Pääpersu pullistelee blogeissaan kaiken osaavana ja tietävänä ja on kehdannut nimeltä mainiten mollata luottamushenkilöitä ja virkamiehiä. Luulisi, että virkamiesjohdosta alkaa joukkopako tällaisen jatkuvan vainoamisen johdosta.
Introvertti Ilkkala
Jo riittää Ilkkala!
1784
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
On vaan yksi.
vanhusten rääkkääjä lumperi lähtee ensimmäisenä. Vai joko se kuoli?
Aloittaja, kerro, missä Ilkkala on ollut väärässä. heinin Garyja ei huomioida tässä. Etukäteen tiedoksi.
Huomenta perzuikki Heini! Ollut ihan kaikessa oikeassa ja erittäin oikeassa itsekehussa jota riittää riittää riittää.
Aloittajan vastausta ootellaan..
Hei Heini! Sinulla on aikaa odotella.
Ei taida löytyä, no vastaat sitten, kun keksit..edes jotain.
Hei Heini! Jotain.
Olen muuttanut Hämeenlinnaan Helsingistä muutama vuosi sitten.
Olen lukenut Kari Ilkkalan kirjoituksia ja pakko on todeta, että tuollaiseen määrään itsensä korottamista kehuineen en havainnut edes Helsingin seudulla vaikka siellä kaikenlaista näkee.
Kehujen rinnalla kirjoittajalla on valtava tarve vähätellä muita, niitä ihmisiä, joiden kanssa tulisi olla kuitenkin yhteistyössä. Ei se voi tuolla tavalla onnistua.
Mutta, missä hän on selkeästi väärässä, oli kysymys.
Heini älä viitsi jankata kun trolli. Olen professorin ystävä ja kaikke muuta.
Voin näin sivusta vakuuttaa trollille että Kari Ilkkala on aina oikeassa. Jos tuska helpottaisi.
Vastataan sentään aivan asialliseen kysymykseen. Kari oli erityisen oikeassa kun tuki autotaloa, koska hanke vaikutti lupaavalta ja mukana tulisi olemaan mm. Siemens. Kari oli myös oikeassa kun käänsi takkinsa koska näin hän tulee saamaan vaalikannatusta. Oikeassa Kari on myös heikonpuoleisen muistinsa kanssa sillä se lisää suosiota.
Tärkeintä on olla oikeassa aina.
Evvk
Kari oli mielestään "oikeassa" haukkuessaan kaupunginjohtajan ja Kari oli omasta mielestään täysin "oikeassa" nostaessaan kanteen Possentien nimissä kaupunkia vastaan ja hävisi jutun Korkeimmassa oikeudessa. Taloyhtiölle koitui suuret kustannukset. Kari oli mielestään ja on vieläkin suurissa luuloissaan "oikeassa", kun teki krp:lle kantelun useista virkamiehistä. Juttu on levännyt jossakin jo muutaman vuoden, mutta aina vaan Kari on "oikeassa". Eiköstä niin?
Sen ego on ihan turvoksissa, ettekö ole vielä huomanneet. Yksisilmäöiset persut eivät sitä huomaa ikinä, vaikka miten selittäisi.