juu, eli olen kovasti halunnut koiraa jo muutaman vuoden. Mutta minulla on siitepölyallergia, mutta koiralle en ole allerginen. Ajattelin näitä rotuja joiden turkista ei irtoa niin paljon hilsettä kuin muista koirista ja joiden tiedetään allergisoivan vähemmän.(voisin ottaa tavallisenkin koiran, mutta pelottaa jos koira-allergia puhkeaa esim. vuoden päästä hankinnasta ja sitten joutuisi luopumaan tutuksi tulleesta koirasta). Näistä roduista olen kuullut:villakorat, vehnäterrieri, coton de tulear ja bichon frise. Onko kellään kokemusta noista koirista? Tai onko kellään siitepölyallergisella koiraa joka ei aiheuta lisäoireita?
Koiran hankinta
doggie
7476
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Meillä tosiaan on kaksi koiraa, ei noita mainitsemiasi rotuja. Itselläni on siitepölyallergiaa ja jopa huonepölyllekkin olen allerginen... No siedätyshoitoa täällä kyllä saa tuohon jälkimmäiseen! Koirista en saa mitään oireita, enkä ole koskaan saanutkaan. Samoin oli hevosten laita, kun vuosikaudet tallilla ramppasin.
Meidän koirat aiheuttaa aina joskus äidilleni allergiaoireita, mutta sekin on hyvin harvoin. Eli vaikeaa on sanoa, miten sinulle sitten kävisi...
"Ajattelin näitä rotuja joiden turkista ei irtoa niin paljon hilsettä kuin muista koirista ja joiden tiedetään allergisoivan vähemmän"
Ei ole rotua joka ei allergisoisi!! Ei ole edes rotua jonka tiedettäisiin allergisoivan vähemmän. On vain erihnäisten ihmisten käsityksiä siitä mitkä rodut eivät muka allergisoisi niin paljon, mutta vaikka ne eivät toisille aiheuttaisi mitään oireuta niin toisille ne voi aiheuttaa hyvin pahoja oireita. Toisille sopivat nuo rodut ja toisille sitten taas juuri nuo rodut aiheuttavat pahimmat oireet!
Ja jos olet siitepölyallergikko niin ei sinulla todellakaan välttämättä ole koira-allergiaa. Itselläni on siitepölyallergia ja kissa-allergia, mutta koirista en saa mitään oireita.
Samaa mieltä edellisen kanss!! Ja mullakin on siitepölyallergiaa, mutta minkään näkösille eläimille en oo allerginen, eikä koskaan oo ees mitää ongelmia ollu niitten kanssa.
Minulla on siitepöly, huonepöly ja kissalle allergia, mutta koiria on ollut koko ikäni ja en ole saanut oireita koirista. Niitä sinun mainitsemia rotuja ei ole ollut vaan dobberi, sakemanni ja venakoita, tällähetkellä on greyhound ja ei ongelmia.
Olen allerginen mm. huonepölylle, kissoille ja koirille. Luultavasti useille siitepölyillekin, mutta niitä ei ole testattu. Lisäksi minulla on ollut pienenä astma. Hankimme kesällä cottonin pennun. (ei ole täysin puhdasrotuinen, mutta on aivan cottonin näköinen) Kävin "testaamassa" muutaman kasvattajan luona, saanko ko. rodusta oireita. Lisäksi yksi Bichon Frise oli meillä kerran hoidossa.
Mieheni äidillä on 2 mäyräkoiraa, joista saan aika pahoja allergiaoireita. Omasta koirastamme oireita ei ole onneksi tullut. Koirastamme ei irtoa paljon hilsettä, karvaa ei lähde. Turkki on "pumpulimaista". Pesen koiran shampoolla n. kerran viikossa.
Koira pestään kerran vuodessa
Se koiran pesuhan riippuu täysin rodusta,meillä jenkki pestään kerran viikossa,muuten on turkki takkuja täynnä ja koiran olo tosi kurja.
Esim juuri jenkin kohdalla turkin säännöllinen pesu kuuluu ihan perus hoitoon.