Muotia nyt asua vanhoihin tehdassaleihin rakennetuissa korkeissa asunnoissa, joissa huoneet ovat kahdessa kerroksessa ja olohuoneen korkeus 5-6 m.
Hesarissa on ihaileva artikkeli eri vaihtoehdoista ja onnellisista perheistä, jotka eivät ikinä enää halua tavalliseen kolmioon.
Jo 60-luvulla asuivat ystäväni, taiteilijaperhe "ateljeeasunnossa", joka oli juuri tuolla periaatteella suunniteltu. Katossa oli sisäänupotetut lamput. Kuka ne vaihtaa, kysyin, ja olin ilman muuta tyhmä. Ikkunat olivat 5 m korkeat. Kuka ne pesee, kysyin, ja olin ilman muuta tyhmä.
Alakerran ruokatilan ulkoseinä oli pelkkää lasia, ja edessä pitkä matala lämpöpatteri. Se pilasi koko näkymän ja taas tyhmä minä kysyi, miten ikkunat pestään, kun patteri estää tikkaiden asettelun. Tyhmä ilontappaja!
Lämmityskustannukset olivat aikamoiset, mutta siihen aikaan öljy oli halpaa. En tiedä, miten nykyisin saadaan korkeat asunnot pysymään lämpiminä kohtuuhinnoin, mutta kai asia on kunnossa. Lämmöllä nyt vaan on taipumus nousta korkeammalle, joten katon rajassa se lämpimin kohta asunnossa on, 6 m. korkeudessa.
Ja proosallisesti kyllä kysyn edelleen, kenellä on mahdollisuus ja taito, välineet ja into pestä 5-6 m korkea ikkunaseinä?
Ystävilläni oli loppujen lopuksi raskas esirippu ateljeeikkunoissa, koska aurinko paistoi hellittämättä sisään aamusta iltaan. Ikkunat olivat myös harmaat liasta ja pölystä, koska niin korkeita tikkaita ei ollut, että olisi saanut ikkunat pestyä. Katon kaikki lamput sammuivat vähitellen.
Hesarin artikkelissa ei näihin arkielämän puoliin kajota. Voi vain toivoa, että taloyhtiössä on yhteinen diili jonkun tahon kanssa, joka toimittaa paikalle tarpeeksi korkeat laitteet, joilla voi turvallisesti työskennellä.
Hesarissa on ihaileva artikkeli eri vaihtoehdoista ja onnellisista perheistä, jotka eivät ikinä enää halua tavalliseen kolmioon.
Jo 60-luvulla asuivat ystäväni, taiteilijaperhe "ateljeeasunnossa", joka oli juuri tuolla periaatteella suunniteltu. Katossa oli sisäänupotetut lamput. Kuka ne vaihtaa, kysyin, ja olin ilman muuta tyhmä. Ikkunat olivat 5 m korkeat. Kuka ne pesee, kysyin, ja olin ilman muuta tyhmä.
Alakerran ruokatilan ulkoseinä oli pelkkää lasia, ja edessä pitkä matala lämpöpatteri. Se pilasi koko näkymän ja taas tyhmä minä kysyi, miten ikkunat pestään, kun patteri estää tikkaiden asettelun. Tyhmä ilontappaja!
Lämmityskustannukset olivat aikamoiset, mutta siihen aikaan öljy oli halpaa. En tiedä, miten nykyisin saadaan korkeat asunnot pysymään lämpiminä kohtuuhinnoin, mutta kai asia on kunnossa. Lämmöllä nyt vaan on taipumus nousta korkeammalle, joten katon rajassa se lämpimin kohta asunnossa on, 6 m. korkeudessa.
Ja proosallisesti kyllä kysyn edelleen, kenellä on mahdollisuus ja taito, välineet ja into pestä 5-6 m korkea ikkunaseinä?
Ystävilläni oli loppujen lopuksi raskas esirippu ateljeeikkunoissa, koska aurinko paistoi hellittämättä sisään aamusta iltaan. Ikkunat olivat myös harmaat liasta ja pölystä, koska niin korkeita tikkaita ei ollut, että olisi saanut ikkunat pestyä. Katon kaikki lamput sammuivat vähitellen.
Hesarin artikkelissa ei näihin arkielämän puoliin kajota. Voi vain toivoa, että taloyhtiössä on yhteinen diili jonkun tahon kanssa, joka toimittaa paikalle tarpeeksi korkeat laitteet, joilla voi turvallisesti työskennellä.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Tuollaisessa asunnossa olisi yleismies Ranelle haastetta. Hän hankkisi swllaiset tikkaat ja telineet, että huoltotyöt toimisivat.
Olen käynyt paperitehtaan herroille aikanaan työsuhdeasunnoiksi tehdyn talon asunnossa. Ne oli jo vuokrattu, tietenkin suhteilla hyväksi tiedetyille vuokralaisille.
Olihan siinäkin asunnossa sekä väljyyttä että kalustamiselle haastetta.
Päätä ei saa huimata. Yleismies Ranella ei ole sitä ongelmaa.
Näitä juttuja pohdin itsekin erään lähipiiriläiseni asumissuunnitelmien tultua tietooni noin 10 vuotta sitten, mutta on se ilmavuus ja väljyys kyllä jotain!
Ahtaanpaikan kammo ei ole vaivana!
Tällä perheellä ei mikään alussa mainituista
vanhoista saleista olen, vaan ihan uusi puurakenteinen talo.
Velkojansa makselevat pois ahkerasti ja säännöllisesti, alussa tehdyn maksusuunnitelman mukaisesti, pian päässevätkin jo niistä viimeiseen maksuerään.
Hyvähän on olla päämääriä elämässä. Oma koti ei ole huono päämäärä perheelle.
Amerikkalaisissa elokuvissa tosi moni asuu juuri tuollaisissa, asumiskäyttöön tehdyissä suurissa ja korkeissa asunnoissa.
Loput, lähes kaikki, asuvat valtavissa taloissa, lähes kartanoissa sadan hehtaarin tontillaan.
Hyvin harva asuu pienen pienessä kaupunkiluukussa, lähinnä afrikkalaisperäiset roolihenkilöt.
Niin sitä mieltä hallitaan.
Ville haastatteli vasta ohjelmassaan perhettä, jota asui asuntovaunussa, monen huoneen sellaisessa, kuin moni muukin.
Muistaakseni vanhemmat olivat työttömiä, koti oli kaunis ja siisti.
Haastatteli myös intiaaniväestöön kuuluvia, hieman horjahtelevia henkilöitä.
Ei heillä ollut hajuakaan "Amerikkalaisesta unelmasta", kuten ei varmasti enää monella muullakaan.