Erään nimeltään mainitsemattoman osakeyhtiön hallitusvallan anastanut (valituttu vaimonsa hallitukseksi) enemmistöosakas on 1990-2007 luullut voivansa täysin seuraamuksitta tehdä osakeyhtiölaista omat sovellukset omaksi ja lähipiirinsä oikeudettomaksi ja ansiottomaksi eduksi!
2008 lähtien tämä enemmistöosakas on lähipiirinsä avulla kaikin mahdollisin, osakeyhtiölan vastaisinkin, toimin siirtänyt vahingonkorvausvelvollisuutensa Yhtiölle aiheuttamista vahingoistaan hamaan tulevaisuuteen!
Miksi tämä , oyl:n mukaan toimistaan osakeyhtiön johtohenkilönä vahingonkorvausvelvollinen, enemmistöosakas nyt epätoivon vimmalla myydä osake-enemmistönsä Yhtiön tilasta tietämättömille ostajille!
Nyt kannttaa olla varovainen ostaessa osakeyhtiömuotoisen lomakiinteistön osakkeita ettei vaan Musta Pekka-osake olisi jossain myytävien osakkeitten välissä! :-) ;-)
Tämä ei ole vitsi vaan ikävä totuus!
Kuin Musta Pekka korttipeli
11
306
Vastaukset
- Vaikka ko:ssa!
Mustapekka kädessä on tänä vuonna maksanut 2000 euroa per kortti!
Ensi vuodeksi ennustetaan 3000 euroa per kortti!
Oikeudenkäyntikulut vaarantavat yhtiön taloutta!
Kannattaisi vaihtaa johtohenkilöt jotka lypsävät yhtiön tyhjiin!- Pöytäkirjat kertovat
Oy Saaripalsta Storö Ab:n haamukirjoittaja on väärentänyt viranomaispäätökset itselleen mieluisaan muotoon!
Yhtiön haamuhallitus ei ole vieläkään, hävityistä oikeudenkäynneistä huolimatta, myöntanyt että yhtiökokouksien puheenjohtajat ovat väärentäneet yhtiökokouspöytäkirjoja kokouksien todellisen kulun vastaisiksi luottaen siihen etteivät vahinkoa kärsineet vähemmistöosakkaat nostavat kanteita yhtiötä vastaan tai yhtiön puolesta haamuhallitusta ja kaupparekisteriin merkittyä "hallitusta vastaan!
Haamukirjoittaja käyttää täällä S24 palstoilla samaa taktiikkaa kuin Venäjän ulkoministeri Ukraina-kriisissä eli yrittää puhumalla muuttaa mustan valkoiseksi ja laittoman lailliseksi! - Äxxä
Terve Kauko! Kokouksessa tavataan! ;-)
- Storholma
Rune Rehnbergiä herjaavat, erään nimeltä mainitsemattoman osakeyhtiön johtohenkilöt ovat suuressa anteliaisuudessaan itse kirjallisesti toimittaneet viranomaisille todisteet rikkomuksistaan ja rikoksistaan! Mikähän mahtaa näitten äö ollakaan?
Toivottavasti jatko tapahtuu käräjäoikeudessa niin että nämä johtohenkilöt joutuvat todistajan vakuutuksen velvoittamina todistamaan totuuden vastaisia kirjallisia tuotoksiaan paikkaansa pitäviksi! Tulee olemaan mahdotonta olla nauramatta heidän toilailuilleen! - Storönexosakas
Lainaus ylempänä olevasta kommentista: ............................................
"JATKO TAPAHTUU RAASTUVASA – MIELENKIINTOISTA."
No, niin! Nyt on kirjallisesti kumottu kaikki Oy Saaripalsta Storö Ab:n johtohenkilöiden Kauko ja Paula Wirenin rikosilmoituksissaan esittämät valheelliset väittämät nuhteettomuudestaan Oy Saaripalsta Storö Ab:n hallitsijoina!
Edellä mainittu kirjallinen materiaali on kaikkien Oy Saaripalsta Storö Ab:stä kiinnostuneiden vähemmistöosakkaiden ja mahdollisille tuleville vähemmistöosakkaillekin.
Oy Saaripalsta Storö Ab:n johto on itse tehnyt itseään raskauttavat asiakirjat josta voidaan tehdä johtopäätökset heidän hallintokulttuuristaan! :-) ;-)
Terveisin
RR - Kaukokärsimys
Varsinais-Suomen käräjäoikeus totesi tuomiolauselmassaan että Oy Saaripalsta Storö Ab:n yhtiökokouksen puheenjohtaja Kauko Wiren oli merkityttänyt valheellisesti yhtiökokouksen päätös kokouspöytäkirjaan saavuttaakseen lapsilleen osakkaina oikeudetonta ja ansiotonta rahallista etua sekä yhtiön että vähemmistöosakkaitten kustannuksella!
Oy Saaripalsta Storö Ab:n hallitus Paula Wiren toimeenpani valheellisen päätöksen saavuttaakseen lapsilleen osakkaina oikeudetonta ja ansiotonta rahallista etua sekä yhtiön että vähemmistöosakkaitten kustannuksella!
Tämä on käräjäoikeudessa todettua eikä mitään Storön huuhaa herran tutotosta!
- Oikein
Nimenomaan!
- Luistellenne
Jollakin on taas MustaPekka kourassaan!
- Tuuroo69
Kake! Tässä ketjussa on ainoastaan kaksi spammia!
- Mökkikaupan
Netti Mustaa Pekkaa?
- Anonyymi
Tämä kirjoitus on yksi porvoolaisen Rune Rehnbergin 6 vuoden aikana kirjoittamista valheista. RR on kirjoittanut näitä yli 6000 kpl (kuusituhatta) hän yrittää saada osake-enemmistön halvalla, vaan ei ole onnistunut.
Lopulta VALTAKUNNANSYYTTJÄ määräsi kanteen nostettavaksi.
RR sai raastuvassa sakkoja ja suuria korvauksia maksettavakseen.
Rune Rehnberg valitti hoviin ja korkeimpaan oikeuteen, pilkkuakaan ei muutettu.
Erikoista on, että Rune Rehnbergin asianajajan esimies kirkkonummelaisen lakitoimiston omistaja ja lakimies itsekin teki väärän valan raastuvassa.
Valan vannottuaan väitti kolmea pöytäkirjaa väärennetyiksi. Vastaajan asianajaja pisti hänet lukemaan todistajan aitiossa kaikki 3 pöytäkirjaa ja kertomaan mikä on väärennetty.
Joutui toteamaan, että eivät olleet väärennettyjä. Väärä vala??? - Anonyymi
kakekakekake
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621127- 501100
Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661097Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j3731019Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta153932Martina ja jalkapalloilija2
Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?182930Upotuskaste on raamatullisin kaste
Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.717867- 89867
Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu107831Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka51713