Puuliitto tutkii onko Kannustalo rikkonut lakia – "Kohtuutonta ja vastoin pelisääntöjä"
Puuliitto on ottanut talotehdas Kannustalon tiukkaan syyniin. Sen juristit tutkivat nyt, onko yhtiö rikkonut yt-lakia. Liitto on seurannut Kannustalon toimintaa useamman vuoden ajan, ja tutkinnassa on myös muita asioita.
Kuvassa talopaketin tekoa kannustalon tehtaalla, mies ottaa mittaa.
Talopaketin tekoa Kannustalon tehtaalla. Kuva: Kannustalo Oy
Mistä on kyse?
Puuliitto tutkii, onko Kannustalo rikkonut yt-lakia
Liitto kritisoi sitä, että yhtiö on kertonut keskeneräisten yt-neuvottelujen tavoitteista julkisuudessa
Kannustalon toimitusjohtajan mukaan yhtiö ei ole tehnyt mitään rikollista
Puuliitto on mekaanisen metsäteollisuuden, puusepänteollisuuden, metsä- ja metsäkonealan, venealan sekä maatalousalojen työntekijöiden etujärjestö
Puuliitto ei hyväksy sitä, että Kannustalon toimitusjohtaja Mika Uusimäki on kertonut julkisuudessa keskeneräisten yt-neuvottelujen tavoitteista. Liiton Länsi-Suomen aluepalvelukeskuksen aluetoimitsijan Lasse Parhialan mukaan tavoitteista ei oltu kerrottu ennen tätä työntekijöille eikä luottamusmiehelle.
– Tämä tuli täysin puskista, koska yt-neuvotteluja on jäljellä vielä nelisen viikkoa. Se ei todellakaan ole kohtuullista tai pelisääntöjen mukaista, että tullaan julkisuuteen tällä tavalla.
Liiton juristit tutkivat parhaillaan, onko asiassa rikottu yt-lakia. Mikäli huomautettavaa löytyy, harkitaan asian viemistä poliisille.
"Potkuja ja vuokratyövoimaa"
Julkisuudessa on kerrottu, että Kannustalon Oravaisten tehtaalta irtisanottaisiin parikymmentä, eli puolet, työntekijöistä. Tarkoituksena olisi, että nämä henkilöt jatkaisivat töitä yksityisyrittäjinä.
Parhialan mukaan liitto on seurannut Kannustalon toimia jo useamman vuoden ajan.
Työnantaja pääsee vuokratyövoimasta ja yrittäjistä helpommin eroon kuin työntekijöistä, eli kyllä tässä on pelailun makua.
– Lasse Parhiala, Puuliitto
– Yhtiössä on käyty yt-neuvotteluja, joiden jälkeen porukkaa on irtisanottu ja lomautettu – ja tämän jälkeen on käytetty vuokratyövoimaa. Osana laajempaa kokonaisuutta myös näiden laillisuus on juristiemme tutkinnassa.
Puuliiton mukaan yksityisyrittäjiksi siirtyminen ei ole alalla normaalikäytöntä.
– Työnantaja pääsee vuokratyövoimasta ja yrittäjistä helpommin eroon kuin työntekijöistä, eli kyllä tässä on pelailun makua, Parhiala toteaa.
Kannustalon toimitusjohtaja Mika Uusimäki sanoo Yle Österbottenille, ettei halua kommentoida asiaa kesken yt-neuvottelujen. Hän kuitenkin sanoo, että yhtiö ei ole tehnyt mitään rikollista.
kannustalo....
9
841
Vastaukset 9
- kärpäsestä härkänen
No kylläpä puuliitto on nostanut taas turhasta porun.
Miten puuliitto tukee lirissä olevia talotehtaita ? Ymmärtääkö liiton herrat, että jos talotehdas menee nurin, niin kaikilta häviää työpaikat ?- kannus kaatuu
Huonosta mainosta taas kannustalolle ja mika uusitalolle
Kyll on taas osaamatonta kannustalolta mennä tämmöisiä asioita puhumaan julki. Tässä heijastuu johdon kokemattomuus. Ei työläisiä näin kohdella missään tänä päivänä. On pysyttävä lestissään kunnes asiat on sovittu. Tämähän on ns. painostuskeino ja rikkovan yt:n henkeä rankasti, ei muuta kuin käräjille koko talotehdas. Ei kai nyt kaikista työntekijöistä voi tehdä yrittäjiäkään
Tosin ei tämä pelasta työpaikkoja, kannustalo kaatuu melko pian kun katsoo talouslukuja ja yrityksen tekemiä linjanvetoja lähiajoilta. Ei ole ostajakuntaa tämmöisille taloille. Toisaalta onko järkeä enään antaa kuntalaisten verorahoja tukiaisten muodossakaan? - hokkus
kannus kaatuu kirjoitti:
Huonosta mainosta taas kannustalolle ja mika uusitalolle
Kyll on taas osaamatonta kannustalolta mennä tämmöisiä asioita puhumaan julki. Tässä heijastuu johdon kokemattomuus. Ei työläisiä näin kohdella missään tänä päivänä. On pysyttävä lestissään kunnes asiat on sovittu. Tämähän on ns. painostuskeino ja rikkovan yt:n henkeä rankasti, ei muuta kuin käräjille koko talotehdas. Ei kai nyt kaikista työntekijöistä voi tehdä yrittäjiäkään
Tosin ei tämä pelasta työpaikkoja, kannustalo kaatuu melko pian kun katsoo talouslukuja ja yrityksen tekemiä linjanvetoja lähiajoilta. Ei ole ostajakuntaa tämmöisille taloille. Toisaalta onko järkeä enään antaa kuntalaisten verorahoja tukiaisten muodossakaan?Henkilöstopolitiikka retuperällä, työläisiä kyykytetään ja vähätellän ettei ole kuiteskaan lakia rikottu, julkeata käytöstä!!
- kiinaan...
Lieneekö Putinin toilailut herättänyt komukoiden haaveet suuren ja mahtavan paluusta...
- talollinen
Hyvin valitettavia kommentteja. Voi voi. Oletteko todella sillä kannalla, että yrittäjätyöntekijä on jollakin tavalla hyvä vaihtoehto. Siihen ansaan on Suomessa langennut valitettavasti jo liian moni. Osa pakosta / osa ruusuisilla kuvitelmilla.
Meillä on ollut kohtuullisen hyvät ammattiliitot ja työilmapiiri useiden kymmenien vuosien ajan. Nyt sitä on nakerrettu kymmenisen vuotta sieltä sun täältä. Hyvänä esimerkkinä kyseinen talotehdas.- ok-talollinen
Parempi yrittäjänä kuin työttömänä ja parempi työllistävä yritys kuin konkurssiin mennyt.
Ei kannata tuijotella pelkästään omaa napaa, vaan kokonaisuutta. Liittojen merkitys rapistunut. Ammattiliitot oli hyviä silloin kuin Suomea alettiin sodan jälkeen jälleen rakentamaan ja taloutta hallitsi isot yrityspatruunat. Nyt ammattiliitot on enempi haitta Suomen työllisyydelle. Emme pysty enää kilpailemaan millään alalla ulkomaisille firmoille. Taloteollisuuskin lähtee kohta ulkomaille halvemman työvoiman ja lainsäädönnön perässä. - tilallinen
ok-talollinen kirjoitti:
Parempi yrittäjänä kuin työttömänä ja parempi työllistävä yritys kuin konkurssiin mennyt.
Ei kannata tuijotella pelkästään omaa napaa, vaan kokonaisuutta. Liittojen merkitys rapistunut. Ammattiliitot oli hyviä silloin kuin Suomea alettiin sodan jälkeen jälleen rakentamaan ja taloutta hallitsi isot yrityspatruunat. Nyt ammattiliitot on enempi haitta Suomen työllisyydelle. Emme pysty enää kilpailemaan millään alalla ulkomaisille firmoille. Taloteollisuuskin lähtee kohta ulkomaille halvemman työvoiman ja lainsäädönnön perässä.vaikeata on ymmärtää miksi emme voisi antaa yritysten mennä sinne mihin haluavat. yrityksen johdon moraali ja isänmaallisuus punnitaan tällöin ja asiakkaat äänestävät rahallaan jos ovat samaa mieltä, eikö vain?
Se että tullaan julkisuuteen kesken yt- neuvotteluiden kertoo yrityksen hädästä selvitä markkinoilla ja kassavajeesta.
- suosittelija
Ostakaa Siklalta.
- tynnöri-topi
SIKALALTA...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 41089
Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r160977Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.
Vaimon viesti on paljastanut totuuden.216783- 62679
- 59676
- 67656
Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?21608Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?131591Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran66579Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32558- 34537
- 55528
- 47465
Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.40463- 44460
- 30453
Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.40443Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?94438Kerro mies tarinasi
Miksi kaikki meni niinkuin meni? Haluaisin vieläkin ymmärtää. Tuskin saan vastausta häneltä, koska etsin aavikolta juuri18430- 31422