Yle uutisoi tänään tutkimukseta, joka alkoi jo nimenkin puolesta ärsyttää. Sisältöön on löytynyt materiaalia, kaikki on käsitetlty systemaattisesti juurta jaksain, että on hyvin pystytty näyttämään toteen suomalaispoikien maahanmuuttajakielteisyys.
Kotimaa 1.11.2014 klo 9:30 | päivitetty 1.11.2014 klo 11:42
Kansainvälinen vertailu: Suomalaispojat kaikkein maahanmuuttajakielteisimpiä
http://yle.fi/uutiset/kansainvalinen_vertailu_suomalaispojat_kaikkein_maahanmuuttajakielteisimpia/7591833
Aletaanpa hieman pohtia ko. aihetta. Mihin tarvitaan maahanmuuttoa, että näin pitäisi oikein humanistien sitä palkattuna tutkia? Jos pohtisimme asiaa niin, että muuttaisimme itse Irakiin, Syyriaan, Saudiarabiaan, Kuvaitiin, Kongoon, Nigeriaan, Pakistaniin, Vietnamiin, Kiinaan, Thaimaahan. Se on aika selvää, ettei noissa maissa kukaan Kelaa vastaavan valiton laitoksen virkailijoista alkaisi mielellään järjestämään mitään apuja eikä maahanmuuttoon olisi taatusti mitään 150 valtion avustettavaa järjestöä, joita varten olisi luotu jopa uusi ammattienryhmä, kuten tiedetään käyneen Suomessa.
Maahanmuutto-kysymyksen asettelu, niin kuin sen yleensä pohjoismaissa on viime vuosina haluttu tietyissä piireissä tulkita on mitä todennäköisemmin vain yksi näkövinkkeli siitä, mitä ns. kansainvälisen kaupankäynnin "avoin markkinatalous" tarkoittaa. Itse tarkoituksellinen muuttaminen asumaan pysyvästi toiseen maahan, olipa työpaikkaa ja työtä tai ei, ei ole mikään perustelu tälle sosiaalialan haaralle, jonka nimi on maahanmuutto.
Nähtävästi sitä sitten tulkitaankin YK:n ja ihmisoikeuksien vuoksi sillä tavalla, kuin nyt tehdään. Kyse on kuitenkin aika suoraan kansainvälisen kaupankäynnin versiosta, jota lasketaan indekseillä ja mittareilla, jotka kertovat siitä, miten avointa on kansainvälinen kauppa jossain maassa. Kansainvälinen kauppa on noussut koko 1900-luvun jälkeen monikymmenkertaisesti ja puhutaan usein valtion talouden kasvusta. Se viittaa taas suoraan viennin kasvuun. Näissä yhteyksissä protektionismi on este, kauppasaarrot ovat este, sen sijaan itseisarvonsa vuoksi ihmisten liikkuvuus maasta toiseen ei ole edes välttämätöntä, sillä ei ole muuta kuin pakolaisnäkökulmasta jokin arvo siinä mielessä, että sitä voisi pitää jotenkin pakollisena hallinnon sektorina eri valtioissa.
Maahanmuuttoahan sallitaan ja sellainen lainsäädäntö voi olla, mutta ei siitä tarvitse kehittää mitään stressinappulaa, joka saattaa pongahduttaa kaikki elitistiset suvaitsevaiset toisten, tienaavien kansalaisten kimppuun ja asettaa nämä rikollisten rooliin. Vain kaupankäyntiin tarvittava maahanmuutto estää liiallista rasismia, joten nyt kyllä on syytä nämä tutkimuksen kivijalat alkaa jo muuttaa. Koko velkakulutushömppää, jota maahanmuutoksi hallinnonaloilla kutsutaan on kyseenalainen toimiala muutenkin. Sopii Ylenkin miettiä asia uudestaan.
Puretaanko myyttejä tarpeeksi?
3
<50
Vastaukset
- Missä on tutkimus?
Tottakai ihminen puolustaa reviiriään, jos ja kun on selvästi nähtävissä, että että "työn nälkäiset puurtajat" saadaan halvalla tuotettua muista, kehittymättömimmistä maista tänne. Ja elinkeinoelämä maksattaa suoraan asumiskulut eräissä tapauksissa veronmaksajille, koska yhteiskunnan rahallinen tuki on suorastaan antoisa köyhistä maista saapuville muuttajille.
Homma voisi jopa kääntyä itseä vastaan niin paljon, että aletaan liikkua laittomuuden rajamailla ja syrjimään kanta-asutusta näiden ehdoilla, kuten vaikkapa nyt on jo tilanne pk-seudulla Suomessa.
Jos maa haluaa muuttua karmeaksi Istanbulin kauppatoriksi, tämä nykyinen suvaitseminen sallitaan jatkuvan. - Kyseessä vientiteoll
Viennin kasvaminen ei vaadi sosiaalitoimiston asiakkaaksi muuttavia sukuja, heidän viime aikaisia vanhuksia, sairaita, synnyttäjiä tms. Viennin edistäminen ja talouden kasvu liittyy aivan muuhun kuin tuohon muutaman puolueen kannatusäänten keräilyyn mukamas laillisin perustein ja suoraan toisten maksettavaksi.
Samalla täyttyvät parhaimmat sairaanhoitopaikat, koska ne sijaitsevat pk-seudulla. Liikutaan todellakin jo summissa, jotka ovat arveluttavia. Yhdysvaltojen humanitäärinen auttaminen on sitä, että maassa tuotetaan teollisuudessa ne tuotteet, jotka valtio lahjoittaa ja antaa kehittyville alueille apuna. Näin pitäisi tehdä myös Suomessa, kaikki tehtäisiin täällä ja kehitettäisiin vientisilta kansainvälisesti alueille, jotka pitää muutenkin saada hyvinvointitasolla nousemaan. Myös ammattitaitoa Yhdysvallat vie omilla avustushankkeillaan, sekin malli kävisi suoraan tänne Suomeen ja pohjoismaihin. - Muuttanut ei muuttaj
Jos joku on hakeutunut asumaan toiseen maahan ja sopeutunut ympäristöön kuten yöeläimet sopeutuvat yön pimeyteen tms. Lepakot sopeutuvat lentämään vaikkapa pimeissä luolissa, niillä on kaikuluontainten tyyliset äänielimet ja sitä varten vastaanottoaisti.
Silloin, kun sopeutuu johonkin ja on maan kansalainen ei ole enää kyse maahanmuuttajan statuksesta. Se joka muuttaa paremman työn ja toimeentulon perässä toiseen maahan on elintasopakolainen ja näin ikään ei ole mitään erityisempää, jos tyytyy tilanteeseen. YLE tekee numeron asioista ja siihen muutamat puolueet ovat kehittäneet lait ja mekanismit, että heille itselleen kannattajineen riittäisi siistiä, sisähommia, varmalla ja kohtuullisella valtion palkalla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tällä kertaa Marinia kadehtii Minäminä Päivärinta
Kokoomuksen tyhjäntoimittelija itkeä tuhertaa, kun kansainvälinen superstaramme ei leiki hänen kanssaan. Oikean puoluee4171762Miksi jollain jää "talvi päälle"
Huvittaa kastoa ullkona jotain vahempaa äijää joka pukeutuu edelleen kun olisi +5 astetta lämmittä vaikka on helle keli1761390- 1051378
Miksi koulut pakottavat
Lapset uimaan sekaryhmänä? Murrosikäiset tunnetusti häpeilevät vartalossa tapahtuvia muutoksia. Tulee turhia poissaoloja1251304- 451046
- 63946
Suomen Pallolitto: Tasoryhmät lasten jalkapallossa - Erätauko-tilaisuus ma 20.5.2024
Tasoryhmät lasten ja nuorten jalkapallossa herättävät paljon keskustelua. Mitä tasoryhmät ovat ja mikä on niiden tarkoit0922Susanne Päivärinta kirjassaan: Sannalla nousi valta päähän, Big Time!
Päivärinta toteaa ettei ole nähnyt kenenkään muuttuvan niin totaalisesti kuin Marinin, eikä siis todellakaan parempaan s92891Mitä et hyväksy miehessä/naisessa josta olet kiinnostunut?
Itse en halua, että miehellä olisi lapsia!116885Se katse silloin
Oli hetki, jolloin katseemme kohtasivat. Oli talvi vielä. Kerta toisensa jälkeen palaan tuohon jaettuun katseeseen. Tunt32866