Vilkaisen viereeni, nainen kääntää unissaan kasvonsa puoleeni, kauniit kasvot. Vaaleat lyhyiksi kynityt hiukset. Nousen varovasti, en siksi että välittäisin vieressäni nukkuvasta. En halua naisen heräävän. Humalan haihduttua öinen kiihko nolottaa. En muista naisen nimeä. En mitään mitä tämä illan aikana puhui.
Repäisen tuoremehupurkin auki ja annan kirpeän nesteen valua nieluuni. Poimin kylpyhuoneen nurkasta pesua odottavat verkkarit ja neuleen. Ei huvita kolistella kaappeja. Raapustan harakanvarpaita paperille, muka pahoillani koska jouduin lähtemään. Omasta kämpästäni karkaan, päästäkseni suoltamasta lisää valheita. Poimin kengät käteeni, takin ja pipon. Astun käytävään, painan oven hiljaa kiinni takanani ja kävelen hissiin.
Katu on aamun autio. Viileä tuuli syö ihoani. Vilkaisen kelloa, ehkä nainen on jo herännyt, pukeutuu ja tekee lähtöä. Kierrän pitkän lenkin ja palaan nurkkakauppaan. Kerään punaiseen koriin pari tölkkiä olutta, makkaraa, leipää. Pyörittelen jauhelihapakettia kädessäni, pudotan sen takaisin tiskille ja nostan pakasteesta pussin pyttipannua. Muistan kuinka inhosit eineksiä, niistä koostuvat kaikki ateriani sinun lähtösi jälkeen. Osaan laittaa ruokaa, en vain viitsi. Jos haluan syödä hyvin menen ravintolaan. En minä sinua sure. Ärsyttää korkeintaan että tulet mieleeni aina kun en sinua halua ajatella.
Neljävuotta jaoimme vuoteen. Neljä pitkää tai lyhyttä vuotta. Mutta ei minusta ole jakamaan elämää. Menit, huokaisin helpotuksesta sinun viimein kadottua kasseinesi elämästäni.
Lasken ostokset hihnalle. Tumma nuori neitokainen siirtää tuotteet eteenpäin, jokainen piippaa kuuliaisesti neidon käsissä. Vilkaisen naista silmiin työntäessäni kortin tämän käteen.
Ovi kolahtaa, avaan silmäni. Kuulin kuinka mies hääräsi keittiössä, kuulin melkein hänen ajatuksensa. Hymähdän ja nousen. Etsin vaatteeni sängyn alta, lipaston päältä, olohuoneesta. Puen ja vilkaisen peiliin. Silmät punoittavat, muuten ok. Jääkaapista en löydä mitään syötäväksi kelpaavaa. Etsin puhdasta lasia lopulta juon suoraan hanasta. Pyhkäisen suuni kädellä ja vilkaisen huoneiston läpi jotten unohda mitään. Lappu pöydällä sanoo miehen olevan pahoillaan. Ruttaan lapun ja pudotan roskiin. Jalkoihin koskee ottaessani ensimmäisen askeleen käytävään korkeakorkoisilla saapikkaillani. Onneksi asema on lähellä.
Kuuntelen tovin ennen kuin työnnän avaimen lukkoon ja väännän. Asunto on tyhjä. Lataan jääkaapin, laitan uunin lämpenemään. Käyn suihkussa ja kaadan ruskean moskan pussista pellille. Syödessäni luen lehden.
Syntymäpäivillä istun sohvan nurkassa, seuraten pariskuntien sanatonta viestintää. Kulmien kurtistuksia, pieniä pään nytkähdyksiä. Joskus otetaan käyttöön voimakeinot, osoitetaan suoraan sormella mutta sanoja ei käytetä. Luulevatko he todella ettei kukaan kiinnitä huomiota sanattomiin riitoihin. Oloni on ulkopuolinen. Pieni tahmeakäsinen ihminen tunkee käsinojalle vaaleanpunaisten farkkujen peittämän pyllynsä ja kääntyy puoleeni. Selittää kuinka tyhmiä tytöt ovat puhuessaan vain pojista. Ja kuinka pojat ovat vielä tyhmempiä kiusatessaan. Hymyilen tahtomattani viisauksille.
Sanovat etten pidä lapsista, mitä on pitää lapsista? Sitäkö että ottaa osaa tuohon näytelmään. Opettelee viittomakielen ja puhuu pienille ihmisille korottaen äänensä falsettiin ja hymyilemällä niin että ikeniin koskee.
Koska olen pukeutunut ykkösiin en voi ohittaa kotimatkalla kantapaikkaani, täytyyhän minun näyttäytyä kuinka fiksulta näytän vaikka lähdit. Sanoit joskus ettei kukaan katsoisi minuun jollet olisi ohjaamassa kuinka pukeutua. Olit väärässä, naiset katsovat. Hakeutuvat lähelleni sama mitä päälleni vedin tai miten kauan edellisestä parturissa käynnistä on.
Tiskillä tumma kassaneiti vilkaisee kohti. Kävelen varmoin askelin viereen, tilaan ja pidän katseeni pulloja täynnä olevien hyllyjen takaisessa peiliseinässä. Nainen katsoo profiiliani seuraa katsettani peiliin. Kääntää katseensa ja sekoittaa lasissaan olevaa juomaa.
Olen oppinut kaikki nuo kaavat. Välttelyn, suoran lähentelyn, vihan, katkeruuden. Mikään niistä ei enää sytytä. Nainen istuu hiljaa korkealla jakkaralla. Aloitan keskustelun, ironia kuplii välillämme. Hämmästyn hymyni aitoutta. Kolmannen jälkeen käyn kusella. Vessasta palatessa pysähdyn ja tuijotan naista. Tämä istuu odottava lämmin hymy huulillaan ja katsoo suoraan kohti.
Kaivan kännykän taskustani, painan etusormen vasemmalle korvalle ja huudan mykkään luuriin. Kurtistan kulmiani ja siirryn kohti ovea. Vilkaisen naiseen, nyökkään lyhyesti ja harpon mustaan yöhön. Oven ulkopuolella tekee mieli laittaa juoksuksi.
Asunnolla pudotan vaatteeni lattioille, sukat jalassa kuljen keittiöön, poimin kylmiä perunoita uunipannulta. Teen leivän ja otan lasin maitoa, avaan telkkarin ja katson munasillani myöhäisuutiset. Pesen hampaani ja kömmin vuoteeseen. Edellisöinen nainen haisee lakanoissa. Myttään siniset kankaat ja nakkaan kasan makuuhuoneen ovelle. Vedän molemmat peitot päälleni viileässä huoneessa, nukun keskellä vuodetta todella hyvin, kun olen yksin.

Vastaukset 2
Vanhimmat
hmm..Jotenkin niin tavallista mutta silti niin säväyttävää. kiva oli lukea :)
Yhdyn edelliseen kommentoijaan. Varmaa kerrontaa. Toista näkökulman siirrosta (naisesta takaisin mieheen) olisi ehkä voinut terävöittää, se meni minulta ensin ohi ja sitten jouduin kelaamaan takaisinpäin. Tosin on tässä jo muutamat novellit tullut illan aikana luettua, joten yhtä jos toista menee silmien ohi...