Laitoimme kotiimme lankkulattiat, jotka öljysimme Osmocolor -läpikuultavalla lattiaöljyvahalla. Lattia kuuluiisi kiillottaa kahden viikon kuluttua öljyämisestä, millä homman hoitaisi kätevämmin kotitarvikkeilla?
Öljytyn lankkulattian kiillotus
4
1563
Vastaukset
- Bee
Käydä konevuokraamosta tai siivousliikkeestä vuokraamassa viikonlopuksi matalakierroksinen lattianhoitokone ja ostaa siivousliikkeestä siihen valkoinen laikka. Meillä on tehty vastaava homma ja ei se kotikonstein onnistu kunnolla, sitäkin on kokeiltu.
Meillä lankkulattiaa on noin 80 neliötä eikä sitä käsipelillä olisi kiillottanut hullukaan. Kyseessä on siis se pyörivälaikkainen kone, joita olet todennäköisesti nähnyt siivoojilla julkisissa tiloissa käytössä. Käytön oppii nopeasti ja vuokrahinta ei ole kummoinenkaan. Lopputulos on hieno sen voin kertoa kokemuksen syvällä rintaäänellä.- Bee
kertoa, että ei sinun tarvitse odottaa 2 viikkoa ennen kiillotusta vaan voit kiillottaa kun öljyvaha on kuivunut. Lopullinen kuivuminen tapahtuu kahden viikon sisällä ja siihen saakka kannattaa varoa, ettei kolhi uutta pintaa kauheasti. Lisäksi suosittelen laittamaan kaikkien huonekalujen jalkojen alle huopapalat. Vasta kiillotettu lattia on lisäksi alussa liukas, mutta se asettuu siitä vähitellen. Meillä lattiat puhdistetaan OsmoColorin omalla WishFix-pesuaineella ja se poistaa myös osaltaan alkuaikojen liukkautta. Toivottavasti sait tästä sepustuksestani jotain apua. Meillä lattia käsiteltiin reilut 2 vuotta sitten ja en voi muuta sanoa kuin että hulluja olisimme olleet, jos olisimme lakan valinneet pintakäsittelyaineeksi.
Onnea hienolle uudelle lattiallenne. - Nainen
Tuhannesti kiitos neuvoistasi;-) Meilläkin tuota kiillotettavaa pintaa on n. 100 neliötä, ja kauhulla mietin tuota kiilloitusta, eli eipä muuta kuin konevuokraamoon;-) Lakattua lattiaa en olisi itsekään huolinut, ja jo nyt olen äärettömän tyytyväinen öljyttyyn lattiavalintaamme;-)
- siisti lattia
Bee kirjoitti:
kertoa, että ei sinun tarvitse odottaa 2 viikkoa ennen kiillotusta vaan voit kiillottaa kun öljyvaha on kuivunut. Lopullinen kuivuminen tapahtuu kahden viikon sisällä ja siihen saakka kannattaa varoa, ettei kolhi uutta pintaa kauheasti. Lisäksi suosittelen laittamaan kaikkien huonekalujen jalkojen alle huopapalat. Vasta kiillotettu lattia on lisäksi alussa liukas, mutta se asettuu siitä vähitellen. Meillä lattiat puhdistetaan OsmoColorin omalla WishFix-pesuaineella ja se poistaa myös osaltaan alkuaikojen liukkautta. Toivottavasti sait tästä sepustuksestani jotain apua. Meillä lattia käsiteltiin reilut 2 vuotta sitten ja en voi muuta sanoa kuin että hulluja olisimme olleet, jos olisimme lakan valinneet pintakäsittelyaineeksi.
Onnea hienolle uudelle lattiallenne.mekin olemme olleet osmo-color valintaan tyytyväisiä,ei kylläkään kiillotettu lattiaa ollenkaan,ollut nyt n9kk käytösä, ens kesänä meinattiin käsitellä pinta aineella uudestaan lattia miehen suosituksesta jospa sitten kiillotettais,vaikka on tosi liukas kiillottamattaki
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1006394
Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta
Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t303833törniöläiset kaaharit haaparannassa
isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/283200Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!
https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu3701726- 331398
- 271340
Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi46969Anteeksi kulta
En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv11956Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."
Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:11890- 42869