Nyt voin rehellisesti kehuskella parantuneeni alkoholismista. Se on siis mahdollista. Osasin äsken laittaa viestinkin tänne mukamas mazana! Ennen juomiseni oli pakkomielteistä. Kontrolli meni, juoppohulluutta, kännissä metsästämistä ym. Tämän vuoden alkaessa otin projektiksi parantua tästä viheliäisestä sairaudesta. Aluksi luulin ja minulle väitettiin että täysraittius on ainoa vaihtoehto. Meinasin tulla hulluksi. Pystyin olemaan jaksoja juomatta kunnes hirveät ristiriidat ja paineet iskivät. Seurauksena kaatokänni ja morkkis. Tähän kyllästyneenä annoin itselleni luvan juoda vaimon ankarasta vastustuksesta huolimatta. Vaan kun ei enää viina maistu niin kuin ennen - eikä metsästyskään. Eilenkin lähdin vaimon kanssa riideltyäni juomaan. Katastrofin ainekset olivat olemassa. Juominen oli vähäistä, kontrolli piti ja vaimokin leppyi. Nyt on hienot fiilikset. Tarkkana pitää kuitenkin jatkossa olla.
PS. Onko totta, että tyhjän pullon perseeseen työntäminen voi aiheuttaa impotenssia??
PS. Onko totta, että tyhjän pullon perseeseen työntäminen voi aiheuttaa impotenssia??
Vastaukset 7
Vanhimmat
Olen aina pitänyt juomisesta ja kännissä olemisesta mutta nyt en enää tiedä. Viime aikoina on ruvennut käymään niin että muisti häviää melkein joka metsästysreissulla, jälkeenpäin tulee hirveä morkkis siitä että en muista kuin paloja sieltä täältä. Hirveintä on se että kun yritän pinnistellä katkennutta muistiani ilmaantuu kaikenlaisia kuvitelmia ja "muistikuvia" siitä mitä on tapahtunut ja mitä olen sanonut ja lopulta en tiedä itsekään mitä on todellista ja mikä mielikuvitusta. Nytkin olen päässäni "varma" siitä että lauantaina metsällä ollessa jonkun äijän kanssa tuli riideltyä ja huudeltua, "muistan" jopa jahtipäällikön tulleen väliin. Passikaverini, joka oli koko päivän vieressä, ei moista nähnyt, kuulemma olin ihan kiltisti koko päivän istunut paikallani. Olen ennenkin päässäni kehitellyt kauheita "muistikuvia" kaikenlaisista tappeluista, uhkailuista sun muista, mistä taas seuraa viikojen morkkis ja yleinen turvattomuuden tunne. Onko muilla kokemuksia tällaisesta "muistitehtailusta"? Voivatko viinan häivyttämät muistot palata ajan myötä vai onko kaikki mikä päivien pinnistelyn jälkeen muistuu mieleen mielikuvituksen tuotetta? Ottaa päähän tällainen, ei huvittaisi lopetta juomistakaan kokonaan, mutta eihän sitä uskalla minnekään metsästämäänkään lähteä kun jälkeenpäin kuvittelee taas vaikka mitä tietämättä onko kaikki vain harhaa... ei viitsisi aina etsiä niitä ansojanikaan, kun ei muista minne ne viritin vai olenko taas kuvitellut kaiken...
Etkö todellakaan kehity edes väittelyssä, vai onko sinulla jonkinlainen maaninen tarve yrittää valehdella toisten ihmisten nimissä erilaisia sepustuksia?
Toivotan sinulle siitä huolimatta kaikkea hyvää "Maza".
älykästä ensin kirjoitella tuollaisia provoja ja sitten heti perään ilmoittautua viattomana ja syyttömänä - ja sitten heti syyttää minua!
Jäljet näkyvät herraseni...!
Odi profanum vulgus et arceo.
ongelmani ei ole viinan ja metsästyksen yhdistäminen, onneksi, vaan ylimasturbointi.
http://www.herballove.com/library/resource/overmas/
http://www.actionlove.com/
Tuolla on selitetty ylimasturboinnista seuraavia mentaalisia ja parasympaattisten toimintojen häiriöitä sekä jälkimmäisellä sivulla on valtava määrä tietoa erektiohäiriöistä, seksuaalisen halukkuuden puutteesta, ennenaikaisesta siemensyöksystä, ylimasturboinnista ja paljon muusta. Myyvät jotain pillereitänsä, mutta itselläni auttoi masturboinnin/ejakuloinnin vähentäminen 2 kertaan viikossa( eikä koskaan kahta kertaa saman päivän aikana ) seuraaviin vaivoihin ( luin jostain sieltä, että jos on mahdollista saada aamuerektioita vielä herättyään, niin keho osaa palautua itsestään kunhan vaan antaa aikaa eikä ejakuloi liian usein ):
- heikko erektio
- pakko saada fyysistä stimulointia erektion saamiseksi
- nukahtamisvaikeuksia
- lievä masennus
- ei satunnaisia erektioita
- seksuaalisen halukkuuden puute
Mielestäni on aika selkeää maalaisjärjelläkin ajateltuna, että kehossa on valtava määrä kemiallisia toimintoja ja liikaa masturboimalla/ejakuloimalla aivojen kemialliset "varastot" tyhjenevät eivätkä enää ehdi palautua entiselleen vaikka lääketiede ei liiallisen ejakuloinnin haittoja yleisesti tunnekaan ( googlella tosin jo löytyy tutkimuksia kuinka masturbointi kuluttaa serotoniinivarastoja, samoja jotka vaikuttavat mm. mielenterveyteen ).
Et muuten pärjää sanailussa niin pitää kirjoittaa toisen nimimerkillä, onneton, oman sairaskertomuksesi laitoit nettiin, oon sairauttas jo aavistellut pitkän aikaa.
siltä vois kummosempaa oottaa.ite se kyllä kirjoittaa käteen vetämisestä viesteissään sairas ressukka
en pidä viinan mausta mutta kännis tykkään olla pakko kärsiä paskanmaku.