Itkettää

Mummoni joutui tänään sairaalaan. Itse vein. Sydämessä vikaa. Kamala olo. Mummo on minua hoitanut yli kaksikymmentä vuotta. Maailman tärkein ihminen minulle. Kukaan ei ymmärrä kuinka nyt pelottaa. Muistan kuinka pienenä menin aina koulusta mummolaan. Oli ruoka valmiina ja sitten tehtiin kaikkea kivaa yhdessä. Vain hyviä muistoja. Mummon poikaystävä kuoli keväällä. Hän oli minulle kuin oma pappa, koska pappani kuoli ennenkuin synnyin. Pelottaa niin pirusti. Mummo on aina ollut niin terve, eikä ole ikinä ollut sairaalassa ennen. Yli 80-vuotiaana kulki vielä tansseissa hellun kanssa joka perjantai. Aina olen ajatellut, että sinä päivänä kun mummo kuolee, minun elämältäni katoaa pohja. Oli pakko jonnekin vuodattaa multä tuntuu.
71263
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

toivoasi menetä,mummosi on varmasti hyvässä hoidossa ja saattaa elää vielä monia vuosia.Totuus kuitenkin on, että kaikki kuolevat joskus ja siihenkin on hyvä vähitellen valmistautua. Sinulla on kuitenkin aina rakkaat muistot.

Äänestä

Ikävä kyllä mummelisi vetelee viimeisiä..

Äänestä
  • ....

    Äänestä

kyllähän se läheisen ihmisen kuoleminen ja myös vakava sairastuminen joskus koville ottaa. Mutta voimia sulle että pääset yli tuosta. Jos ei muuta niin tarvittaessa vuodatat tuntojas vaikka jollekin hyvälle ystävälles. Minäkin otan osaa suruusi, kyllä se helpottaa ajanmukaan. Toivotaan ainakin niin.

Äänestä

ymmärrän tunteitasi täysin,minunkin mummoni on aina ollut tärkein henkilö minulle,aina hyväksynyt ja rakastanut.sait minut itkemään,kuolema on väistämätöntä mutta sitä on vaan niin hankala ymmärtää ja uskoa..
vietä mummosi kanssa nyt paljon aikaa ja kerro kuinka hänestä välität niin minäkin yritän tehdä!
toivon sinulle paljon voimia ja lisää yhteisiä vuosia mummosi kanssa!

Äänestä

Rukoile.

Äänestä

Ehdotan mäkin samaa: rukoile. Jumala osaa auttaa, tapahtui sitten mitä vaan. Mua Jumala on auttanut. Johdatti mulle rakastavan puolison kun rukoilin. Tie Jumalan luokse on Hänen poikansa, Jeesus Kristus, joka on kuollut sunkin syntien takia. Jeesus olisi sen tehnyt vaikka oisit ollut ainut ihminen maan päällä. :)
Siunausta sinulle ja ole turvallisella mielellä, tapahtui mitä vaan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


tytteli kirjoitti:

Mummoni joutui tänään sairaalaan. Itse vein. Sydämessä vikaa. Kamala olo. Mummo on minua hoitanut yli kaksikymmentä vuotta. Maailman tärkein ihminen minulle. Kukaan ei ymmärrä kuinka nyt pelottaa. Muistan kuinka pienenä menin aina koulusta mummolaan. Oli ruoka valmiina ja sitten tehtiin kaikkea kivaa yhdessä. Vain hyviä muistoja. Mummon poikaystävä kuoli keväällä. Hän oli minulle kuin oma pappa, koska pappani kuoli ennenkuin synnyin. Pelottaa niin pirusti. Mummo on aina ollut niin terve, eikä ole ikinä ollut sairaalassa ennen. Yli 80-vuotiaana kulki vielä tansseissa hellun kanssa joka perjantai. Aina olen ajatellut, että sinä päivänä kun mummo kuolee, minun elämältäni katoaa pohja. Oli pakko jonnekin vuodattaa multä tuntuu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu