Mikä paimenkoira?

Terriereistä ja paimenkoirista ennestään on kokemusta. Mutta nyt haluaisin suuremman paimenkoiran. Jos hankin esimerkiksi aussien tai belgianpaimenkoiran riittääkö useamman tunnin lenkkeily plus juoksu lenkit aktiviteetiksi? Vai tarvitseeko kerran tai pari viikossa jotain agilitya tai vastaavaa tai jopa enemmän liikuntaa? Mille paimenkoirille riittää runsas lenkkeily eli useampi tunti päivässä plus juoksulenkit ja ei olisi ihan pikkukoira?
4301
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ei ainakaan riitä, vaatii juurikin sitä aivotyöskentelyä, agia, tokoa yms.

Äänestä

Kaikki paimenkoirat haluavat käyttää päätään ja palvella omistajaansa. Juoksunjumputus päivän pääaktiviteettina sopinee parhaiten esim. dalmatiankoiralle tms. ajokoiratyyppiselle tai muulle metsästyskoirarodulle.

Äänestä

Itselläni valkoinenpaimenkoira uros, joka on siis iso koira. Me käydään lähes päivittäin metsälenkillä, jolloin koira voi juosta vapaasti koko matkan ajan. Lenkki kestää noin 45min. Mielestäni koiraa ei tarvitse joka päivä käyttää kolmen tunnin juoksu lenkillä, koiran kunto kasvaa koko ajan siinä, joten pian se kolme tuntiakaan ei enään riitä tyydyttämään koiran energian kulutusta, josta voi sitten tulla ongelma, kun aika ei riitä enään useamman tunnin lenkkeilyyn. Ihmisellä kuitenkin on työ, koiralla ei ole muuta aktiviteettiä kuin se mitä sinä keksit sille tekemistä. Ja kun koira turhautuu, alkaa se itse keksimään itselleen tekemistä.. mitä isompi koira, sitä enemmän tuhoa. Mielummin tuhlaisin osan energiasta aivotyöskentelyllä. Kunto ei kasva, mutta energia kuluu. Jälki on erittäin hyvä, koira käyttää nenäänsä koko ajan joka on todella hyvä keino väsyttää koira. Tottakai joku liikunnallinen harrastus kerran/pari viikossa on hyvä, esim agility.

Äänestä
  • Kerrankin joku puhuu järkeä. Joskus tutuu, että koiralle pitäisi järjestää niin paljon liikuntaa päivittäin, ettei työssäkäyvä/perheellinen voi siitä suoriutua. Ja kuitenkin näen paljon rauhallisia/tyytyväisiä koiria perheissä. Olen ihmetellyt, että jos kaikki harrastaisi tokoa/agilityä/jälkeä/juoksu/noutoa , kai meillä olisi lähi niityt, kentät, torit täynnä koiraharrastajia. Mutta ei niitä isosti näy. Mutta tavallisia lenkkeilijöitä koiriensa kanssa näkyy. Ja he näyttävät olevan tyytyväisiä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


13+7 kirjoitti:

Terriereistä ja paimenkoirista ennestään on kokemusta. Mutta nyt haluaisin suuremman paimenkoiran. Jos hankin esimerkiksi aussien tai belgianpaimenkoiran riittääkö useamman tunnin lenkkeily plus juoksu lenkit aktiviteetiksi? Vai tarvitseeko kerran tai pari viikossa jotain agilitya tai vastaavaa tai jopa enemmän liikuntaa? Mille paimenkoirille riittää runsas lenkkeily eli useampi tunti päivässä plus juoksulenkit ja ei olisi ihan pikkukoira?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu