Kertokaa mielipiteenne henkimaailmasta, ilmiöistä, saatanasta, jumalasta, kaikesta yliluonnollisesta. (perustelut)
Minua kiinnostaa kaikki yliluonnollinen ja muutenkin selittämättömät asiat.
Joitain tapauksia minulle itsellenikin on tapahtunut...
Kertokaa omista kokemuksistanne.
USKALLATKO lukea??
10
1917
Vastaukset
- Jari__
Eipä ole kokemuksia, eikä näy luotettavia todisteita, miksi siis uskoisin mihinkään noista.
- nO MAD
Kaikki mainitsemasi on pääsi sisällä. Yliluonnollista ei ole olemassakaan, kaikki on luonnollista, ihminen ei vain (vielä?) osaa selittää kaikkia ilmiöitä.
Hmmm, itse näin kerran unta jossa pimeässä kaupungissa eksyksissä ollessani eteeni ilmestyi kirkkautta loistava enkeli, jonka nähtyäni putosin polvilleni ja itkin vuolaasti ilosta. Se on ehkä mieleenpainuvin kokemukseni yliluonnollisesta.
Toivoisin pystyväni olemaan avomielinen ja ennakkoluuloton erilaisille yliluonnollisille ilmiöille, mutta jotenkin sitä aina etsii luonnollista selitystä asioille. Kuitenkin nämä ilmiöt kiinnostavat minuakin melko paljon. Minä uskon yliluonnollisen kokemiseen. Kuka tahansa voi kokea yliluonnollisen kokemuksen. Suurin osa kokemuksista on selitettävissä luonnollisin syin (harha-aistimus yms.), osa taas ei ole. Näiden ei-selitettävien kokemusten takana ovat mielestäni todelliset yliluonnolliset ilmiöt. Todellinen yliluonnollinen ilmiö ei ole tavanomaisin keinoin selitettävissä ja voi olla luonteeltaan yliaistillinen. Todellinen yliluonnollinen ilmiö voidaan tunnistaa, mutta sen tunteminen ja selittäminen on vaikeampaa. Suurta osaa yliluonnollisista ilmiöistä voidaan kutsua anomalioiksi, tavallisuudesta poikkeaviksi asioiksi ja ilmiöiksi. Osa yliluonnollisista ilmiöistä on loppujen lopuksi luonnollisia ilmiöitä, kunhan ne pystytään selittämään.
Yliluonnollisen kokemista on muuten tutkittu eri tyyppisissä ihmisissä. Aivan erinomainen artikkeli on J.E.Kennedyltä v.1994 The Journal of Parapsychologyssa. Artikkelissa tutkittiin mm. yliluonnolliseen uskoa, yliluonnollisia kokemuksia sekä henkilön luovuutta "normaalien" ja "mielisairaiden" välillä. Asioita tutkittiin kolmessa ihmisryhmässä: normaalit, skitsofreenikot ja maanis-depressiiviset henkilöt. Koska artikkeli on pitkä ja todella perinpohjainen, niin referoin tähän vain muutaman lukuisista mielenkiintoisista löydöksistä.
a) Normaalit, skitsofreenikot ja maanis-depressiiviset uskovat keskimäärin yhtä paljon yliluonnolliseen.
b) Mitä enemmän henkilö uskoo yliluonnolliseen, sitä todennäköisemmin hän ilmoittaa kokeneensa yliluonnollisia ilmiöitä.
c) Skitsofreenikot kokivat enemmän yliluonnollisia ilmiöitä tai omasivat mielestään yliluonnollisia kykyjä (esim. psykokinesia, kuolleiden näkeminen, ESP, yms.) kuin muut ryhmät.
d) Skitsofreenikot uskoivat eniten omaan kuolemattomuuteensa, sen jälkeen maanis-depressiiviset ja lopuksi huomattavasti pienemmässä määrin normaalit.
e) Yliluonnolliseen uskovilla on enemmän maanisia tai maanis-depressiivisiä kokemuksia.
f) Mielisairaudella tai mielenhäiriöillä on selvä positiivinen yhteys yliluonnollisen kokemiseen.
g) "Hulluus" (skitsofreenisuus, maanis-depressiivisyys) ja luovuus liikkuvat käsi kädessä.
h) Usko yliluonnolliseen on luovien ihmisten keskuudessa yleisempää ja liittyy luovuuteen mahdollisesti luovuuden ilmenismuotona.
i) Mitä enemmän henkilö uskoo yliluonnolliseen, sitä todennäköisemmin hän: on kokenut yliluonnollisen kokemuksen, on luova persoonallisuus, on hypomaaninen ja/tai depressiivinen (=mielenhäiriöinen) ja toimii "magiikan" pohjalta.
Oma summa summarum yhteenvetoni: "Hulluus", luovuus ja yliluonnolliset kokemukset kulkevat käsi kädessä. Toisaalta useinhan mielenhäiriöisillä on "herkistyneet tunteet ja aistit", joten ehkäpä niin saa helpommin otteen yliaistillisista asioista, kuten yliluonnolliset ilmiöt. Toisaalta "hulluilla on toisinaan hullujen jutut", joten kritiikkiä tarvitaan näitä juttuja arvioitaessa; kaikki mikä kiiltää ei ole nimittäin kultaa.- Särmä
"Hullujen" suhteellinen yleisyys yliluonnollisia kokeneista voi osittain johtua myös siitä, että ihminen joka kokee näitä ilmiöitä - ja vieläpä kertoo niistä - leimataan usein pöpiksi.
- Pohjan akka
Särmä kirjoitti:
"Hullujen" suhteellinen yleisyys yliluonnollisia kokeneista voi osittain johtua myös siitä, että ihminen joka kokee näitä ilmiöitä - ja vieläpä kertoo niistä - leimataan usein pöpiksi.
mutta tutkimukset osoittavat selkeästi, että monen yliluonnollisen kokemuksen takana on jonkinlainen mielensairaus. Mielisairaudet kun ilmenevät muutenkin kuin outojen asioiden kuulemisena tai näkemisenä.
Pohjan akka kirjoitti:
mutta tutkimukset osoittavat selkeästi, että monen yliluonnollisen kokemuksen takana on jonkinlainen mielensairaus. Mielisairaudet kun ilmenevät muutenkin kuin outojen asioiden kuulemisena tai näkemisenä.
Asia on todellakin molemmin päin, niinkuin Särmä mainitsi. Ehkä tarkennuksena tuohon tutkimukseen se, että "hullujen" ryhmä saatiin ottamalla joukko diagnosoituja skitsofreenikko- ja maanis-depressiivis-potilaita ilman ennakko-oletuksia heidän yliluonnollis-asioistaan. Emme voi tietenkään tietää, millä perusteilla alunperin potilaat on diagnosoitu; ehkä sen perusteella että ovat puhuneet "hulluja juttuja ufoista ym." ??? Se on toki mahdollista.
Toisaalta nuo "sairaudet" ymmärtääkseni ovat senkaltaisia, ettei niitä varmaankaan yksinomaan yliluonnolliseen uskomisella diagnisoida tai diagnosoiva lääkäri olisi itse aika omituinen. Tämä muuten ei ole suinkaan ainoa asiaa käsittelevä tutkimus, vaan löytyy useita samantyyppisiä, joissa aivan kuten Pohjan akka sanoi, on havaittu mielisairauden ja yliluonnollisen kokemuksen yhteys. Tämä tutkimus on kuitenkin erittäin monipuolinen tuloksiltaan sekä seikkaperäinen ja hyvin toteutettu yksityiskohdiltaan.- on niin hyvä
mrkala kirjoitti:
Asia on todellakin molemmin päin, niinkuin Särmä mainitsi. Ehkä tarkennuksena tuohon tutkimukseen se, että "hullujen" ryhmä saatiin ottamalla joukko diagnosoituja skitsofreenikko- ja maanis-depressiivis-potilaita ilman ennakko-oletuksia heidän yliluonnollis-asioistaan. Emme voi tietenkään tietää, millä perusteilla alunperin potilaat on diagnosoitu; ehkä sen perusteella että ovat puhuneet "hulluja juttuja ufoista ym." ??? Se on toki mahdollista.
Toisaalta nuo "sairaudet" ymmärtääkseni ovat senkaltaisia, ettei niitä varmaankaan yksinomaan yliluonnolliseen uskomisella diagnisoida tai diagnosoiva lääkäri olisi itse aika omituinen. Tämä muuten ei ole suinkaan ainoa asiaa käsittelevä tutkimus, vaan löytyy useita samantyyppisiä, joissa aivan kuten Pohjan akka sanoi, on havaittu mielisairauden ja yliluonnollisen kokemuksen yhteys. Tämä tutkimus on kuitenkin erittäin monipuolinen tuloksiltaan sekä seikkaperäinen ja hyvin toteutettu yksityiskohdiltaan.kaikki oudot kaivaa maan alle.
Ei kaikki yliluonnollisuuden todellakaan ole sairaan mielen kuvitusta.
Tutkimuksia kun tehdään, niin helppo yliluonnollisuusjuttuja on laittaa vain ja ainoastaan mieleltään sairaiden piikkiin.
Liekö yliluonnollisuuksia tutkittu ns. terveillä ihmisillä. Luulen kyllä, että on, mutta terveetkin on sen jälkeen diagnosoitu jollain tavalla mieleltään häiriintyneiksi.
Näinhän se on, että mitä ei ihminen pysty todeksi todentamaan on harhaa, harhaluuloa tai sairautta.
Minä olen eri mieltä.
- hele
Tiesitkö, että käyttämäsi luku 666 on saatanan luku?? Kun uskoo, on kokenut tai minä olen nähnyt näillä luonnollisilla silmillä sellaisia asioita, joita minun ei kuuluisi nähdä, ihmisiä ei voi luokitella hulluiksi, "pöpiksi", sairaaksi jne. Jokainen ihminen ympäri maailmaa TIETÄÄ, että yliluonnollinen todellisuus on olemassa. Jokainen tiedostaa sen olemassaolon sisimässään, jokainen tietää hyvän ja pahan olemassaolon ja meille kertoo jo omatuntomme totuutta, esim, tietää tehneensä väärin, tulee syyllinen olo jne. Kun sinulla on valtava halu tiettää yliluonnollisista, tahdon varoittaa, ettet lähde hakemaan tietoa vääristä lähteistä ja joudut syvälle saatanan syvyyksiin!!
Kerran meni vessan oven lukko itsestään kiinni kun olin pienenä veljeni kanssa pesemässä hampaita. Oli ilta, eli siis pimeä. Oltiin yksin alhaalla (omakotitalo ja meillä on toinenkin kerros), katsoin peiliin. En tiiä mihin katsoin mutta sivusilmällä näin kun se lukko kääntyi. Se kääntyi jotenkin nopeasti ja me molemmat kuultiin sen ääni.
Kyllä mentiin kovaa sen jälkeen.
Oon keksiny jonkinlaisen selityksen siihen. Se kukko oli vanha ja meni rikki sitten vähän ajan päästä. Uuden lukon kanssa ei ole ollu kummallisuuksia.
Toinen tapaus, oli tässä vähän aikaa sitten kun oli syyslomat. Olin lähdössä nukkumaan ja sammuttelin valoja. Ja taas sivusilmällä olin näkevinäni kuin joku olisi istunut laiskanlinnassa. Käänsin äkkiä pään pois ja lähdin rauhallisesti pois. Katoin vielä olisko kissa tullut sisään ja menin nukkumaan.
Siinä nojatuolissa on tosi usein jonkun vaatteita selkänojalla niin luulen etten nähnyt mitään ihmeellistä.
Sitten on pari semmosta äänien kuulemis tapausta. Oltiin isän kanssa jäätelöautolla. Odoteltiin siinä bussipysäkillä kun kuultiin ääniä takana olevalta hiekkatieltä. Joku selvästi käveli siellä. Eihän siellä kukaan vieras voinu olla koska se oli omaa pihaa eikä kukaan vastannu kun huudeltiin. Sitten ne äänet loppu.
Toisen kerran kuulin kun olin lukemassa sängyssä ja ikkuna oli auki. Taas ihan kuin joku olisi kävellyt pihalla.
Ehkä joku yöllinen hiippari.
Kerran kuulin kun joku nousi ulkoportaita pitkin. Koitin kurkkia ikkunasta enkä nähnyt tai kuullut mitään.
Myöhemmin oli sama tapaus. En nähnyt enkä kuullut mitään ja sitten menin alas. Vaari oli tullu jutteleen aseenkantoluvista isän kanssa.
Ei tässä muuta. Tutuillekkin on käyny kaikkea outoa. Kuollut kissa kaivelee olematonta hiekkalaatikkoa kylppärissä...- jape
Lähdetään nyt siitä, että luonto on se joka ympäröi meitä, ja kaikki mitä tapahtuu, on luonnon toimintaa. Mielipiteistä -kuin myös musiikimausta yms.- on turha kiistellä, mutta toki oman kantansa saa mielellään ilmaista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 222367
- 931505
- 1161248
- 751120
Mira Luoti ja Julkkisselviytyjät 2017 - Ketä kuumottaa juuri nyt?
HS: Tässä ohjelmassa Mira Luoti kertoi kokeneensa seksuaalista väkivaltaa "PMMP-yhtyeen Mira Luoti kertoo Ylen uudessa18949Julkisuuden henkilön päiväin päätös
Sitä vaan, että kyllä nyt kaikki tietävät kuka oli Eemeli Peltola (kansanedustaja, joka päätti päivänsä eduskuntatalossa249851- 52842
MESTARI SIVALTAA JÄLLEEN
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011436243.html Suomen ainoa Mestari lausuu tosiasiat Sannasta , Tuomiojasta ja hil209830Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä
Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo18821- 34785