Kirkko, kirkossa,

Eroakirkosta.fi-palvelun mukaan jopa 962 ihmistä erosi sunnuntain aikana kirkosta.
Kirkosta eroaminen oli sunnuntaina erittäin vilkasta.

Tavallisesti lokakuisena sunnuntaina kirkosta eroaa noin 100 henkilöä, mutta sunnuntaina eroajia oli Eroakirkosta.fi-palvelun mukaan huimat 962 kappaletta.

Näin kirjoitti Ilta-Sanomat tänään.
En ihmettele yhtään, olen itsekin eronnut jo aikoja kirkosta, sen uskottavuuden takia.
papit oli mitä oli ja kirkkoherra sitäkin vähemmän.
En pidä siitä että ev.lut. ja etenkin Imatran seurakunta käyttää tilaisuuksissa maallikoita? ja vielä ehtoollisen jaossa. En halunnut ottaa pyhää toimitusta jonkun
"sellaisen" käsistä joka on koko päivän niin "raadollinen" ulkona, kuin olla voi.
Kyllä Imatran kirkot voi sulkea ovensa, minun uskoni Jeesukseen Kristukseen ei tarvitse tuollaisia välikäsiä
Kun kävin vielä kirkossa, en saanut sieltä minkäänlaista henkistä ravintoa?? Kun otin raamatun käsiini kotona ja luin siitä, niin Jumala puhui minulle siinä ja sain lohdutusta.
399
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Imatran kirkko tekee konkurssin! Ei ev.luterilainen perustu enää raamattuun ainaskaa Imatralainen kirkko

Äänestä

Taisi olla taas Päivi Räsäsen aikaansaannosta, ainakin Ylen uutisten mukaan. Räsänen oli taas kerran mediassa mennyt avautumaan, ja aina kun kyseinen lahkolainen avautuu julkisuudessa aiheutuu eropyrähdys. Kukaan muu kai ei toimi vahingollisemmin kirkolle, kuin kyseinen henkilö?

No, toisaalta uskonto eri muodoissa on kautta ihmiskunnan historian ollut väline tavallisen, vähän yksinkertaisemman, kansan hallitsemiseen. Valtaapitävät ja aikaisemmin sitten yhteisön johtavat persoonat ym. ovat käyttäneet sitä vallan välineenä. Onhan se kiva, että Jumala, oli se uskonnossa minkä niminen tahansa, pääsee valvomaan ihmisiä sellaisiin paikkoihin, mihin vaikka kruunun virkamiehet eivät pääse. Pysyy popula "kurissa ja nuhteessa". Aikaisemmin toimi vielä tehokkaasti siinäkin, että saatiin ihmiset sotaan omien valtahaaveiden toteuttamiseksi; ja kyllä meilläkin talvi- ja jatkosotaan lähtevät sotilaat siunattiin. Taitaa samaa tehdä niin jenkkilä kuin nämä muhamettilaisetkin nykyään, joten ei ole maailma muuttunut?

Mutta tuo verotusoikeus maassamme parilla kirkkokunnalla on kyllä kummallinen juttu! Perustuslain mukaan uskonvapaus jne. ovat olemassa, ja perustuslaissamme on mys yhdenvertaisuusperiaate. Samalla periaatteella olisi verotusoikeus annettava joka ainoalle uskontokunnalle maassamme, vaikka nyt buddhismista ateistien liitollekin.

Taitaa vaan olla turha toivo, tuulipuku-Taavit ja Tarjat maksavat kirkollisveronsa ja tukevat sillä vaikkapa sitten kummallista lähetystyötä Afrikkaan ym., koska ei se kaikki maksettu kirkollisvero omaa seurakuntaan jää. Selitys taitaa olla se, että keskivertoa pienemmällä ÄO:llä varustetut tarvitsevat jonkun muun sanomaan miten asiat ovat & pitää tehdä, ja jos ei vielä kaikkea tieteestäkään ymmärretä, on se vielä helpompi. Siis, että "tunnelin päässä näkynyt valo" oli taivaan valoa eikä ollutkaan se ensihoitajan/sairaanhoitajan lamppu, jolla testattiin pupillin reagointia ekg-laitteen vetäessä viivaa...

No joo, jokainen tulee onnelliseksi tavallaan.

Äänestä

Siinä puhui taas joku oikein lamppuinssi ! Oikei valopää! Et kyllä ymmärtänyt itsekkään mitä tuossa sepustelit. Paskaa jauhoit.
Siinä samaa mieltä ,että kirkko on yks rahastaja, ei siinä Jumalaa tarvita. Jos on uskossa ja haluaa auttaa lähimmäistään, niin raha vaan käteen ja menee antamaan haluamalleen henkilölle, sanoo vaan että ole hyvä, niin taatusti meni perille ja oikeeseen osoitteeseen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kirkkoon? kirjoitti:

Eroakirkosta.fi-palvelun mukaan jopa 962 ihmistä erosi sunnuntain aikana kirkosta.
Kirkosta eroaminen oli sunnuntaina erittäin vilkasta.

Tavallisesti lokakuisena sunnuntaina kirkosta eroaa noin 100 henkilöä, mutta sunnuntaina eroajia oli Eroakirkosta.fi-palvelun mukaan huimat 962 kappaletta.

Näin kirjoitti Ilta-Sanomat tänään.
En ihmettele yhtään, olen itsekin eronnut jo aikoja kirkosta, sen uskottavuuden takia.
papit oli mitä oli ja kirkkoherra sitäkin vähemmän.
En pidä siitä että ev.lut. ja etenkin Imatran seurakunta käyttää tilaisuuksissa maallikoita? ja vielä ehtoollisen jaossa. En halunnut ottaa pyhää toimitusta jonkun
"sellaisen" käsistä joka on koko päivän niin "raadollinen" ulkona, kuin olla voi.
Kyllä Imatran kirkot voi sulkea ovensa, minun uskoni Jeesukseen Kristukseen ei tarvitse tuollaisia välikäsiä
Kun kävin vielä kirkossa, en saanut sieltä minkäänlaista henkistä ravintoa?? Kun otin raamatun käsiini kotona ja luin siitä, niin Jumala puhui minulle siinä ja sain lohdutusta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu