14:00
-Aivan täydellistä, hyvä herra!
Avustaja nojautui lähemmäs ja helisytti kultaista kaulaketjuaan, mustat hiukset tuoksuivat omituisilta ja otin vastaan paperipinkan edes vilkaisematta koko ihmiseen.
Typerä muija, kamalan typerä. "Täydellistä, täydellistä!" Puristin silmäni kiinni ja puristelin sydämenmuotoista stressilelua pöytäni alla, käsi nyrkkiin, käsi auki, sormenpäät hipaisevat kämmentä ja paperipino toisessa kädessä alkaa painaa.
-Tarvitsetteko jotain, hyvä herra?
Avustaja räpyttää sulavasta silmämeikistä tahmeita silmiään ja ristii pulleat kätensä kuin kiltti, säädyllinen koulutyttö.
Pudistan päätäni rutistunut sydän kourassani.
-Kutsukaa minua, jos tarvitsette, hyvä herra, muija vinkaisee ja napsuttelee korkojaan palatessaan omalle paikalleen, ohuen seinän taakse.
Aivan liian ohuen. Se muija kuuntelee kuuntelemistaan ja painaa mehusta ja huulikiillosta limaisen lasin tapettia vasten, kuullakseen paremmin. Kyllä minä kuulen, huomaan, kun se lopettaa kirjoittamisen ja siirtyy varovasti, tuoli nitisten seinänviereen.
Aina, kun puhelin soi. Aina, kun otan jonkun sisään.
"Vaikkei kukaan enää tule sisään. Sinut on unohdettu tänne typerän avustajasi kanssa."
Sydän rätisee nyrkissäni ja pelkään puristavani pehmusteet ulos koko höskästä, mutten lopeta.
Kuvittelen sormieni väliin avustajan bambisilmät ja vartijoiden kylmät, kovat katseet, ja voimaa löytyy kuin itsestään.
Kahvi on jäähtynyttä ja pahaa.
16:00
Puhelimen pirinä saa avustajan liukumaan tuolillaan seinän viereen, painamaan selluliitilla päällystetyn napansa tapettiin ja tyhjän lasin korvaansa vasten.
Hänellä on aina lasi pöytänsä reunalla. Aina, kun minut päästetään avustajan huoneeseen asti, aina, kun olen ollut kiltisti. Puhelin kirkuu kuin blondi Psykon suihkukohtauksessa, kun heitän stressilelun lukematta jääneen paperipinkan päälle ja yritän saada sormillani otteen luurista.
"Sen muijan napa näkyy, vaikka minun firmassani se on kielletty. Se sanottiin ensimmäisenä päivänä..."
Luuri lipsahtaa ja kiroan ääneen, avustaja tärisee tuolillaan jännityksestä ja lasi raapii kallista tapettia.
"Hänen vaatteensa ovat rumat, poikamaiset. Minä pyysin hametta, hän käyttää housuja. Hän on kuin mies. Enkä minä ole homo, minulla on vaimo. On..."
Painan luurin korvaani vasten ja kuuntelen.
18:00
-Teidän on aika syödä, hyvä herra.
Miesmäinen avustajani on luopunut lasistaan ja avaa työhuoneeni raskaan oven, kantaa tarjotinta huolimattomasti.
"Rumat, pöhöttyneet kasvot. Minä halusin kauniin avustajan, sain sammakon."
Otan ruokani vastaan hiljaisena ja lasken sen pöydälleni, sydän vinkuu nyrkkini sisällä kuin sinne suljettu pikkulintu.
-Syökää nyt, avustaja komentaa ja kääntää minulle selkänsä, stressilelu painuu lyttyyn ja paperipinkka nauraa minulle.
"Avustajani komensi minua. Komensi. Minä olen pomo! Minä olen yksin ja epäonnistunut mutta pomo. Minä..."
Pomppaan pystyyn ja syöksähdän suljettua ovea vasten, yritän rauhoittua. Kuulen, kuinka tuoli nitisee, oma sammakoni istuu alas ja hymyilee, varmasti hymyilee... Lysähdän istumaan ja lapioin pahaa ruokaa sisääni. Ei osaa edes laittaa ruokaa, hemmetin muija, pettymys. Komensi minua.
21:00
Ovi avautuu ja valo lankeaa sisään epätodellisena. Lamppu sammuu yläpuoleltani ja istun pimeydessä, yksinkertaisella vuoteella, yöpöytä on liian pieni ja viimeisetkin rippeet silmissäni vilkkuvasta työpöydästä, puhelimesta, epäonnen papereista katoavat.
-Nukkuma-aika, hyvä herra, vartija ilmoittaa ja kantaa kourassaan tuttua lastia.
En vastaa, en voi, lääkkeet turruttavat suuta kun saan jo uuden annoksen, nielen sen tyytyväisenä.
Harhakuvat alkavat ottaa vallan ja hymyilen, hymyilen katoavalle, yksinkertaiselle sellilleni ja suljetun osaston hiljaisuudelle. Hitaasti ilmestyvä puhelin alkaa kirkua kun vartijasta tulee avustaja, hän pakenee omalle paikalleen ja painaa tyhjän lasin tapettia vasten, kuulen sen, kuulen KAIKEN.
Ja minun täytyy vastata, olenhan bisnesmies.
Pumppaan sydäntä nyrkissäni ja hymyilen.
Minä kuulen KAIKEN.
-Aivan täydellistä, hyvä herra!
Avustaja nojautui lähemmäs ja helisytti kultaista kaulaketjuaan, mustat hiukset tuoksuivat omituisilta ja otin vastaan paperipinkan edes vilkaisematta koko ihmiseen.
Typerä muija, kamalan typerä. "Täydellistä, täydellistä!" Puristin silmäni kiinni ja puristelin sydämenmuotoista stressilelua pöytäni alla, käsi nyrkkiin, käsi auki, sormenpäät hipaisevat kämmentä ja paperipino toisessa kädessä alkaa painaa.
-Tarvitsetteko jotain, hyvä herra?
Avustaja räpyttää sulavasta silmämeikistä tahmeita silmiään ja ristii pulleat kätensä kuin kiltti, säädyllinen koulutyttö.
Pudistan päätäni rutistunut sydän kourassani.
-Kutsukaa minua, jos tarvitsette, hyvä herra, muija vinkaisee ja napsuttelee korkojaan palatessaan omalle paikalleen, ohuen seinän taakse.
Aivan liian ohuen. Se muija kuuntelee kuuntelemistaan ja painaa mehusta ja huulikiillosta limaisen lasin tapettia vasten, kuullakseen paremmin. Kyllä minä kuulen, huomaan, kun se lopettaa kirjoittamisen ja siirtyy varovasti, tuoli nitisten seinänviereen.
Aina, kun puhelin soi. Aina, kun otan jonkun sisään.
"Vaikkei kukaan enää tule sisään. Sinut on unohdettu tänne typerän avustajasi kanssa."
Sydän rätisee nyrkissäni ja pelkään puristavani pehmusteet ulos koko höskästä, mutten lopeta.
Kuvittelen sormieni väliin avustajan bambisilmät ja vartijoiden kylmät, kovat katseet, ja voimaa löytyy kuin itsestään.
Kahvi on jäähtynyttä ja pahaa.
16:00
Puhelimen pirinä saa avustajan liukumaan tuolillaan seinän viereen, painamaan selluliitilla päällystetyn napansa tapettiin ja tyhjän lasin korvaansa vasten.
Hänellä on aina lasi pöytänsä reunalla. Aina, kun minut päästetään avustajan huoneeseen asti, aina, kun olen ollut kiltisti. Puhelin kirkuu kuin blondi Psykon suihkukohtauksessa, kun heitän stressilelun lukematta jääneen paperipinkan päälle ja yritän saada sormillani otteen luurista.
"Sen muijan napa näkyy, vaikka minun firmassani se on kielletty. Se sanottiin ensimmäisenä päivänä..."
Luuri lipsahtaa ja kiroan ääneen, avustaja tärisee tuolillaan jännityksestä ja lasi raapii kallista tapettia.
"Hänen vaatteensa ovat rumat, poikamaiset. Minä pyysin hametta, hän käyttää housuja. Hän on kuin mies. Enkä minä ole homo, minulla on vaimo. On..."
Painan luurin korvaani vasten ja kuuntelen.
18:00
-Teidän on aika syödä, hyvä herra.
Miesmäinen avustajani on luopunut lasistaan ja avaa työhuoneeni raskaan oven, kantaa tarjotinta huolimattomasti.
"Rumat, pöhöttyneet kasvot. Minä halusin kauniin avustajan, sain sammakon."
Otan ruokani vastaan hiljaisena ja lasken sen pöydälleni, sydän vinkuu nyrkkini sisällä kuin sinne suljettu pikkulintu.
-Syökää nyt, avustaja komentaa ja kääntää minulle selkänsä, stressilelu painuu lyttyyn ja paperipinkka nauraa minulle.
"Avustajani komensi minua. Komensi. Minä olen pomo! Minä olen yksin ja epäonnistunut mutta pomo. Minä..."
Pomppaan pystyyn ja syöksähdän suljettua ovea vasten, yritän rauhoittua. Kuulen, kuinka tuoli nitisee, oma sammakoni istuu alas ja hymyilee, varmasti hymyilee... Lysähdän istumaan ja lapioin pahaa ruokaa sisääni. Ei osaa edes laittaa ruokaa, hemmetin muija, pettymys. Komensi minua.
21:00
Ovi avautuu ja valo lankeaa sisään epätodellisena. Lamppu sammuu yläpuoleltani ja istun pimeydessä, yksinkertaisella vuoteella, yöpöytä on liian pieni ja viimeisetkin rippeet silmissäni vilkkuvasta työpöydästä, puhelimesta, epäonnen papereista katoavat.
-Nukkuma-aika, hyvä herra, vartija ilmoittaa ja kantaa kourassaan tuttua lastia.
En vastaa, en voi, lääkkeet turruttavat suuta kun saan jo uuden annoksen, nielen sen tyytyväisenä.
Harhakuvat alkavat ottaa vallan ja hymyilen, hymyilen katoavalle, yksinkertaiselle sellilleni ja suljetun osaston hiljaisuudelle. Hitaasti ilmestyvä puhelin alkaa kirkua kun vartijasta tulee avustaja, hän pakenee omalle paikalleen ja painaa tyhjän lasin tapettia vasten, kuulen sen, kuulen KAIKEN.
Ja minun täytyy vastata, olenhan bisnesmies.
Pumppaan sydäntä nyrkissäni ja hymyilen.
Minä kuulen KAIKEN.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Taidokasta ja kiinnostavaa ihmiskuvausta. Kielikin toimii. Olisit ehkä voinut tekstissäsi 'merkitä' tai 'ilmaista' miehen ajatukset jotenkin toisin, nuo lainausmerkit hämäsivät minua ensin. En tajunnut niitä ajatuksiksi, varsinkin kun ne tulivat ensi kerran kehiin juuri puhelinsoiton yhteydessä.
Minun osaltani koko homma hieman lässähti, kun selvisi, että mies on jollain osastolla. Kulunut ratkaisu, vaikka käytätkin sitä taitavasti. Tässä tekstissä olisi voinut olla omaperäisempikin koukku. Tai jopa joku maanläheisempi juttu tuon saman vanhan sijaan olisi ollut minun puolestani tervetullut.
(Edelleen suuri kiitos kannustusjoukoille. Te ootte se syy, miks mä jaksan tehdä tätä. Mä rakastan teitä kaikkii!! *muisk muisk' =lentosuukkoja)