sähköjohdot vaaralliset ja yllätysremppa, että silleen

niin että silleen

Hommasin vuosi sitten pienkerrostalosta asunnon. Kävin asuntoa katsomassa ja mahdolliset murheenkryynit yritin tsekata. Talo on jo vanha, kuitenkin katson, että myyjä jätti jotain oleellista kertomatta. Ensinnäkin isännöitsijän todistus kertoi asunnon olevan hyvä kuntoinen. Joo sitähän se päällisin puolin olikin. Ja tulevia isompia remppoja ei ollut paperin mukaan tulossa. Kuitenkin suhteellisen pian selvisi, että yhtiöön oli suunniteltu lämpöjärjestelmän muutosta..siis isoa remppaa kustannuksiltaan. Tämä puuttui isännöitsijän todistuksesta ja lisäksi asunnossa, jonka ostin, asui silloinen hallituksen puhenjohtaja, jonka olisi pitänyt asioista tietää ja ilmoittaa. Alkava remppa nosti aikas pian reilut 100 eurolla vastiketta, jotak maksan ja maksan...

Toinen mielestäni tärkeä asia, jonka myyjä jätti kertomatta, että tuoreahkon, 1997 tehdyn, siistin oloisen pintarempan alla onkin niin vanhat sähkövärmeet, -johdot ym. että ovat jopa paloturvallisuuden vuoksi vaarallaiset -sähkömiehen näkemys. Kun ajattelin lisätä mm. pistorasioiden määrää, se ei siis olekaan mahdollista, myöskään esim. kattolamppuja ei susitella asentamaan nyt oleviin sokeripaloihin/sähköjohtoverkostoon. Ammattimies ei suostu tekemään remppoja. Siis joutuisin tekemään tästä syystä täydellisen sähköremontin ja samalla joudun uusimaan kaikki pinnat huoneistossan, koska johtoa menee siellä sun täällä huoneistoa.

Vaikka talo on vanha, 1940 luvulla rakennettu, ei tällaisia asioita olisi pitänyt jättää kertomatta.

Miten minun tulisi toimia? Ja toivon oikeasti asiallista ja puolueetonta kommenttia. Mihin olen nyt yhteydessä? Isännöitsijä tietää tilanteet. Hallitus ei kommentoinut tuohon lämpöremontin ilmoittamisvastuuseen mitään. Sähköjuttu on työn alla.

Olen asunut nyt vuoden verran ko. asunnossa ja lämpömuutosasiat tulivat esiin vasta ensimmäisessä yhtiökokouksessa yli puoli vuotta muutettuani asuntoon. Tähän asti olin siis hyvässä uskossa siinä suhteen, että asiat ovat yhtiössä kunnossa.

Tiedän ostaneeni huoneisto vanhasta talosta tiedostaen sen puutteet ja hyvät ominaisuudet. Ja näin yhtiön tulevat remontin tarpeet jo silmilläni. Kuitenkin katson, että mainitsemani asiat olisi pitänyt tuoda myynnin yhteydessä esiin.

0

74

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. En usko et meistä tulee jotain

        Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
        Ikävä
        10
        2850
      2. Kuvaile itseäsi

        Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
        Ikävä
        111
        2096
      3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

        Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
        Suomalaiset julkkikset
        43
        1554
      4. Huomenta keskipäivää

        Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
        Ikävä
        260
        1398
      5. Oletko koskaan katunut kun

        elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
        Ikävä
        70
        1003
      6. Olen J-mies

        Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
        Ikävä
        47
        911
      7. Ei sitten, ei olla enää

        Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
        Ikävä
        77
        880
      8. Sinusta näkee että

        Kaipaat paljon.
        Ikävä
        55
        874
      9. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

        Olet suloinen...
        Ikävä
        44
        785
      10. Ma 30.9 tosiko tv klo 18 suorana Tikkalanmäeltä

        Virastolta suorana. Äänestyksistä sitten puhutaan illalla ja huomenna, onko kepuvasemmisto kuntalaisten tahdon mukaan to
        Pyhäjärvi
        93
        736
      Aihe