,
uhrannut
saadakseen palkintonsa
henkensä temppeleissä

muistin
herkkä ympäristö
oli niin tottunut
pyöreään kauneuteen

ja kuinka se
on maistanut elämää

maallista hulluutta,
joka virtaa
jokina

tähtinä, jotka
tuikkivat himon
riehuessa ruumiinsa
jokaisessa sopukassa

rintojen painuessa
huulillaan ja
reisien levittäytyessä
langenneina

roihun sytykkeinä

linnoittautuen
sokeisiin harhakuvitelmiin
toisen puoleisen kirkkaudesta

pelastusveneeni etsiessä
halkeamaa

etsiessä elämän
pisaraa, jota
antaa ja ottaa
valkoisessa
viattomuudessa

kuinka se
kaunis muisto
imeytyisi luihin
ja muistaisi

ilmeet, eleet,
veren ja
lihan antaman
unelman

puolikkaan kyvyn
tuntea kokoisuus

sellainen mikä ei
kysele
eikä kyseenalaista
vaan

villiinnyttää

antaa seitsemän
kesää
viikkoon

ammuksen, joka
ei tapa laukauksesta

vaan on
paksu lanka
johon nojata

minun haluni
sinun rakkautesi
liikuttaa
intohimon kykyä
sataa maisemaan

haikeus, jota
ei koskaan unohda
kerran katsottuaan

mutta ympärillä
on hiljaisuus

pelottava hiljaisuus,
josta
tietkään eivät
johda enää mihinkään

sillä vaikka se kestää mitä vaan

ei meitä ole ikuiseksi tehtykään

http://www.youtube.com/watch?v=0P2AqUm2Q-A
094
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Presenthasnorhythm kirjoitti:

usko, toivo
ja rakkauden
tuntemattomuus
koputtaa oveani

hakeakseen
lauhkean
seesteiseen aamuun

seksuaalisen käheän
äänen vetovoima
kuin mehevä
juoru, joka
on rakastelua
viettelevimmillään

elävän ihmisen
kylmään ytimeen,
näyttelijään

piinatun sielunelämän
mestariin, jossa
on epäaitoa
syvällisyyttä

lääpällään
kauneuteen

astellen
paratiisilinnun
koreudella ja
syleilee

pyörittää ympäri

vatikaanin valkean
savun vakavuutta

uhkeus ja
turmeltuneisuus
tuntuu nenässä

inhimillisten paheiden
piehtaroidessa

haukkoen henkeään

auransa
tuomaa tunteiden
kuohuntaa

epävarmuus ei
enää laahustanut
tohveleissaan

ruumishuoneen
hiljaisuudella

herra on kuullut
rukoukseni,
odotukseni

naisen muodot

aina niin kiehtovan
synnin ja sakramentin
sekoituksen

miten maailma
syntyy jokaisessa
kosketuksessa

antaa ilmavirran
muotouttaa

rakkauden
juoksuhiekassa,
johon jokainen huokosesi
väri, tuoksusi
oli kuin
olisin astunut
takaisin
menneisyyteni ovesta

kuinka sielun valo
on katulyhtyjen
lamppu

valaisten
kylmien väreiden
irvokasta naamiota

rakkautensa
hukannutta
tyhjää kaivoa

silti takerrun

kasvoihin,
virheettömyyteen

sidottujen
silmien
elämän kurittomuuteen

rantavallin yli
lyöviin aaltoihin

tuulen kaataessa
seiniä,
uskomuksia, joita
elämä on
kerroksissaan silloitellut

lapsuuden
herkkäuskoisuuden
käsi kädessä
iskostamia
myyttejä

tätäkö se
elämä on
paljaimmillaan?

tyhjä Eeden
saa jumalankin
itkemään

tahrattoman
sielun pelottava
tyhjyys,
ehtynyt
rakkauden lähde

eihän sellaista
maailma voi olla

eihän?

nykyajan luoma
paratiisi
lojuu
kadotettuna maana

missä on se
tuli ja
tappura

selkärangassa
kulkeva hymy, joka
sulattaisi napasi
jäätikön

kylmät viimat

oliko jumalani kuollut
luodessaan

hajamielisyydessään,
unohtaessaan
katsoa sisältöä

ymmärtämättä
mitä olikaan
luonut,
uhrannut
saadakseen palkintonsa
henkensä temppeleissä

muistin
herkkä ympäristö
oli niin tottunut
pyöreään kauneuteen

ja kuinka se
on maistanut elämää

maallista hulluutta,
joka virtaa
jokina

tähtinä, jotka
tuikkivat himon
riehuessa ruumiinsa
jokaisessa sopukassa

rintojen painuessa
huulillaan ja
reisien levittäytyessä
langenneina

roihun sytykkeinä

linnoittautuen
sokeisiin harhakuvitelmiin
toisen puoleisen kirkkaudesta

pelastusveneeni etsiessä
halkeamaa

etsiessä elämän
pisaraa, jota
antaa ja ottaa
valkoisessa
viattomuudessa

kuinka se
kaunis muisto
imeytyisi luihin
ja muistaisi

ilmeet, eleet,
veren ja
lihan antaman
unelman

puolikkaan kyvyn
tuntea kokoisuus

sellainen mikä ei
kysele
eikä kyseenalaista
vaan

villiinnyttää

antaa seitsemän
kesää
viikkoon

ammuksen, joka
ei tapa laukauksesta

vaan on
paksu lanka
johon nojata

minun haluni
sinun rakkautesi
liikuttaa
intohimon kykyä
sataa maisemaan

haikeus, jota
ei koskaan unohda
kerran katsottuaan

mutta ympärillä
on hiljaisuus

pelottava hiljaisuus,
josta
tietkään eivät
johda enää mihinkään

sillä vaikka se kestää mitä vaan

ei meitä ole ikuiseksi tehtykään

http://www.youtube.com/watch?v=0P2AqUm2Q-A

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu