Huh huh

Ooodi

Viisi ja puoli vuotta siinä meni. Ekaks myönnettiin osatyökyvyttömyyseläke, sen jälkeen valituksia. Myöhemmin kolme vuotta kuntoutustukea, vaikka todettiin että ei voi kuntouttaa. Tänään posti toi hyväksytyn hakemuksen täydelle työkyvyttömyyseläkkeelle. Kiitos siitä, väsyttää!!

15

430

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mikä buukii

      Onnea paljon sinne.

      Olen samassa tilanteessa ollut kolme vuotta. Montako kertaa sinun piti anoa eläkettä? Ajattelen että onko niillä joku automaatti jonka mukaan pitää anoa useita kertoja?
      Epätietoinen täällä ihmettelee.

      • Oodi.

        Eläkettä hain kaksi kertaa. Eka kerralla myönsivät osakuntoutustuen. Valitin, myönsivät pysyvän osatyökyvyttömyyseläkkeen. Otin vastaan mutta valitin myös siitä,koska en ollut työkykyinen. En muista monta valitusta on lähtenyt lautakuntaan tai vakuutusoikeuteen, mutta niissä ei päätös.kertaakaan muuttunut.
        En kyennyt tuon viiden ja puolenvuoden aikana ollenkaan töihin.
        Välillä osan toimeentulosta maksoi ammattiliitto kahdesti kela sairauspäivärahan muodossa.
        Kaikki dokumentit ja lääkärintodistuksien kopiot on tallella. Kunhan jaksan niin arkistoin ne aikajärjestyksessä. Voipahan sit joskus ihmetellä sitä paperin määrää.

      • .40.
        Oodi. kirjoitti:

        Eli järjettömästi on mennyt yhteiskunnan eli lääkärien ja virkamiesten aikaa tyhjän nyhjäämiseen...

      • Ooodi
        .40. kirjoitti:

        Eli järjettömästi on mennyt yhteiskunnan eli lääkärien ja virkamiesten aikaa tyhjän nyhjäämiseen...

        Tona aikana on myös kerennyt mennä mukava määrä rahaa b-todistuksiin. Viimoisin b-todistus yksityisen lääkärin kirjoittamana, maksoi 180 euroo.

      • mikä buuku
        Ooodi kirjoitti:

        Tona aikana on myös kerennyt mennä mukava määrä rahaa b-todistuksiin. Viimoisin b-todistus yksityisen lääkärin kirjoittamana, maksoi 180 euroo.

        Pelottaa kun ajattelen mikä mullakin edessä.
        Onko niin että ensimmäinen lekurin lausunto on heikko ja se tyssää siihen. Vai onko myöhemmät sitten voimakkaampia jonka johdosta etenee.

        Karmivaa kun tai jos on useampi vuosi tällaista edessä. Mutta, onneksi sulla nyt hyvin.

      • valoa ei näkyvissä
        mikä buuku kirjoitti:

        Pelottaa kun ajattelen mikä mullakin edessä.
        Onko niin että ensimmäinen lekurin lausunto on heikko ja se tyssää siihen. Vai onko myöhemmät sitten voimakkaampia jonka johdosta etenee.

        Karmivaa kun tai jos on useampi vuosi tällaista edessä. Mutta, onneksi sulla nyt hyvin.

        Sama mulla, mutta en mä jaksanu alkaa valittamaan vaan tyydyin pelkkään sairaslomaan kun eivät kerran suostuneet sairaspäivärahaan kun sitä ekana kelasta yritin, sain sairaslomaa melkein vuoden, mutta en ole oikeutettu kelan päätöksen mukaan sairaspäivärahaan, ajattelivat kai että jos tuolle nyt myönnetään se niin sillehän on pian myönnettävä kuntoutustukea tai jopa työkyvyttömyyseläke :( eli palaan tuon sairasloman jälkeen takaisin kortistoon ja jatkan pitkää työttömyysputkea :(.......luulin jo onnistuvani ja pääseväni vihdoinkin eläkkeelle tästä yli 20v kestäneestä työttömyydestäni :(....

    • juttuajuu

      Onnittelut aloittajalle eläkkeestä!

      Niin, aina se ei ole helppoa, mutta joskus on. Itse jäin vanhuuttani (63 v) eläkkeelle muutama vuosi sitten. Menin eläkevakuutusyhtiööni, täytin eläkehakemuksen virkailijan avustuksella. Kahden viikon kuluttua tuli päätös eläkkeen myöntämisestä. En valittamista.

      • Työnsankari

        Et sit jaksanut enempää. Itsellä tulee 65 reilun kahden kuukauden päästä täyteen. Nuoremmat ahdistaa eläkkeelle, harkitaan!

      • juttuajuu
        Työnsankari kirjoitti:

        Et sit jaksanut enempää. Itsellä tulee 65 reilun kahden kuukauden päästä täyteen. Nuoremmat ahdistaa eläkkeelle, harkitaan!

        No en jaksanut enempää. Mutta hienoa, että sinä jaksat. Menestystä edelleen!

    • jahagaf

      Kyllä. Tsemppiä ehdottomasti täältäkin. Yritä 85v asti, saat mitalin.

    • tewhweth

      Siihen hakemukseen täytyy omin sanoin kuvata kuinka vaiva haittaa pärjäämistäsi arjessa ja mahdollista työntekoa.
      pelkkä diagnoosi ei riitä

    • ngdgfweretettet

      HEH,, minulla meni muutama kuukausi, kun pääsin eläkkeelle vähän yli viiskymppisenä.

    • eegtwre

      Onnea aloittajalle , mulla prosessi kesti hylkyineen neljä vuotta, mutta olenpas onnellisesti eläkeläinen viiskymppisenä.

      • Sairaslomalla nyt

        Minulle Ylilääkäri antoi sairaslomaa melkein vuoden ja kun tosiaan hain kelasta sairauspäivärahaa niin se evättiin, olisikohan minun sittenkin kannattanut tehdä valitus? monet olivat sitä mieltä että turha alkaa valittamaan ja ettei kela muuta lausuntoaan hevillä? Jos olisin jaksanut mennä uudelleen lääkäriin tai jopa yksityiselle ja olisin voinut yrittää parempia lausuntoja tästä tilanteesta niin silloin minulla olisi jotain millä valittaa kelalle, nyt se lienee jo myöhäistä kun valitusaika on mennyt umpeen :( mutta menen vähä ennen kun tämä sairaslomani loppuu niin uudelleen lääkärille ja kun tilanne on edelleen sama niin saan varmasti taas pitkän sairasloman ja sitten kyllä panosta kaikkeni että saan paremmat todistukset ja haen uudelleen sairauspäivärahaa ja mikä aikanaan johtaa minut kuntoutustuelle ja sieltä sitten aikanaan tökyvyttömyyseläkkeelle.

    • sgewrgh

      Sairasloman enimmäispituus on se 300 päivää ja vaaditaan tietty aika ,että myönnetään uudestaan sairaspäivärahaa samasta sairaudesta, tietääkseni.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1127
    2. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      50
      1100
    3. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1097
    4. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

      Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
      Kaste
      373
      1019
    5. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      932
    6. Martina ja jalkapalloilija2

      Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      182
      930
    7. Upotuskaste on raamatullisin kaste

      Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
      Kaste
      717
      867
    8. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      89
      857
    9. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      107
      831
    10. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      51
      713
    Aihe