Elisa on

Elisa mainostaa tv-mainoksissa joissa soi kaihoisa suomihumppa,ja että suomalaisuuteen pitää luottaa hihiii,sitten ukot puhuu ja toinen sanoo että taitaa asiat olla muuttunut noista ajoista, siihen toinen että kyllä kaikki on samanlaista.
Se on tosi Elisa on edelleen Rärinälinja, ja mikään ei ole muuttunut
6487
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Aika jännä muuten, että toitottavat suomalaisuuden ja 24h aspan puolesta, itse potkivat suomalaisia pihalle ja siirtävät "yö"-asiakaspalvelua viroon, joissa hoonolla soomella varmasti asiat edistyy.

Äänestä
  • Olen samaa mieltä, ollaan muka niin suomalaista , ja sitten kaikki toiminta on ulkomailla.
    Se on kai peri suomalaista he he

    Äänestä

  • Tomera kirjoitti:

    Olen samaa mieltä, ollaan muka niin suomalaista , ja sitten kaikki toiminta on ulkomailla.
    Se on kai peri suomalaista he he

    Aika jännää sekin, että muutamasta yöaikaan Virossa työskentelevästä jupistaan. Paljokohan sieltä päin tulee Suomeen fyrkkaa? Porot vain rahastaa ja tekee itse parhaimmat duunit, sen sijaan että virolainenkin saisi kehittyä duunissaan. Mutta poroja kiinnostaa vain säästää puhelinkuluissaan.

    Tosi-suomalainen toimii näin:
    Tuodaan oluet Tallinnasta ja aiheutetaan sitä kautta lähimarketin myyjälle potkut. Arvioidaan kauppaketjun moraalia keskustelupalstoilla. Aletaan lopulta marttyyriksi ja siirrytään ulkomaisen kauppaketjun asiakkaaksi ulkomaalaisen omistajan liiketiloissa. Etsitään syitä omalle toiminnalle; tuollakin yrityksellä on yksi ulkomaalainen alihankkija, ei se siis mikään suomalainen yritys ole.

    "Suosi suomalaista" tarkoittaa, että kannattaisi suosia kokonaisuutena suomalaista niin paljon kuin voi. 99 prosenttisesti suomalainen on paljon enemmän kuin 1 prosenttinen. Esimerkiksi kun suomalaisen palkkaa työhön, hänellä on yleensä ulkomailla valmistetut vaatteet, auto, kello, yms., mutta ei voi mitään...

    Monilla suomalaisilla on ärsyttävä piirre. Jos puolituttu pienyrittäjä tarjoaa jotain tuotetta, siitä ei kovin paljoa kiinnostuta, koska hänhän saattaisi jopa hyötyä asiakkaastaan, elämä sujua jopa paremmin kuin itsellä. Kun virolainen puolituttu tarjoaa vastaavaa tuotetta ja hieman halvemmalla, niin häneltä melkein ostetaan vaikka ei tuotetta tarvisikaan ja tuumataan kuinka paljon säästää verrattuna kotimaiseen tuotteeseen. Samalla saadaan kavareille jutunaihetta virolaisesta bisnesmiehestä, jonka oikein itse tuntee. Ostoksessa säästettiin ehkä valtaisat 40 euroa, mutta koko summa meni ulkomaille ja verojen myötä menetetään enemmän kuin säästi, kun joudutaan tukemaan suomalaista työttömyyttä.

    Äänestä

  • spekuloi kirjoitti:

    Puupääporot buahaaaa Elisa BUAHHAAAAAAAAAAAAAAAA

    Äänestä

se, että se tanan mulkwist laittaa sille leivälleen ruotsalaista sinappia. Ai että mä kärsin.

Äänestä

sonerallahan tulee sunnuntaisin teksti viestit eurolla. miksei elisalla ole saman laista???

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tomera kirjoitti:

Elisa mainostaa tv-mainoksissa joissa soi kaihoisa suomihumppa,ja että suomalaisuuteen pitää luottaa hihiii,sitten ukot puhuu ja toinen sanoo että taitaa asiat olla muuttunut noista ajoista, siihen toinen että kyllä kaikki on samanlaista.
Se on tosi Elisa on edelleen Rärinälinja, ja mikään ei ole muuttunut

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu