Koiran hankinta

Olen ajatellut jo pari vuotta hankkia koiranpennun mutta en ole ihan perillä että minkä ikäisenä mikäkin rokotus pitää hankkia? Paljon maksaa vuoden kahden ajalta rokotukset leikkaus urokselta vaikka 20kg painavalta? Paljon rahaa pitää varata koiranpennun hinnan lisäksi? 2000€? vuotta varten vaikkapa? Paljon suunnilleen menee rahaa kuukaudessa penturuokaan, aikuisen koiran ruokaan? ja luihin?
286
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Rokotemaksut riippuvat ihan siitä missä käytät koiran pistettävänä, samalla pentu nimittäin tarkastetaan josta myös menee maksua. Itse rokotteet maksavat vajaa 50€. Ensimmäinen rokotus 12vk iäsä, sisältää parvon, maksatulhduksen, kennelyskän, ja jonkun neljännen en muista minkä, seuraava tehoste rabies tuosta 2vk niin on kunnon immuniteetti muodostunut eikä niin tarkkaan tarvitse katsoa minkä koiran luo pennun päästää. Vuoden päästä seuraava vahvistus, ja sen jälkeen 3v. välein.

Leikkauskin maksaa eri verran eripaikoissa noin 120€ muistaakseni omalla eläinlääkäriasemalla.

Penturuoka on suht kallista, meillä menee noin kilo viikossa eli menisiköhän noin 30-40€ penturuokaan aikuisellamme menee 12kg säkki kahdessa kuussa menee noin 30€ kuussa, luita ostetaan noin kympillä per koira, koulutusnamuja saa puolikiloa noin 5€ ja kestää noin puoli vuotta.

Tuo 2000€ on ihan hyvä, siitä jää varmasti kyllä ylimääräistäkin, mutta se ei haittaa koska koirien kanssa saattaa tulla jotain hätätilanteita ja silloin rahaa meneee runsaastikin kun hoitomaksut tuplaantuu yöllä jne.

Äänestä
  • Eka rokotus on kyllä 12 viikkoisena mutta seuraava on 16 viikkoisena. Se neljäs on tarttuva maksatauti. Ruokakulut vaikea laskea kun ei tiedä miten isosta koirasta kyse. Vakuutus kannattaa myös ottaa, ettei tule yllättäviä kuluja.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


koiraan hulluna kirjoitti:

Olen ajatellut jo pari vuotta hankkia koiranpennun mutta en ole ihan perillä että minkä ikäisenä mikäkin rokotus pitää hankkia? Paljon maksaa vuoden kahden ajalta rokotukset leikkaus urokselta vaikka 20kg painavalta? Paljon rahaa pitää varata koiranpennun hinnan lisäksi? 2000€? vuotta varten vaikkapa? Paljon suunnilleen menee rahaa kuukaudessa penturuokaan, aikuisen koiran ruokaan? ja luihin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu