Sari Rautio

HPK on niin Raution elämää, että hän ei oikeesti käsitä sitä. Hän elää HPK-elämää, se on hänen ainoa todellisuutensa. Phtyi!
23255
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Ei toi ohjelma ainakaan kannatusta lisännyt, päin vastoin kun nyt kaikki tietää rouvan kytkökset!

Äänestä

Raution hulluin väite oli se, että isoin uhka kaupungille ovat ne ihmiset, jotka eivät toimi missään muissa yhteiskunnallisissa toimissa (jotenkin noin se lause meni). Eli et ole kelvollinen päättäjä, jos et ole mahdollisimman monessa mukana. Jokainenhan tajuaa, että mitä useammassa sopassa yrittää olla kokkina, ei mistään tule kunnollista. Pintapuolista tietämystä vähän sieltä sun täältä, ei syvempää tietoa mistään, kunhan on tyrkyllä.

Professori juuri aiemmassa kohdassa varoitti em asian vaarallisuudesta, kuinka on poliittisesti sidottu tekemään tietynlaisia päätöksiä kytköksiensä eduksi. Elävä todiste siitä oli ohjelmassa itse Kiemunki. Hän luikerteli kysymyksestä jos toisesta, vain kuittaamalla, ettei voi kommentoida. Eli voiko tälläinen edustaja vilpittömästi ajaa kaupungin asiaa, jos on yhtä aikaa veroeurojen edustaja ja yrityksen kukkaron edustaja.

Harmillista, että tässä pilataan urheilun maine. Eivät tuhannet ihmiset tule jääkiekkoa katsomaan politikoinnin vuoksi. Urheilu ja politiikka saatava irti toisistaan. Varsinkin, kun täällä siihen vahvasti liitetään vain kaksi puoluetta.
Ihan samanlailla kuin uskonto ja politiikka eivät kuulu yhteen.

Ja pisteet Kyllille, koska uskalsi edes kyseenalaistaa autokeskuksen järkevyyttä:)

Äänestä
  • Mainittu Raunion lauselma särähti korvaan, mutta eihän toisaalta kokdem-hutussa marinoiduilta voi muunlaista odottakaan. Kylli esiintyi oikein edukseen, jatkoon!!

    Äänestä

  • Issulla omat sfäärit kirjoitti:

    Mainittu Raunion lauselma särähti korvaan, mutta eihän toisaalta kokdem-hutussa marinoiduilta voi muunlaista odottakaan. Kylli esiintyi oikein edukseen, jatkoon!!

    Eniten pistin merkille Karin pälyilevät ilmeet.

    Kylli ei taida olla ehdolla valtakunnan politiikkaan. On siinä sen verran fiksu, että tunnistaa omat resurssinsa. Toisin kuin muutamat muut hattarapäät.

    Äänestä

  • lkjlkjlkjlkjlkjlkjlk kirjoitti:

    Kylli ei taida olla ehdolla valtakunnan politiikkaan. On siinä sen verran fiksu, että tunnistaa omat resurssinsa. Toisin kuin muutamat muut hattarapäät.

    Taitaa Kari kuvitella että paikka on eduskunnassa.

    Äänestä

  • 205234 kirjoitti:

    Eniten pistin merkille Karin pälyilevät ilmeet.

    Eniten pistin merkille iisakin toljottavan katseen ja nieleskelyn.

    Äänestä

  • pöö kirjoitti:

    Eniten pistin merkille iisakin toljottavan katseen ja nieleskelyn.

    pään ja silmien kääntelyn ja vääntelyn sinne ja tänne.

    Äänestä

  • Ja Iisakin kirjoitti:

    pään ja silmien kääntelyn ja vääntelyn sinne ja tänne.

    Minä pistin merkille Kari Ilkkalan luimuilun ja paljon hikoilun.

    Äänestä

  • Jostain kertoi kirjoitti:

    Minä pistin merkille Kari Ilkkalan luimuilun ja paljon hikoilun.

    Taisi olla omaa tuskanhikees, mikä sokaisi sun silmät.

    Äänestä

  • pöö kirjoitti:

    Taisi olla omaa tuskanhikees, mikä sokaisi sun silmät.

    Höhö hei ei Karin tuskanhiki voi olla mun silmissä.

    Äänestä

  • pöö kirjoitti:

    Eniten pistin merkille iisakin toljottavan katseen ja nieleskelyn.

    No kun oli ihan paniikissa ja tiesi, että tää poliittinen ura oli nyt sitten tässä

    Äänestä

Hei, terveisiä Brasiliasta. Sitä ei Sari nyt muistanut sanoa.

Äänestä

Kyllä, todella HPK:lle kaikkensa antaneena..tai ei kai ihan kaikille....once upon the time...

Äänestä
  • Tuskin Kari kaikkea antoi HPK - juntalle mutta jotain.

    Äänestä

On kyllä kiinteät suhteet kokdem-porukalla. Olis kiva tietää KUINKA kiinteät!

Äänestä

Reittäkin pitkin pääsee tässä kylässä vaikka mihin...riittääköhän se kirkkovaltuustoon tai ihan peräti eduskuntaan asti?

Äänestä
  • Rauniolla on kohta kiirettä, ainoa paikka missä hän EI OLE on kirpputoriyhdistys köyhiä varten. Joskus ihmettelen sitä, että kuinka omille lapsille riittää aikaa?
    Nooh, levigate tekee hänelle "meisseliä".
    Juu, kansanedustaja tietää kaiken, sitä mieltä on raunion lisäksi pitkätukkainen toimittaja HäSasta.

    Äänestä

  • Terska på svenska kirjoitti:

    Rauniolla on kohta kiirettä, ainoa paikka missä hän EI OLE on kirpputoriyhdistys köyhiä varten. Joskus ihmettelen sitä, että kuinka omille lapsille riittää aikaa?
    Nooh, levigate tekee hänelle "meisseliä".
    Juu, kansanedustaja tietää kaiken, sitä mieltä on raunion lisäksi pitkätukkainen toimittaja HäSasta.

    Tarkoitit tietysti että Kari tietää kaiken ja varsinkin omastamielestä.

    Äänestä

  • Terska på svenska kirjoitti:

    Rauniolla on kohta kiirettä, ainoa paikka missä hän EI OLE on kirpputoriyhdistys köyhiä varten. Joskus ihmettelen sitä, että kuinka omille lapsille riittää aikaa?
    Nooh, levigate tekee hänelle "meisseliä".
    Juu, kansanedustaja tietää kaiken, sitä mieltä on raunion lisäksi pitkätukkainen toimittaja HäSasta.

    Luinko rivien välistä että täällä viitataan Vekkula ja Ruution nusasuihin?

    Äänestä

  • Ei riitä Arkadianmäelle. Kansanedustajaksi Raution pitäisi kolminkertaistaa äänimääränsä. Kokoomuksen paikat vie ihan muut, mukaanlukien Jari Koskisen ääniperintö. Keskusta jytkäyttää vuorollaan ja nielaisee lisäpaikkoja vaalipiiristä, yhden tai kaksi. Perussuomalaiset saa yhden lisäpaikan. Issulla ei ole mitään mahdollisuutta. Skinnari jr. jättää Issun nykimään naamaansa "rannalle". (kunhan ei vetäisisi futaajia laivassa taas pataan).

    Issu kerää persuvihaajien äänet filatohvelille ja koskisjossulle, heistäkin filalla on tiukkaa päästä läpi.

    Sarilla on saumaa vain sukkahousuissa

    Äänestä

Sitähän tässä koitetaan selvittää!

Äänestä
  • Kiitos Kari! Tämän tärkeämpää tehtävää sinulla ei voi olla ja saatat siitä selvitä !

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

vielä kerran phtyi kirjoitti:

HPK on niin Raution elämää, että hän ei oikeesti käsitä sitä. Hän elää HPK-elämää, se on hänen ainoa todellisuutensa. Phtyi!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu