TOTUUS LRH:sta

Mystisiä ovat byrokratian tiet.
Dekkarin käsiin on saapunut venäläinen KGB:n raportti vuodelta 1953, jossa käydään läpi layfatte Ron hubbardin elämää ja dokumentin perusteella voi olettaa, että scientologien johtajan elämä ei ny olekaan niin hohdokasta ollut kuin on annettu ymmärtää.

Raportin on tehnyt KGB:n kapteeni Nikolay Evgeyvich Khokhlov, joka pidätettiin Länsi-Saksassa salamurhan suunnittelusta 1954. Kyseinen kapteeni teki itsemurhan saksalaisessa vankilassa 1957.

raportti NO. 1025-A/ov

Kohde.

Vladimir Roganovits Horonsky.

Syntymätiedot.

Syntynyt 1910 venäjänjuutalaisen naisen aviottomana lapsena. Äiti Ludmila Rosanovits Horonsky tuomittu kansanvihollisena 1935. Isänä pidetään tsetseenikauppiasta nimeltään Karaskin, jonka sotilaat teloittivat 1914 varkaudesta ja miehen välisestä rakkaudesta Sevastopolissa.

Äiti toimi karjakkona ja siankasvattajana Minskin lähellä olevalla kulakin maatilalla.

Nuoruus.

Vladimir Roganovits Horonsky on käynyt pappiskoulun noviisina Minskin luostarin alueella.
Hän on luku ja kirjoitustaitoinen.
pappien mukaan älykäs hän ei ole ollut, mutta kiltti ja kuulianen oppilas.

Tuomiot.

Tuomittu 1935 vankeuteen kansanvihollisena 20 vuodeksi Gulag:iin.

paennut 1937 ja onnistunut pääsemään Mustalle merelle,josta salamatkustanut turkkilaisella kalastusaluksella Turkkiin.

Turkista päässyt poliittisena pakoilaisena yhdysvaltoihin jossa vaihtanut nimensä Layfatte Ron Hubbardiksi.

Toiminut jonkinlaisena mainitsemattomana kirjailijana yhdysvalloissa sosiaalituen ja kirkon avustamana.

Poliittisesti vaarallinen ja kärsii mielenterveysongelmista.

hakee jatkuvasti viisumia.

Ei sukulaisia.



Että tällainen totuus tällä kertaa. Päätelkää itse.
2144
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

hakeudu hoitoon , pikaisesti.

Äänestä
  • Kuten lapset asian ilmaisee "sen napa paukkuu joka toista haukkuu".

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Dekkari kirjoitti:

Mystisiä ovat byrokratian tiet.
Dekkarin käsiin on saapunut venäläinen KGB:n raportti vuodelta 1953, jossa käydään läpi layfatte Ron hubbardin elämää ja dokumentin perusteella voi olettaa, että scientologien johtajan elämä ei ny olekaan niin hohdokasta ollut kuin on annettu ymmärtää.

Raportin on tehnyt KGB:n kapteeni Nikolay Evgeyvich Khokhlov, joka pidätettiin Länsi-Saksassa salamurhan suunnittelusta 1954. Kyseinen kapteeni teki itsemurhan saksalaisessa vankilassa 1957.

raportti NO. 1025-A/ov

Kohde.

Vladimir Roganovits Horonsky.

Syntymätiedot.

Syntynyt 1910 venäjänjuutalaisen naisen aviottomana lapsena. Äiti Ludmila Rosanovits Horonsky tuomittu kansanvihollisena 1935. Isänä pidetään tsetseenikauppiasta nimeltään Karaskin, jonka sotilaat teloittivat 1914 varkaudesta ja miehen välisestä rakkaudesta Sevastopolissa.

Äiti toimi karjakkona ja siankasvattajana Minskin lähellä olevalla kulakin maatilalla.

Nuoruus.

Vladimir Roganovits Horonsky on käynyt pappiskoulun noviisina Minskin luostarin alueella.
Hän on luku ja kirjoitustaitoinen.
pappien mukaan älykäs hän ei ole ollut, mutta kiltti ja kuulianen oppilas.

Tuomiot.

Tuomittu 1935 vankeuteen kansanvihollisena 20 vuodeksi Gulag:iin.

paennut 1937 ja onnistunut pääsemään Mustalle merelle,josta salamatkustanut turkkilaisella kalastusaluksella Turkkiin.

Turkista päässyt poliittisena pakoilaisena yhdysvaltoihin jossa vaihtanut nimensä Layfatte Ron Hubbardiksi.

Toiminut jonkinlaisena mainitsemattomana kirjailijana yhdysvalloissa sosiaalituen ja kirkon avustamana.

Poliittisesti vaarallinen ja kärsii mielenterveysongelmista.

hakee jatkuvasti viisumia.

Ei sukulaisia.



Että tällainen totuus tällä kertaa. Päätelkää itse.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu