motiivit

Motiivit puuttuvat täysin poliisin toiminnasta. Parhaimmillaankin vain painetaan napanuora jäyhänä pilkunkirjaimellisesti sääntöjen mukaan. Täten poliisi ehkä toimii varoen, mutta 'vaikenemisen laki' tuo vain toimintaa vailla tarkoitusta. Siksipä yleensä rikollisetkin uusivat tekonsa. Jos kuulustelussa ns.vaaditaan 'motiivia' vaikka moni teko tehdään epämääräisissä mielentiloissa ja -virikkeissä niin miksi poliisit saavat sitten itse toimia motiivitta?? Ei ole 'motiivi' jos vain 'otetaan rikolliset kiinni', täytyy kysyä 'miksi otetaan'. Motiivi on syy toiminnan takana ja toiminta ilman syytä on motiivitonta toimintaa. Ns.ennenvanhaanhan ajateltiin poliisien olevan jonkinmoinen käytöksellinen esimerkki, siksiköhän ihmiset yhä yleisemmin elävätkin 'ilman syytä' eli levotonta nykyaikaa!? Eli ainoat joilla on toiminnalleen jotkin syyt edes paperilla ovat rikolliset, ja nekin tosiaan monesti vain paperilla?!
552
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

niin, mutta mitä sinä halusit sanoa?

Äänestä

Motiivi selviää heti poliisilain ensimmäisestä pykälästä.

Äänestä
  • Jos pelkästään kaavamaisesti noudatetaan pykäliä niin se 'motiivi' on silloin 'suorittaminen' eikä konemaisuudella ole minkäänlaista tekemistä syitten tai seurausten kanssa. Ajatuksena olisi että tekeminen johtaa johonkin, taikka siihen ainakin pyritään. Suorittaminen on pelkästään sokeaa pykälien noudattamista, siis koiramaista käskyjen noudattamista. Pykäliä on parempi toki noudattaa, mutta ei aivan oman ja toisten inhimillisen puolen unohtamalla, se on taas lähellä 'hollywoodin' mustavalkoistavasti kuvattua lainvalvojaa.

    Äänestä

  • motiivit kirjoitti:

    Jos pelkästään kaavamaisesti noudatetaan pykäliä niin se 'motiivi' on silloin 'suorittaminen' eikä konemaisuudella ole minkäänlaista tekemistä syitten tai seurausten kanssa. Ajatuksena olisi että tekeminen johtaa johonkin, taikka siihen ainakin pyritään. Suorittaminen on pelkästään sokeaa pykälien noudattamista, siis koiramaista käskyjen noudattamista. Pykäliä on parempi toki noudattaa, mutta ei aivan oman ja toisten inhimillisen puolen unohtamalla, se on taas lähellä 'hollywoodin' mustavalkoistavasti kuvattua lainvalvojaa.

    mitä sinä haluat sanoa?

    Äänestä

  • no? kirjoitti:

    mitä sinä haluat sanoa?

    Haluan sanoa paljonkin, tässä herättää ajatusta poliisin toiminnasta suhteessa nykykulttuuriin. Eli jos vedotaan poliisilakiin kaavamaisesti, jää näkemättä ne syyt. On jokaisella, joka poliisilla mahdollisuus joka hetki vaikuttaa asioihin. On mahdollisuus vaikuttaa järkiperäisesti ja kysyä miksi rikollisuutta on?! Siis maailmahan on mustavalkoinen ja mustavalkoistettu, mutta siinä ei tarvitse seisoa ja selostaa mustavalkoisena. Pykäläthän tietävät kaikki, mutta on oleellisempaa miten niitä noudatetaan. Maailma ei ole pykälissä, joten maailmassa ei tarvitse toimia vain kaavojen mukaan. Mielestäni p..rkeleen oleellinen asia toimia tietyn syyn mukaan. Sellaisen ammatinharjoittajan ei tarvitse kanniskella papereita joista näkisi miten toimia milloinkin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


motiivit kirjoitti:

Motiivit puuttuvat täysin poliisin toiminnasta. Parhaimmillaankin vain painetaan napanuora jäyhänä pilkunkirjaimellisesti sääntöjen mukaan. Täten poliisi ehkä toimii varoen, mutta 'vaikenemisen laki' tuo vain toimintaa vailla tarkoitusta. Siksipä yleensä rikollisetkin uusivat tekonsa. Jos kuulustelussa ns.vaaditaan 'motiivia' vaikka moni teko tehdään epämääräisissä mielentiloissa ja -virikkeissä niin miksi poliisit saavat sitten itse toimia motiivitta?? Ei ole 'motiivi' jos vain 'otetaan rikolliset kiinni', täytyy kysyä 'miksi otetaan'. Motiivi on syy toiminnan takana ja toiminta ilman syytä on motiivitonta toimintaa. Ns.ennenvanhaanhan ajateltiin poliisien olevan jonkinmoinen käytöksellinen esimerkki, siksiköhän ihmiset yhä yleisemmin elävätkin 'ilman syytä' eli levotonta nykyaikaa!? Eli ainoat joilla on toiminnalleen jotkin syyt edes paperilla ovat rikolliset, ja nekin tosiaan monesti vain paperilla?!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu