Pentujako?

Olisi tällä meidän laivakissatytöllä tarkoitus yhdet pennut ennen sterilisaatiota teettää. Mutta mites on kun ei vaan tuo meidän naapurin kolli näytä kiinnostavan vaan aina kun olen ne nähnyt niin tappelemassahan ne on ollu! Kerran oli kun meidän kissaa ei näyttänyt kiinnostavan mutta kolli olisi jo ollut valmis. Että onkohan mahdollista, että siiten kun meidän kisulle tulee kiima niin tuollainen 8 kuukauden ikäinen tyttö ja noin 6 vuoden ikäinen poikakissa voisivat paritella, kun tosiaan aina ovat tappelemassa olleet ja poika on noin puolet isompi.
172
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ei sitä täällä kukaan osaa ennustaa paritteleeko ne joskus vai ei. Naaras jos on noin alistettu, niin ei yleensä kyllä suostu parittelemaan sellaisen uroksen kanssa, jonka kanssa ei ole muuten hyviä välejä tai/ja reviiri-riitoja, koska kokisi sen hyökkäyksenä niskaan eikä osaisi rauhoittua parittelun ajaksi, koska joutuu aina muuten olemaan varuillaan sen kanssa.

Jos pentue tulee tuon kollin kanssa tai toisen niin älä ikinä päästä tuota kollia niiden lähelle, voisi vahingoittaa niitä tosi pahasti, vaikka olisikin samaa verta. Riittää se kun tuoksuu emolleen, jonka kanssa ei tule toimeen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Peeentuja kirjoitti:

Olisi tällä meidän laivakissatytöllä tarkoitus yhdet pennut ennen sterilisaatiota teettää. Mutta mites on kun ei vaan tuo meidän naapurin kolli näytä kiinnostavan vaan aina kun olen ne nähnyt niin tappelemassahan ne on ollu! Kerran oli kun meidän kissaa ei näyttänyt kiinnostavan mutta kolli olisi jo ollut valmis. Että onkohan mahdollista, että siiten kun meidän kisulle tulee kiima niin tuollainen 8 kuukauden ikäinen tyttö ja noin 6 vuoden ikäinen poikakissa voisivat paritella, kun tosiaan aina ovat tappelemassa olleet ja poika on noin puolet isompi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu