Koirapuiston elefantti

Jonna A ja Jusu

Hei, olen muuttanut Riihimäelle noin puoli vuotta sitten. Luin alla olevat tekstit ja siellä oli oikein hyviä kirjoituksia joukossa. Olen käynyt silloin tällöin puistossa ja mukavia ihmisiä ja räväköitä koiria tavannut. Mutta olin aivan järkyttynyt kun puiston on vallannut joku lihava sakemannin omistaja, koira on iloton ja tämä henkilö, en edes tiedä onko hän mies vai nainen, joten kutsun miesnaiseksi alkaa aivan syyttä potkia ja lyödä koiria! Sen verran tiedän että lyömällä on kouluttanut oman koiransa, joten se paljastikin sen ettei tämä miesnainen osaa tulkita koiran elekieltä koska mitäs elekielellä tekee kun väkivallalla koiran kasvattaa. Tämän henkilön koira on iloton ja todellakin haukkuu kimeästi lähes tulkoon koko ajan. Koira vaan seisoo paikallaan joten tämä koira varmaan mielummin liikkuisi luonnossa kuin seisoisi paikallaan. Tiesin tämän puistoon tulevan koiran jota tämä nainen yritti potkia heti kättelyssä. Koira on tosi energinen, iloinen ja koko ajan etsii kuka leikkisi, aivan todella suloinen vaalea koira. Alussa on normaalit pikku rähinät mutta sen jälkeen kun koirat on kaverit katsoneet niin sitten pääsevät laukkaamaan sydämen kyllyydestä jota on ihana katsella. Mutta enpä taida sinne mennä jos tuollainen päästään sekaisin oleva koiranomistaja siellä istuu aamusta iltaan. Ehkä hän on yksinäinen tai jotain mutta täytyy ymmärtää että alussa on saattaa olla pientä kähinää mutta se menee ohi näiden leikkisten koirien kesken. Eli jos ei itse osaa koiransa kanssa mitään tehdä on turha tulla kiukuttelemaan muille paikassa jonka pitäisi olla kiva reuhupaikka koirille.

5

241

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 1+1+1

      Eikö kenellekkään ole tullut mieleen soittaa poliisille ? Oman koiran potkiminen on eläinsuojelurikos ja toisen koiran potkiminen on eläinsuojelurikos ja toisen omaisuuden vahingoittamista koska laissa koira rinnastetaan esineeseen . Välittäkää ihmiset vähän muistakin ja puuttukaa tuollaisiin tilanteisiin !

      • Saunojakoira

        Mä oon nähnyt sen "miesnaisen", niin kuin alkuperäinen kirjottaja sano. Niillä on siellä joku vakkariporukka jossa ne ylenkatsoo kaikkia muita ja ovat käsittääkseni runnommalla koko porukka koiransa kasvattanut. Siellä se porukka seisoo ja koirat seisoo. Joo oikeessa oot että pollariin vois yhteyttä ottaa mutta vaivautuuko riksun kissalanpojat tulemaan ja ymmärrän ettei niiden koirien omistajat joita tää "miesnainen" yrittää lätkii haluu riitaa nostaa. Tollaset koiran lätkijät on niin sairaita että jotenkin lääkitys kuntoon pitäs saada ja tollasille on turha puhua järkeä. Nämä koirien omistajat jotka lähtevät sitten pois tilanteesta toimivat oikein sillä hetkellä mutta kun noi hullut ei tajua että itessäkin voisi olla jotain vikaa. On todella surullista että kivat ja kunnolliset koiranomistajat ja koirat ei puistossa voi enää käydä.


    • nootta:)

      Tee ilmoitus eläinsuojeluun. Jos se miesnainen tulee autolla, ota rekkari ylös, saat henkilötiedot.
      Lisäksi hänellä ei ole oikeutta tulal häiritsemään muiden siellä olemista. Oli sitten häiriön aiheuttaja koira tai sen omistaja, ei ole asiaa koirapuistoon!
      Tampereella käy iso äijä kahden sakemannin kanssa ja ukolla viiraa: jos koirat ei heti tule, remmi heiluu!

    • norsunkaatoon

      Tiedän tuon, jos käyt peltosaaren puistossa. Hutkii siellä muidenkin koiria ja nainen on. Kyllä lähtisi läski elefantti menemään, jos minä sattuisin samaan aikaan. Itse en ole tavannut, mutta oli lyönyt tuttuni koiraa.

      Tuon onneksi ja muiden vastaavien onneksi en käy koirapuistoissa.

    • piipaapiipaa

      Tiedetään tää tapaus. Poliisit vaan paikalle!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      84
      1359
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      52
      987
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      370
      808
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      142
      769
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      55
      699
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      123
      692
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      658
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      625
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      612
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      604
    Aihe