Oli syntymäpäiväni ja postilaatikkoon ei taaskaan tullut onnittelu korttia.Se oli kesällä se.Nyt on tulossa kohta joulu.Joulukortin he sentään lähettävät,muuta yhteydenpitoa ei olekaan.Vuosien varrella olen pikkuhiljaa hyväksynyt sen etteivät sijaisvanhempani halua vain yksinkertaisesti olla kanssani tekemisissä.Ahdistaa ja satuttaa se etten ollutkaan arvokkaampi,ihminen jonka kuulumisia voisi kysellä silloinki kun on jo aikuistunut.Pärjään kyllä elämässä muuten.Käyn töissä ja olen parisuhteessa sekä kahden pienen lapsen äiti.Esikoinen jo kohta kouluikäinen.Myönnän olevani kateellinen ystävilleni joilla on omat vanhemmat.Joille voivat puhua iloista ja suruista,mutta samalla olen niin kiitollinen heidän puolestaan,että heillä on mahdollisuus tähän,ihmisiin jotka heitä rakastavat
Onneksi on ystävät.Ehkäpä onni ollut puolellani saadessani paljon ystäviä,mutta en vanhempia.Oma perheeni on kaikki kaikessa ja niin kiitollinen omista lapsistani joka päivä.
Katkeruuden likainen pää nousee joskus,ku huomaan sijaisvanhempani biologisen lapsensa perheen luona kyläilemässä.Vilkaisen,mutta ajan ohitse.Heillä on varmasti kiinteä suhde ja niinhän sen pitääkin olla.Onneksi lapsillani on isovanhemmat mieheni puolelta jotka ovat hyviä ihmisiä.Kiitän siitä.
Elämä jatkuu ja välitän vieläkin sijaisvanhemmistani ja ajattelen heitä usein.Olen muistanut laittaa heille syntymäpäiväkortit.Harmi vain että kaiken piti mennä niin.Olinko tosiaan vain rahanlähde??
Miksi piti mennä niin?
vain tämä elämä <3
1
209
Vastaukset 1
- Puhumalla vastauksia
Mitä jos soittaisit ja juttelisit ihan suoraan tuntemuksistasi. Varmaan saisit vastauksia paremmin, kuin itseksesi miettimällä ja olettamalla asioita.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???401872Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha7101270- 991011
- 102888
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk88884- 62716
- 32612
Olinko yhden viestin arvoinen?
Sen verran olit valmis panostamaan ja selvittämään umpisolmuja. Kukkuluuruu vaan sinullekin mies.68508Kuka om uusi kylän mies?
Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku12495- 78491