Googlea pelätään enemmän kuin NSA:ta, pahuus valloillaan

http://www.tekniikkatalous.fi/ict/tama firma on viela nsatakin pelatympi itsekin kaytat sita koko ajan/a1024181



Survatan hiljattain julkaisema tutkimus paljastaa, että amerikkalaiset ovat enemmän huolissaan Googlen kuin NSA:n pääsystä käsiksi heidän yksityisiin tietoihinsa.

Tutkimuksessa vastaajia pyydettiin arvioimaan asteikolla 1–10 kuinka huolestuneita he ovat eri instituutioiden pääsystä käsiksi heidän yksityisiin tietoihin, esimerkiksi sähköposteihin.

Kun vastaukset yhdistettiin, Googlen tulos oli 7,39 kun NSA:n vastaava luku oli 6,85.

Kumpikin instituutio herätti kuitenkin enemmän huolta kuin yksityisten tietojen vuotaminen omille vanhemmille, mikä sai kyselyssä luvun 5,93.

Esitetyistä vaihtoehdoista kaikkein suopeimmin suhtauduttiin siihen, että yksityisiä tietoja joutuisi elämänkumppanin käsiin. Asteikolla yhdestä kymmeneen tämä vaihtoehto herätti vain 4,55:n edestä huolta.

-Googlea siis pidetään yleisesti uhkana tietoturvalle ja jopa siinä määrin, että moni kokee oman parisuhteensa (avoliitto, avioliitto, avoin suhde, jne) uhatuksi Googlen takia, mikäli yksityisiä tietoja pääsisi vuotamaan elämänkumppanille.
Google on NSA:n kumppani PRISM2-ohjelmassa.

Ja entäpä Facebook? SE vasta uhka onkin ja moni ei edes tule ajatelleeksi miten avoimesti ihmisten tiedot ovat facebookista saatavilla ja miten poliisi vakoilee facebookin käyttäjiä. Suomessakin poliisi on näkyvästi läsnä facebookissa, mikä tekee facesta käyttökelvottoman, kun asioista ei voi puhua avoimesti.
454
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Enpä itsekään olisi kovin mielissäni jos esimerkiksi terveydellisiä asioitani vuotaisi minne sattuu Googlen kautta, tai mitään muutakaan yksityisyyteen liittyvää suojattavaa tietoa. Siksipä en käytä googlen palveluita enkä sen gmailia ollenkaan. Google on vihollinen jonka välttää kun ei käytä sitä. Muitakin hakukoneita ja palveluita on olemassa, jopa tietoturvattuja sellaisia. Google on viranomaisten persettä nuoleva rotta.

Äänestä

Windows laillisuusfanien mielestä ihmisillä ei saisi olla yksityisyyttä eikä salailtavaa vaan kaikki pitää laillisuusfanaatikkojen mielestä tehdä viranomaisille avoimesti näkyvästi. Siksi laillisuusfanit pillastuivat niin paljon Snowdenin päätöksestä paljastaa maailmalle NSA:n laittomat vakoilupuuhat.

Onneksemme kehitys kulkee kohti salattua viestintää ja nettiä, jota poliisi ei voi seurata. Vaikeutuu huomattavasti viranomaisten työ ja hyvä niin. Myös ISIS-järjeetön kalifaatin nousu on hyvää kehitystä, viimein syntyy puhtaasti anti-amerikkalainen valtio, joka ei kumartele jenkeille vaan sotii heitä vastaan avoimesti.

Äänestä
  • milläs ne pöliisisedät sitten ne välelääkärit kiinni sää, käs siinä pylmä

    Äänestä

  • "Myös ISIS-järjeetön kalifaatin nousu on hyvää kehitystä, viimein syntyy puhtaasti anti-amerikkalainen valtio, joka ei kumartele jenkeille vaan sotii heitä vastaan avoimesti."

    Kannatat siis lasten ja aikuisten orjakauppaa, sitähän tämä ISIS harrastaa muun kidutuksen ohella. Samaa paskaa kuin riistokapitalismin- ja Putinin plutokratiat. Ottakaa mallia pohjoismaisen hyvinvointivaltion demokratiasta.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Googlea pelätään kirjoitti:

http://www.tekniikkatalous.fi/ict/tama firma on viela nsatakin pelatympi itsekin kaytat sita koko ajan/a1024181



Survatan hiljattain julkaisema tutkimus paljastaa, että amerikkalaiset ovat enemmän huolissaan Googlen kuin NSA:n pääsystä käsiksi heidän yksityisiin tietoihinsa.

Tutkimuksessa vastaajia pyydettiin arvioimaan asteikolla 1–10 kuinka huolestuneita he ovat eri instituutioiden pääsystä käsiksi heidän yksityisiin tietoihin, esimerkiksi sähköposteihin.

Kun vastaukset yhdistettiin, Googlen tulos oli 7,39 kun NSA:n vastaava luku oli 6,85.

Kumpikin instituutio herätti kuitenkin enemmän huolta kuin yksityisten tietojen vuotaminen omille vanhemmille, mikä sai kyselyssä luvun 5,93.

Esitetyistä vaihtoehdoista kaikkein suopeimmin suhtauduttiin siihen, että yksityisiä tietoja joutuisi elämänkumppanin käsiin. Asteikolla yhdestä kymmeneen tämä vaihtoehto herätti vain 4,55:n edestä huolta.

-Googlea siis pidetään yleisesti uhkana tietoturvalle ja jopa siinä määrin, että moni kokee oman parisuhteensa (avoliitto, avioliitto, avoin suhde, jne) uhatuksi Googlen takia, mikäli yksityisiä tietoja pääsisi vuotamaan elämänkumppanille.
Google on NSA:n kumppani PRISM2-ohjelmassa.

Ja entäpä Facebook? SE vasta uhka onkin ja moni ei edes tule ajatelleeksi miten avoimesti ihmisten tiedot ovat facebookista saatavilla ja miten poliisi vakoilee facebookin käyttäjiä. Suomessakin poliisi on näkyvästi läsnä facebookissa, mikä tekee facesta käyttökelvottoman, kun asioista ei voi puhua avoimesti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu