Lähdetäänkö hautausmaalle?

Lenne

minä ainakin lähden.
Täällä on hieno sää, pari astetta pakkasta, kirkas tähtitaivas ja puolikas kuukin siellä möllöttää.
Tässä lähistöllä on kaksi hautausmaata, molemmat tosi kauniita aina pyhäinpäivän iltana kun tuhannet kynttilät siellä lepattavat.
Kynttilälyhdyt vien kahdelle haudalle, lisäksi sytytän kynttilän muualle haudattujen muistokivelle.

11

113

    Vastaukset 11

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hennetsu

      Eilen kävin viemässä kynttilän haudalle. Oli kyllä todella hienon näköistä kun tuhannet kynttilät valaisivat hautuumaan polun. Mutta lähde sinä ihmeessä. :)

    • reppuriika

      Minäkin kuljin illalla hautausmaan viereltä ja kaunista oli. Paljon on rakkaita, sukulaisia ja ystäviä jo siellä odottelemassa ylösnousemuksen aamua. En vienyt kynttilöitä tällä erää. Kyllä minä joskus niitä vien, mutta se ei välttämättä ole minulle niin tärkeää.

    • Olisin lähtenyt mutta kun piti viedä muksuja pippaloihin, ja kohta saan hakea ne..

      Se on muuten yllättävän hieno kokemus, Pyhäinpäivä ja hautausmaa. Meillä on ollut lasten kanssa tapana sytyttää kynttilöitä siellä nyt muutama vuosi. Eka kerta ajattelin että se voisi olla vähän jännää, halloweeniin sopivaa. Mutta ei. Lapsia ei pelottanut yhtään, eikä muuten muakaan :) Se oli kaunista.

    • vaka vanha

      Kaikki me aikanaan. Itse kävin tänään, ihan kelpo reissu silloin kun ei sinne kärryllä lykätä.

    • Tempaisija

      Osui silmiin uutinen pyhäinpäivästä: sitä on vietetty perinteisesti pyhien ja uskossaan kuolleiden muistoksi. Protestanttinen rationalismi on muuttanut senkin paitsi marraskuun 1. päivästä marraskuun 1. lauantaiksi, myös yleiseksi vainajien muistopäiväksi. Itseäni kiinnostaa, riittääkö uskossaan kuolleen statukseen se, että oli eläessään seurakunnan jäsen, vaikka olisi ollut agnostikko, tai ihan vaan opportunisti? Ovatko nuo ominaisuudet tai kirkollisveron maksurästit este/hidaste Taivaaseen pääsylle? Kirkko-oppineellehan tälläinen kysymys on varmaankin vain pala kakkua vastattavaksi.

    • Työkaveri kertoi aamuraporttia antaessaan kysyneensä ikäihmiseltä kenen haudalla hän veisi kynttilän. Vastaus oli" en kenenkään ei ne siellä mullan alla mitään tiedä".

    • reppuriika

      Joskus voin viedä kynttilän vanhempieni haudalle, sellaisen pienen jopa tuikun ja varmimmin jouluaattona.
      Miten paljon eräät sukuni henkilöt tuhlaavat euroja hautakoristeisiin: kynntilöitä, katajia, kukkia, havuja kanervia. Helposti siitä kertyy se 30 - 40 euroa. Tuolla summalla laitan ainakin yhden Joululapsi -kampanjan paketin Romaniaan. Kunnioitan edesmenneitä, mutta heidän multansa eivät kukkasia ja somisteita huuda.

      • 19+19

        Taitaa olla huono omatunto, kun eivät ehkä käyneet edes katsomassa mummoa hänen elinaikanaan. Eipä silti, paljon helpompaa homma on hoitaa kuoleman jälkeen. Vähän krääsää haudalle, ja velvollisuus on hoidettu.

        Me olimme messussa kirkossa eilen. Kynttilät poltimme kotona. Syyskuussa kuollutta iäkästä äitiäni hoidimme hyvin loppuun asti. Taisivat sairaalassa ihmetellä, kun niin moni käy mummoa katsomassa.


    • att2

      Hänen haudalla palaa kynttilä 4-5vrk. Kaunis aurinkoinen päivä 16 plus varjossa.

      En koskaan anna rahaa keräyksiin.

    • ****

      Minäkin kävin eilen messussa kirkossa ja olin vainajien muistotilaisuudessa messun jälkeen jossa sytytettiin kynttilä vuoden sisällä pois nukkuneille.
      Illalla hautausmaan ohi kulkiessani loistivat tuhannet kynttilät valoa pimeään iltaan. Kaunista.

    • Lähdettiin

      Silloin kun appivanhempani vielä elivät, kävelimme aika usein heidän kotikuntansa / -seurakuntansa hautausmaalla. Vaikka mietinkin joskus miksi, kun kivien palvontaa en ole koskaan ymmärtänyt, niin se oli rauhoittavaa ja hiljentävää. Hautuumaat ovat kauniita puistoja, joissa hiipii paljon ihmisten muistoja.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      57
      1381
    2. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      26
      1000
    3. 78
      869
    4. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      64
      768
    5. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      69
      744
    6. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      47
      722
    7. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      675
    8. Humalassa autolla ajo.

      Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.
      Suomussalmi
      10
      642
    9. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      89
      640
    10. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      13
      626
    11. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      595
    12. Jäljitelmä Birginit

      Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      559
    13. Hurja pako Kuhmossa

      19 vuotias kaahasi humalassa jalkakäytävälle tänään. Kuka mitä häh.
      Kuhmo
      4
      552
    14. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      550
    15. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      93
      508
    16. Hyvää yötä hurmuri

      Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä
      Ikävä
      24
      493
    17. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      18
      482
    18. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      36
      465
    19. Pitäisikö seksille asettaa huvivero?

      (ja jos hankkisi todistuksen sen harrastamisesta velvollisuudesta tai lisääntymistarkoituksessa, saisi siitä vapautuksen
      Sinkut
      113
      464
    20. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      36
      457
    Aihe