Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Erotaan pois

Tänään on uutisissa, että Vantaan seurakunta oli osallistunut viikonloppuna seksimessuille omalla osastollaan, jossa oli keskusteltu parisuhteesta ja kirkon kannasta seksuaalisuuteen.
Tapaus on eilen poikinut lähes 1000 eroilmoitusta.

Tehkööt kuten haluavat, mutta olen kyllä sitä mieltä, että erota voi ilman tuollaisia farisealaisia syitäkin. Kukaan eronnut ei varmaankaan ollut käynyt niillä messuilla, vaan sai potkuraivarit vain siitä syystä, että kirkolla on jokin asenne seksuaalisuuteen. Pitäisikö kirkon todella pysytellä kokonaan sen ulkopuolella? Miksi se sitten vihkii avioparejakaan? Pitäisi olla luostarilaitos, johon kirkkoon kuuluvat sitten sitoutuisivat loppuiäkseen. Perheiden lisääntymistä varten sitten klinikat keinohedelmöityksen toteuttamiseksi.

Minusta on naurettavaa etsiä kirkosta maallistumisen merkkejä, jotta voi sitten luopua jäsenyydestä. Kukapa suomalainen nykyisin korostaa uskonnollisia tunteitaan ja vakaumustaan arkielämässään!

Ja eikö ole hyvä, että kirkko ja seurakunta lähestyy seurakuntalaisiaan ja tapaa heidät harrastustensa piirissä? Takuulla oli seksimessujenkin osallistujista suurin osa kirkkoon kuuluvia, sillä heitä kuulemma on yhä 2/3 kansasta.

12

56

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • yksityismessuaja

      Eikä aikaakaan kun järjestetään seksisielunmessut ! Kirkko monessa mukana.

    • Erotaan pois, oli avauksesi otsikko.

      Itse olen monta kertaa suunnitellut eroavani.

      Lähtökohtani on, ettei kirkko tuo mitään hyvää elämääni, ellei väestörekisteriä sellaiseksi lueta.

      Ei tuo kirkollisvero ole kovin merkittävä, mutta saako sillä mitään?

      • Makriina ek

        Minä en tiedä, mitä hyvää itse sieltä olen saanut, mutta yleisesti ajatellen uskon kyllä, että esim. kirkon ulkomaanapu tekee hienoa työtä katastrofialueilla, ja kirkon diakoniatyö on auttanut ihmisiä, joille menee kurjasti.
        Kirkko vain ei osaa mainostaa ja markkinoida. Se ei pidä huolta jälkitoimista, kun on avustanut perhettä tai lohduttanut surevia. Yhteydenpito tulisi olla kirkosta seurakuntalaiselle, eikä päinvastoin.


    • ärhin purhin

      Siinähän se kirkonjäsenyys roikkuu kuin hantuuki naulassa. Epäreilua mielestäni, että syyntakeettomassa tilassa, kastetilaisuudessa lätkäistään kirkkoon kuuluvaksi
      ilman omaa päätäntävaltaa.

      Joskus eroajan pitä käydä kirkkoherranvirastossa, jossa ainakin muodollisesti kysyttiin syytä eroamiseen. Se oli isompi kynnys. Nyt kai voi netin kauttakin erota.

      • Makriina ek

        Sitä juuri tarkoitan, että jokaisella on vapaa valinta kuuluako kirkkoon vai ei, mutta on ällistyttävää, että yhä tarvitaan joku muodollinen syy, miksi jättää seurakunnan ja siirtyy siviilirekisteriin. Ja se syy etsitään nimenomaan kirkosta.

        Näin jo silloin punaista, kun Päivi Räsänen omine mielipiteineen ja Kristillisen liiton puheenjohtajana jankutti tv-keskustelussa homokielteisyydestään, ja se aiheutti joukkopaon kirkosta, jolla ei kuitenkaan ollut mitään tekemistä tämän keskustelun kanssa.

        Tavallisessa elämässämme emme tiedä, mihin yhteisöön naapurimme kuuluu.
        Mutta voin nyt kuvitella, kuinka nämä kirkostaeroajat tänään uhoavat, että NYT tuli mitta täyteen kuule, menin ja erosin kirkosta, sillä kirkkokin on mukana seksibisneksessä!

        Jossakin muussa tilanteessa erotaan kirkosta, koska kirkko pysyy kaukana ihmisten tavallisesta elämästä eikä osallistu elämänmakuisille messuille tai muihin karnevaaleihin. Ollaan niin eliittiä siellä kirkon kivimuurien sisällä!


    • asiat asioina

      Kirkostaeroamisen pääsyy on nuukuus.
      Turha keksiä jotain syvällisiä syitä, kun enää hyvin harvojen elämään kuuluu elävä kirkko. Kirkko on vain mekaaninen toimija, häät ja hautajaiset ym.

      Itse en muista, milloin kävin kirkossa viimeksi, Jumaluskostanikaan en tiedä.
      Mutta kirkosta en tule ikinä eroamaan.

      Miksi valittaa, kuulun muutamaan kerhoonkin, ja mielihyvin maksan niiden vuosittaisen jäsenmaksun
      Jos on ottanut selvää, tietää, kuinka paljon hyvää kirkko hiljaa tekee vaikkapa lasten ja vanhuksien piirissä.
      Kuin auttaa syrjäytettyjä ja työttömiä.

      Ei kaiken sisällä ole silkkoa, kultaakin voi löytyä ihan arkisista asioista.

    • Kirkko tekee instituutiona sen mikä sen tehtäviin kuuluu, lapsen kastamiset, ripille pääsyn murrosikäisten kohdalla, kirkollisen vihkimisen, hautaan siunaamisen. Kaikki nuo ovat seremoniaalisia , liturgiaan kuuluvia tehtäviä.
      Pääasia olisi kuitenkin pelastussanoman, evankeliumin esillä pitäminen. Sitä ei kuitenkaan voi edellyttää papeilta, jotka ovat hakeutuneet teologiseen tiedekuntaan opiskelemaan , valmistuakseen ottamaan pappisvihkimyksen, vaikka eivät usko Uskon alkajaan ja täyttäjään. Hengellinen näkökulma totuuteen on täysin hukassa.
      SPR tekee myöskin hyväntekeväisyystyötä, naamioimatta toimintaansa, muuhun Uskon kaapuun, kuin humanitaarisyyteen, mikä on rehellistä ja arvostettua toimintaa. Kirkko on tekopyhä maallistunut laitos, missä sallitaan kaikki muu, paitsi elävän evankeliumin esilletuominen, ja myöntäminen synti synniksi.Esimerkiksi homoseksuaalisuus ei ole kirkon useiden pappien mukaan synti, vaan "luonteen ja taipumusten suuntautuminen" . Kiittäkäämme Jumalaa, että maassamme on vielä heitä jotka rukoilevat valtionkirkkomme, eli kansankirkkomme puolesta ! Vielä on armonaika, mutta emme tiedä kuinka kauan, kukaan ei tiedä, mutta Raamatun lukeminen sanomalehden lukemisen ohella, antaa ymmärtää, että nykyisellä maapallolla ei ole pitkää aikaa jäljellä.

    • jakolasku

      Marraskuun viimeinen päivä 2004 olimme ukko ja minä viimeistä kertaa kirkollisia jäseniä. Nyt palvotaan muita epäjumalia, telkkua, nettiä, luontoa ja koiriamme.

      Kaikenlaiset joukkopaot on aivottomien hommia, aatelkoon jokainen itse mitä elämäänsä haluaa.

    • capt. cöpenick

      Kyllä näin on jämpti kuin mummon ryijy. Aatteellis-filosofiset ratkaisut teemme yksilöinä, mutta tulivuorenpurkauksia tai taifuuneja pelkäämme ja pakenemme kollektiivisesti kuka kapusta, kuka hierin kädessäs. Olkoon sanottu.

      • jakolasku

        Eipä siinä jeesustelut auta kun luonto näyttää pikku ihmisille tien missä mennään. Luontoa olisi syytä kunnioittaa eikä pieksää.

        "Ahanehilla on paskaanen loppu", tiedä häntä koska se heidän loppunsa tulee. Ehkä silloin kun viimeinen tipu keskeyttää laulunsa ja maa on autio ja tyhjä.


    • Makriinalle

      Teemu Tammisalo kertoi vitsin.

      Lapset kauhistuivat nähdessään karhun.
      Pappi lohdutti heitä:

      "Älkää peljätkö! - Se on täytetty."

      :)

      • Makriina ek

        Tammisalo onkin pappi. Kyllä tietää.
        Luottakoot vaan lapsoset.


    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      91
      2384
    2. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      60
      2114
    3. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      100
      1951
    4. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      23
      1868
    5. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      11
      1682
    6. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      77
      1602
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      27
      1466
    8. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1440
    9. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1412
    10. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      73
      1400
    Aihe