kirkosta erotaan näin vuoden lopulla ahkerasti kun voi vaikutta jo ensi vuoden kirkollisveroon vero poistuu kokonaan ja viime aikaiset kirkon toimenpitteet eivät tyydytä ihmisiä
kirkosta eroaminen huipussaan
ootko kirkon ystävä
20178
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
asia taitaa olla juuri noin verovelvollinen ajattelee omilla aivoillaan tässä markkinnavoimien myllernykseesä on säästettävä siinä missä suikin on mahdollistata
Tuloista riippuen voi säästää 1000€ tai jopa enenmmän vuodessa sillä käy ulko
mailla lomailee tai sitten voi ostaa jotain muuta tarpeelista... herrojen sanat on kal
lista pölinää €€€€€€€
EROA ÄKKIÄ KIRKOSTA TULEE HALVEMMAKSI
Mamu/ Manne-elämä on edullista ja siitä jopa maksetaan!
kirkollisveron lisäksi on vaikka millaista keräystä milloin minnekin ja vaikka minkä asian vuoksi
Anna kaikki varasi ulkomaan hyväksi eli Mamuille!
Ai mitkä toimenpiteet ei tyydytä...?
Hoo -liikekö tätä touhua taas pyörittää.
kirkollisveron hyötysuhde verovelvolliselle taitaa olla aika olematon vero viedään ansioista huomaamatta eikä verovelvollinen kiinnitä huomiota veroon josta on hyvin helposti mahdollista vapautua
kirkko mainostaa seurakuntavaaleja todellisesti valtaa käyttää pieni sisäpiiri klikki siinä se kirkon demokratia on
Ei missään nimessä kannata erota kirkosta, tuommoiset höpinät kerta kaikkiaan pois.
Kannattaa iloita, että saa maksaa....
Kaikki Sunnuntaina kympiksi kirkkoon. Siellä on hyvä, halvan Loisteen tuottamassa valossa veisailla. Ah...tulee niin kotikutoinen olo.
Tänään on eronnut yli 1000 taitaa loppua papeilla viinin juonti ei voi ajaa
päissään hautajaisiin puhumattakaan häistä....
on kirkoilla vielä kiinteistöjä ja maaomaisuuta millä törsätä että ei tule aivan heti suru puseroon
kirkon jutut menny markkinatouhuiksi äänestäminen tapahtuu tavarataloissa marketeissa ei oikein nappaa koko touhu
Kirkon ovista alkaa käydä veto, näin loppuvuodesta. Tämä Riihivaaran tohtori Rouva Räsänen vois hieman Räsähtää, että saatais nautia kauniista lukemista.
Kuka uskoo satuihin voi maksaa itsensä kipeeks joulu pukki savu piipussa ei
kannata kinkkua syödä et pääsis alas tosin kaupallinen joulu on kohtalainen siihen
voi uskoa jos saa veron palautukset .
Mooses, Jeesus ja murtovaras.
Eräänä yönä murtovaras murtautui taloon. Hän katseli taskulampun
valossa ympärilleen etsien arvoesineitä. Juuri kun hän oli laittamassa
korurasiaa säkkiinsä, kaikui pimeydestä outo ääni sanoen;
"Jeesus tarkkailee Sinua".
Murtovaras sai melkein sydänkohtauksen, sammutti taskulamppunsa ja
jähmettyi paikalleen. Kun hetkeen ei kuulunut mitään, jatkoi hän
etsimistään. Juuri kun hän oli irrottamassa stereon johtoja, kuului
pimeydestä jälleen kirkas ääni: "Jeesus tarkkailee sinua".
Täysin sekopäisenä pelosta, murtovaras alkoi katsella taskulampun
valossa ympärilleen etsien äänen alkuperää. Lopulta taskulampun
valokeila osui huoneen nurkassa olevaan papukaijanhäkkiin.
"Sinäkö puhuit äsken?", murtovaras kysyi papukaijalta.
"Minä se olin", papukaija tunnusti, "Yritän vain varoittaa sinua".
Murtovaras rentoutui, "Varoittaa minua? Kuka sinä oikein kuvittelet olevasi."
"Mooses", vastasi papukaija.
"Mooses", murtovaras nauroi huvittuneena,
"Minkälaiset ihmiset antavat papukaijalleen nimeksi Mooses?"
"Sellaiset, jotka antavat Dobermannilleen nimeksi Jeesus", vastasi papukaija.
nykyään nämä tarkkailijat taitaa olla valvontakamerat ja niiden takana olevat henkilöt
Yritykset eivät voi erota. Siispä kun ostat vaikka voipaketin, niin tuottaja maksaa kuljetus maksaa kauppa maksaa ja sinä lopulta tuotteen hinnassa. Suomessa on valtionkirkko siispä myös kiinteistöverossa on kirkonvero. Ainostaa henkilökohtaisesta tulosta voit säästää.
Nykyään on mahdolista saada, kirkon voitelu Erotiikka messuilla. Vähän haasteellinen keikka, kirkon työntekijöille. Tuosta näkee, että kirkolla menee lujaa, Privat puoli ja kaikki.
ei vedä kirkkovaalit porukkaa vaaliuurnille misä vika
Kirkkovaaleissa olis pitäny käyttää sisäänheittäjiä.
Mistä me äänestettiin? Kirkon kaikki omistus on sumuverhon takana ja pysyy.
Jos vielä Kirkollisvero nousee, niin voi tuumata, miten tässä näin kävi.