Tavoititko toiveammattisi?

Lapsuudesta ja nuoruudesta muistan, että minulla oli vain yksi toiveammatti, kirjastonhoitaja.
Kaipa se oli siksi, että olin kirjaston suurkuluttaja.
Kirjasto oli lähellä, usein lainasin monen monta kirjaa.
Jotenkin myös kirjaston rauhaisa ilmapiiri oli minulle miellyttävä.

Eipä toteutunut toive, johon en erityisemmin sitten pyrkinytkään, mutta kirjat ovat rakkaita vieläkin.
370
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Karseaa, Lahti aikoo karsia kirjastoverkkoaan.

Se on alkua sivistyksen alasajoon.

Äänestä
  • Onneksi en kirjoittanutkaan näkymättömällä musteella.

    Äänestä

27:n vuoden aikana, 7:n eri työnantajan palveluksessa, 13.sta eri tehtävässä toimineena joukkoon on mahtunut yksi erittäin tydyttävä, toinen hyvin tyydyttävä ja kolmas tyydyttävä tehtävä joissa olen kokenut voineeni toteuttaa itseäni.

Noiden lisäksi 10 konsulttitoimeksantoa ovat kukin olleet hyvin tyydyttäviä mutta eri syistä kuin nuo "toistaiseksi" työsuhteet.

Tyydytystä olen saanut siitäkin, että jalkapohjieni alettua kutisemaan olen voinut vaihtaa tehtävää, työnantajaa ja usein myös paikkakuntaa.

Viimeiset 14-vuotta olen ollut toiveammatissani, eläkeläisenä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


palstaillen. kirjoitti:

Lapsuudesta ja nuoruudesta muistan, että minulla oli vain yksi toiveammatti, kirjastonhoitaja.
Kaipa se oli siksi, että olin kirjaston suurkuluttaja.
Kirjasto oli lähellä, usein lainasin monen monta kirjaa.
Jotenkin myös kirjaston rauhaisa ilmapiiri oli minulle miellyttävä.

Eipä toteutunut toive, johon en erityisemmin sitten pyrkinytkään, mutta kirjat ovat rakkaita vieläkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu