Miksi sinua pelottaa olla homo/bi/lesbo, tai joku muu?

Hei! Itse oon 40vuotias mies, nuoruudestani asti olen kokenut itseni erilaiseksi kuin muut olin 13-14vuotias kun koin olevani ikään kuin syntynyt väärään sukupuoleen eli koin että olisin tyttö.. mutta ei nyt tuosta asiasta sen enempää nyt, epäilin aluksi että kaikki menee iän myötä ohitse, ollessani n.15-16v- mnua alkoi kiinnostaa samaa sukupuolta olevat, mutta en uskaltanut tuoda sitä julki koska pelkäsin että menetän ne kaverit joita minulla silloin oli... Nyt iän myötä olen saanut itseni siinä suhteessa tasapainoon että itse hyväksyn mitä olen. Parhaat kaverini tietävät että pidän miehistä ja naisista olen siis bi-seksuaali en häpeä itseäni . Ei siinä sinänsä ole mitään pelättävää mutta tämän yhteiskunnan asenteet ja käyttäytyminen muodostaa erilaisuutta kohtaan, paineita. Ihmiset pelkäävät yksinkertaisuudessaan syrjityksi tulemista ja kiusaamista. Tänä päivänä olen trans-seksuaali, transgender ja bi. Miesten kanssa on helppo luoda uusia suhteita mutta useimmat naiset eivät ymmärrä minua.. Bi seksuaalina miehenä on todella vaikea löytää bi-seksuaalia naista.
Nämä asiat ovat vielä vaikeita myös tämän päivän Suomessa.

Nykyäänkin Suomessa suhtaudutaan karsastavasti erilaisiin ihmisiin. Mitä pienemmät piirit, sitä vaikeampaa olla avoimesti oma itsensä siinä pelossa, että saattaa tulla turpaan tai jotain muita ongelmia.
Itse ehkä enemmän oman turvallisuuteni takia en avoimesti jaa intiimejä tietojani, kuten seksuaalistasuuntautumistani. Mutta olen valmis puolustamaan vähemmistön ja sorrettujen oikeuksia avoimesti. Teini-ikäisenä oma suuntautuminen selvisi.

Hmm... Pitäisikö se olla pelottavaa ja hävettävää, että on bi? Itse en tosin muille sitä ole kertonut, ja en nää sitä tarpeelliseksikaan, koska se ei vaikuta elämääni. Ehkä joskus kerron jos puheet menevät siihen suuntaan, mutta muuten en.
Minulle on ollut mahtava kokemus tajuta, että olen bi. Tajuamisen jälkeen olen ajatellut paljon, ja vihdoinkin uskallan taas olla sitä mitä olen, sillä seurauksella että olen vapautuneempi ja energisempi kuin pitkiin aikoihin. Myös hivenen poikkeava käytös sopii kuvaan sen kanssa että olen bi.
Seksuaalisuuteni auttaa myös paljon hahmottamaan, kuka oikeasti olen. En ole enään se, joka ei tiedä kuka on, eikä siis osaa toimia sen mukaan. Vihdoinkin tiedän tasan tarkkaan kuka ja millainen olen. Olen yksilö, jolla on omat mielipiteet, uskomukset, halut ja minulla on myös oikeus itseeni, ja toteuttaa asioita jotka tuntuvat hyvältä.
Biseksuaalisuus on avarakatseisuutta.

Seksuaalinen suuntaus on osa minua, mutten koe sen määrittelevän minun persoonaani ensisijaisena asiana. Tärkeämpiä ovat mielestäni perhetausta, sisaruuussuhteet, ammattini ja harrasteet sekä muut mielenkiinnon kohteet. En omaa suuntautumistani kiellä, mutten nää tarvetta tehdä siitä suurempaa asiaa, kuin se itselleni on. Ne ihmiset sen tietävät, joiden se on tarpeellista tietää. Ehkä tähän vaikuttaa se, että olen tiedostanut asian jo lapsena eli kulkenut koko elämäni mukana.

En koe pelkoa tai epävarmuutta omasta seksuaalisesta identiteetistäni, enkä koskaan ole kokenut. En myöskään koe häpeää sen suhteen, miksi pitäisikään? Se on todella pieni osa minua, eikä se minusta määritä minua yksilönä. Etenkään kun en edes lokeroi seksuaalisuuttani, koska koen lokeroinnin keinotekoiseksi. Rakastun ihmiseen, en seksuaaliseen suuntaukseen ja tärkeintähän on, että on hyvä olla toisen kanssa.
Sen sijaan etenkin homoille tuntuu olevan ongelma ihminen, joka ei koe tarvetta lokeroida itseään tai kuulua mihinkään seksuaalivähemmistöön. Heille "me" asetelma on voimakas yhdistävä tekijä, mutta minusta biseksuaalisuus ei ole sitä. Harva bi toitottaa omaa suuntautuneisuuttaan, etenkin kun se johtaa yllättävän usein syrjiviin asenteisiin sekä heteroiden että homojen taholta. Omalla kohdalla on mennyt kahteen ihmiseen välit, kun huomasin etten ole sukupuoli rajoittunut rakkauden suhteen. En koe tätä ongelmanani vaan se on heidän ongelmansa. Jos eivät voi hyväksyä tätä pientä asiaa minussa, niin olkoon.