Suomessa tapahtui yli 10 000 vuotta sitten

∆∆∆∆∆∆

Suomi uudisasutettiin Karjalan kannaksen ja Lounais-Suomen jokilaaksojen kautta yli kymmenentuhatta vuotta sitten.
- Nykyisten varsinaissuomalaisten ja kainuulaisten geneettiset erot ovat suuremmat kuin esimerkiksi itäsuomalaisten ja venäläisten.
Ei-saamelaiset uudisasukkaat työnsivät Etelä-Suomessa siihen saakka touhunneet harvat saamelaiset pikku hiljaa pohjoiseen riistamaista tapellessaan.
llmaston muutoskin vaikutti jäkälämaiden pohjoisemmaksi muuttumiseen, ja saamelaiset poroineen muuttivat laidunmaittensa mukaan pohjoisemmaksi.

Suomalaiset olivat rauhaarakastavaa kansaa lauluineen ja taruineen, Ukko, Rauni, Ahti, Vellamo, Tapio, Mielikki, Tellervo...

Kymmenien tuhansien järvien rannoilla rakennettiin taloja, hoidettiin perhettä, lapset leikkivät ja kisailivat, kalastettiin, metsästettiin, alettiin viljellä maatakin... Niin eleltiin vanhojen suomalaisten aikaan kymmenen tuhatta vuotta sitten.

Vasta viime vuosituhannen alussa Ruotsin sotajoukot yllättäen nousivat maihin, piispa Henrik mustine kaapuineen oli kuninkaan ja armeijan mukana, pakkokäännytys kristinuskoon alkoi raa'asti ja julmasti, roviolla kärysi ihminen, ellei uskonut.

Tuo tapahtui aivan lähellä nykyaikaa, vain
muutama satatuhat aikaisemmin kuin me synnyimme tänne, Ruotsi oli valloittanut Suomenmaan kokonaisuudessaan v. 1323.

Lähellä nykyaikaa uskonsodat suomalaisten käännyttämiseksi kristinuskoon alkoivat, vasta viime vuosituhannella. Silloin Ruotsin armeija hyökkäsi Suomeen, valloitti maan kolmella sodalla, koko maa oli vallattu 1323 vuonna , ja suomalaiset pakkokäännytetty kristinuskoon.

Perisynti-käsite iskostettiin siitä alkaen suomalaisiin ihmisiin.

2

156

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kotimaamme Suomi

      Suomen kulttuuri on vanhaa perua, yli kymmenentuhatta vuotta sitten jo viljeltyä, laulujen, runojen, tarinoiden, maalausten, patsaiden taidetta,
      mutta uskonsodat yllättivät kansan viime vuosituhannella,
      vuosina 1155 - 1323, Suomi vallattiin, pakkouskontoon käännytettiin,
      suomalaisten oli pakko unohtaa omaa kulttuuriaan.

      Suomi nousi kuitenkin vuosituhannen lopulla itsenäisyys v. 1917 !

      https://www.youtube.com/watch?v=0lCnguTtsSQ

    • Semmostason se ihmis elo,mutta jääkausi loppui no en ala selittään snon vain tähän että( ihminen) on suurin peto maailmassa

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      138
      1520
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1081
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      69
      936
    4. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      270
      766
    5. 68
      733
    6. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      723
    7. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      37
      619
    8. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      7
      581
    9. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      561
    10. Väleistä

      Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      60
      557
    Aihe