ISCI prosessi

ISCI hoidoista ei kovikaan monesti kirjoiteta. Miehen kanssa yritimme lasta kaksi vuotta kunnes käännyimme lääkärin puoleen. Tutkimusten jälkeen minut todettiin täysin terveeksi nuoreksi naiseksi mutta miehellä oli ongelmia sperman kanssa. Siittiöitä oli runsaasti, mutta niiden liikkuvuus oli alentunut kuten myös normaalimuotoisten siitiöiden osuus. Eipä ollut muuta mahdollisuutta kuin mikroinjektio eli ISCI-hoitoihin. Pitkä oli prosessi ennen kuin pääsi varsinaiselle hoitojaksolle, enkä edes silloin tajunnut millaiseen pyöritykseen minä terveempänä puoliskona joudun. 4.10 laitettiin sitten vatsanahan alle Zoladex kapseli. Fyysisesti oireita ei sen johdosta ollut, mutta se henkinen rasitus, ns. vaihdevuodeoireet, HUH HUH! Ne onneksi helpottivat hormonipistosten myötä jotka aloitin 19.10 jatkaen niitä 29.10 asti. Näiden oireena oli ainoastaan epämukava olo kun munarakkulat kehittyivät ja kasvoivat. Loppuvaiheessa lähestulkoon vain makasin vuoteessa kun oli niin hankala olla, eikä saanutkaan rasittaa itseään. Mahakin turposi, aivan kuin olisi ollut raskauden alussa. Ultraäänessä kävin pistosten välissä pari kertaa ja kaiken todettiin edenneen erinomaisesti, rakkuloita näytti olevan runsaasti. Niinpä sain kypsyttävän pistoksen illalla 30.10. Eli siitä hetkestä puolitoista vuorokautta eteenpäin olisi munasolujen keräyksen ajankohta. Vatsa turposi pistoksen myötä lisää ja oli jo liian vaikea olla. WC:kin sai vierailijan muutaman minuutin välein kun käskystä tuli sitten juotua reilusti.
Eilenä olikin sitten keräyspäivä. Ei vieläkään oikein tiedä mitä ajatella. En oikeastaan edes jännittänyt etukäteen, mutta jouduttuani toimenpidetuoliin ja tajutessaan tilanteen itku pääsi. Mies oli mukana tukemassa, onneksi. Hurjasti oli väkeä ympärillä mutta lääkkeet olivat vissiin aikamoiset kun en muista koko tilanteesta mitään. Ties mitä tekivätkään =) mutta yhtään ei sattunut. Herääminen sen sijaan kesti lähes kaksi tuntia ja senkin jälkeen oli pönttö sekaisin ja oksettava olo. Keskiviikkona täytyy sitten soittaa klinikalle ja kysellä tapahtumien kulkua. Ja torstaiksi on varattu aika alkion siirtoa varten, jos kaikki vain menee hyvin. Vielä on niin uusi asia jottei tiedä mitä sanoa.
Ja alavatsakin on niin kipeä vielä, jot´on vaikea olla.
Tulipahan vähän purettua ajatuksia, kiitos jos joku samaisessa tilanteessa oleva jaksoi lukea.
1443
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

MIKÄ MOKA! Antaa tosi luotettavan vaikutelman. HUPS!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

SUSA kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu