hätä

jaksamista teille kaikille. Hyvä että olette menossa psykiatrille, saat sieltäkin varmasti tukea ja neuvoja. Itse olen käynyt äkillisen onnettomuuden jälkeen ns. kriisipalaverissa ja se auttaa kyllä saamaan ajatuksia kasaan, samoin lisäavun tarve tulee heti huomioiduksi.

Kuolemasta olen puhunut erään lapsen kanssa noin 11-12 vuotiaana, hän muistaa hyvin mummonsa kuoleman (poika oli silloin 5-vuotias), hautajaisista aika paljon ja sellaista, mutta parhaiten sen, että hän pelkäsi, kun kukaan ei selittänyt, mitä oikeasti tapahtui.
Eli kertoisin asiat juuri siten kun ne ovat tapahtuneet, hänhän kuulee kuitenkin, mitä puhut muiden ihmisten kanssa ja erottaa kyllä jos hänelle kerrotaan eri asioita. Puhu hautajaisista ja mitä siellä tapahtuu.

Lapsen ajatuksiin saattaa tulla sellainenkin vaihtoehto, että entä jos äidillekin tapahtuu jotain, miten hänen sitten käy? Jos vaan voit, niin selitä, että hänestä tullaan aina huolehtimaan, ehkä voit nimetä jonkun henkilönkin.
Tärkeää on että hän tuntisi olonsa turvalliseksi, vaikka näkeekin, että äidillä on vaikeaa.
Muuten varmaan olisi parasta, että hänen arkensa jatkuisi niin normaalina kuin mahdollista, yritä sinä saada keskustelukumppani aikuisista läheisistäsi.
Toivottavasti näistä ajatuksista oli sinulle jotain apua, selviätte kyllä yhdessä.