Meillä on tapeltu kohta pari kuukautta tyttären nukkumaanmenon kanssa. Neiti on nyt 11 kk ja luonteeltaan hyvin määrätietoinen pieni nainen. Iltaisin nukkumaanmeno on silkkaa painajaista jo koko perheelle. Iltapuuron aikaan n. klo 20 maissa neiti on niin väsynyt, että meinaa nukahtaa puurolusikka suussa syöttötuoliinsa, mutta heti kun päästään omaan sänkyyn alkaa mahdoton ralli; eestaas laitoja pitkin, tutit ja nallet lentää ja heti jos nukkumaan laittamassa ollut vanhempi lähtee huoneesta alkaa mieletön huuto.
Välillä on koitettu nukuttaa isin ja äidin sängyssä, mutta siellä sitä vasta kiva onkin möykätä ja jos uni sitten ottaa vallan, niin tyttö herää kun lähtee kantamaan omaan sänkyynsä. On koitettu omaan sänkyyn nukuttamista niin, että istutaan ihan hiljaa tytön sängyn vieressä pimeässä huoneessa tai sitten annettu pienen pöytälampun palaa ja luettu satua, laulettu tms. Ja kun tunnin touhuamisen jälkeen alkaa jo hermo loppua niin alkaa hillitön huuto, kun huoneesta lähtee. Pari iltaa sitten kokeiltiin aloittaa "unikoulua" ja mentiin parin minuutin päästä katsomaan, mutta tyttö huusi vain niin lujaa että lopulta oksensi iltapuurot patjalleen...
Neidin on annettu myös valvoa, mutta vaikka nukkumaanlaittoaika olisi klo 22 tai 23 niin sama juttu - ja toisaalta tyttö nousee aamuisin jo klo 6.30-7 ja nukkuu puolenpäivän aikaan 2-3 tunnin päiväunet, joten voisi olettaa että tuo iltakahdeksan olisi ihan hyvä nukkumaanmenoaika. Itse olen palaamassa töihin ja oikein hirvittää jo nyt, miten jaksan jos iltavuorosta tullessa nukutusrumba jatkuu ja aamulla pitäisi olla jo 7:ltä työpaikalla...
Löytyykö jostain kohtalotovereita ja miten olette tilanteesta selvinneet? Itse odotan kyllä jonkinlaista apua siitäkin, kun neiti aloittaa nyt päiväkodissa - jospa tiivistahtisemmat päivät toisivat unenkin silmään illalla...
Välillä on koitettu nukuttaa isin ja äidin sängyssä, mutta siellä sitä vasta kiva onkin möykätä ja jos uni sitten ottaa vallan, niin tyttö herää kun lähtee kantamaan omaan sänkyynsä. On koitettu omaan sänkyyn nukuttamista niin, että istutaan ihan hiljaa tytön sängyn vieressä pimeässä huoneessa tai sitten annettu pienen pöytälampun palaa ja luettu satua, laulettu tms. Ja kun tunnin touhuamisen jälkeen alkaa jo hermo loppua niin alkaa hillitön huuto, kun huoneesta lähtee. Pari iltaa sitten kokeiltiin aloittaa "unikoulua" ja mentiin parin minuutin päästä katsomaan, mutta tyttö huusi vain niin lujaa että lopulta oksensi iltapuurot patjalleen...
Neidin on annettu myös valvoa, mutta vaikka nukkumaanlaittoaika olisi klo 22 tai 23 niin sama juttu - ja toisaalta tyttö nousee aamuisin jo klo 6.30-7 ja nukkuu puolenpäivän aikaan 2-3 tunnin päiväunet, joten voisi olettaa että tuo iltakahdeksan olisi ihan hyvä nukkumaanmenoaika. Itse olen palaamassa töihin ja oikein hirvittää jo nyt, miten jaksan jos iltavuorosta tullessa nukutusrumba jatkuu ja aamulla pitäisi olla jo 7:ltä työpaikalla...
Löytyykö jostain kohtalotovereita ja miten olette tilanteesta selvinneet? Itse odotan kyllä jonkinlaista apua siitäkin, kun neiti aloittaa nyt päiväkodissa - jospa tiivistahtisemmat päivät toisivat unenkin silmään illalla...
Vastaukset 3
Vanhimmat
Meillä on 8-kuinen tyttö, myös erittäin lujatahtoinen. Sen kanssa on aina tapeltu enemmän tai vähemmän nukkumaanmenon yhteydessä. Nyt tosin on ollut enemmän helppoja iltoja kuin vaikeita. Vaikeina iltoina taktiikka on yksinkertaisesti että syötön jälkeen sänkyyn, pusut ja hyvänyöntoivotukset, ja kun huuto alkaa, niin nostetaan syliin ja hyssytellään. Ja uudelleen sänkyyn, ja uudelleen syliin. Ja tätä rataa jatketaan kunnes typy on itkeny ittensä niin uuvuksiin että lopulta nukahtaa sinne sänkyyn.
Toisin sanoen viesti on vauvalle että kyllä sinne sänkyyn pitää nukahtaa, mutta äippä ja iskä on ihan turvallisesti olemassa täällä. Tätä rumbaa kestää joskus puolitoista tuntia, mutta se toimii. Mitään muita konsteja ei olla varsinaisesti yritettykään, koska ollaan haluttu pitää se nukkumaanmenemisen juttu samanlaisena. Ja kuten sanoit, rumba alkaa vain myöhemmin jos yrittää antaa valvoa. Emmekä halua huudattaa enää klo 23 jälkeen kerrostalossa.
Tsemppiä, tiedän että tuo on hermoja raastavaa.
Moi!
Paha kommentoida, kun koko juttua ei ihan voi tietää, mutta:
Millainen on koko päivä? Onko teillä säännöllinen päivärytmi? Siis ulkoilua, kauppareissuja, kävelyjä ja säännölliset muut ruoka-ajat? Meillä alkoi aamupäivä- ja iltapäiväulkoilut auttaa unirytmiinkin.
Toinen juttu on, että YHÄ (sanokoon kuka tahansa mitä tahansa) nukutan 1-vuotiaan illalla syliin tuttipullon kanssa... Kun muu ei auta. Nuy on muutamana iltana itse lähtenyt sylistä ja käynyt lattiatyynylle nukkumaan, mutta tähän asti VAIN tuttipullo on auttanut.
Kaverini nuorimmaista auttoi, kun sänkyyn sai äidin vanhan t-paidan. Toisilla on nalle tai riepu, tällä neidillä äidin paita, johon voi kietoutua.
Tai jospa muu ei auta, kun antaa tytön pyöriä vaan. Jospa yrittäisit olla kiinnittämättä mitään huomiota siihen? Olisiko hänellekin siitä riehumisesta tullut "tapa"? Pystyisikö istumaan sängyn laidalla tekemättä tai sanomatta mitään? Mikähän olisi tulos muutaman kokeiluillan jälkeen?
Tsemppiä vaan! Ei oikein voi muuta sanoa, kuin että kyllä se joskus loppuu, olkoonkin tässävaiheessa vähän laiha lohtu...
Pidin tyttärelleni unikoulun, kun oli n. 9-10 kk.
Jouduin heräämään noin 5-6 krt yössä maitoa antamaan. Olin aivan loppu ja ajattelin että jotain pitää tehdä. Joten päätin kokeilla unikoulua.
Huuto oli aivan hirveää eka kerralla ja jaksoi tyttö huutaa melkein tunnin täyttä kurkkua. Naama oli tulipunainen ja koko kroppa tärisi. Oli pakko pitää käsiä omien korviensa peittona, ettei olisi tullut kuuroksi.Toisella kerralla parin tunnin päästä tyttö huusi vain parikymmentä minsaa.Toka yönnä neiti heräsi yhden kerran ja huusi noin 5 minsaa, jonka jälkeen onkin nukkunut kaikki yöt kuin vettä vaan. Lähentelee nyt 10:tä vuotta enkä ole huomannut, että tästä unikoulustolisi jäänyt pysyviä traumoja. Päinvastoin. Anna Wahlgrenin lapsikirjassa on ohje, että lapsi vaunuun ja siä pitäisi sitten jaksaa liekuttaa. Yritin kerran mutta ei ollu mun juttu. Tuntui, että tyttö vain innostui ja mä olisin ollut siinä vielä aamulla vaunuineni käsi heiluttamisesta hellänä.