Mitä on tapahtunut?

Firman saunailta päättyi murheellisesti - työntekijä kuoli

Sunnuntai 2.11.2014 klo 20.05 (päivitetty klo 21.09)

Kokkolan Energian alihankkijayhtiö Huuki Oy:n työntekijä joutui kriittiseen tilaan illanvietossa viikko sitten perjantaina. Hänet vietiin tajuttomana sairaalaan.
Mies vietiin saunasta sairaalaan, jossa hän kuoli.

Tehohoitokaan ei auttanut. Nuorehko mies kuoli tiistaina.

- Tässä on järjestetty tavanomainen illanvietto, saunailta, johon on osallistunut tietyssä työkohteessa mukana olleita työntekijöitä, Kokkolan kaupungin energiajohtaja Petri Kokko kertoo.

Kokkolan Energia on Kokkolan kaupungin liikelaitos.

Kokko vahvistaa tiedon, että tilaisuudesta vietiin erittäin huonokuntoinen mies sairaalaan.

Kokkolan Energian tilaisuudessa läsnäolleille työntekijöille järjestettiin viime viikolla keskustelutilaisuus.

- Työntekijöille tarjottiin mahdollisuus saada apua työterveydenhuollon kautta.

Muihin toimenpiteisiin ei Kokkolan Energiassa ole ryhdytty.

- Menehtynyt ei ollut meidän henkilökuntaamme kuuluva, eikä tämä tapahtunut työ- vaan vapaa-ajalla, Kokko täsmentää.

Hauskaa kunnes...

Saunaillassa mukana ollut Huuki Oy:n hallituksen jäsen Janne Huuki ei halua kommentoida tarkemmin tapahtumia, jotka johtivat työntekijän kuolemaan.

- Hauskaa oli siihen asti kunnes tämä tapahtui, Huuki sanoo puhelimessa.

Huuki kertoo tilanteen olleen kova paikka, sillä menehtynyt työntekijä oli hänen läheinen työkaverinsa.

Pohjanmaan poliisin kenttäjohtaja, komisario Jens Emet kertoo, että kyseisen miehen kuoleman on poliisin tiedossa ja että poliisi tulee sen tutkimaan.

Emet selvitti tutkinnan tilanteen Iltalehden pyynnöstä ja kertoi, ettei varsinaista tutkintaa ole vielä aloitettu. Asia on vasta pöydällä.

- Jutulla ei ole vielä sen paremmin S- kuin R-nimikettäkään, komisario Emet sanoo.
PETRI ELONHEIMO
[email protected]
MIKKO VIRTA
[email protected]
0522
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Hämärääkö kirjoitti:

Firman saunailta päättyi murheellisesti - työntekijä kuoli

Sunnuntai 2.11.2014 klo 20.05 (päivitetty klo 21.09)

Kokkolan Energian alihankkijayhtiö Huuki Oy:n työntekijä joutui kriittiseen tilaan illanvietossa viikko sitten perjantaina. Hänet vietiin tajuttomana sairaalaan.
Mies vietiin saunasta sairaalaan, jossa hän kuoli.

Tehohoitokaan ei auttanut. Nuorehko mies kuoli tiistaina.

- Tässä on järjestetty tavanomainen illanvietto, saunailta, johon on osallistunut tietyssä työkohteessa mukana olleita työntekijöitä, Kokkolan kaupungin energiajohtaja Petri Kokko kertoo.

Kokkolan Energia on Kokkolan kaupungin liikelaitos.

Kokko vahvistaa tiedon, että tilaisuudesta vietiin erittäin huonokuntoinen mies sairaalaan.

Kokkolan Energian tilaisuudessa läsnäolleille työntekijöille järjestettiin viime viikolla keskustelutilaisuus.

- Työntekijöille tarjottiin mahdollisuus saada apua työterveydenhuollon kautta.

Muihin toimenpiteisiin ei Kokkolan Energiassa ole ryhdytty.

- Menehtynyt ei ollut meidän henkilökuntaamme kuuluva, eikä tämä tapahtunut työ- vaan vapaa-ajalla, Kokko täsmentää.

Hauskaa kunnes...

Saunaillassa mukana ollut Huuki Oy:n hallituksen jäsen Janne Huuki ei halua kommentoida tarkemmin tapahtumia, jotka johtivat työntekijän kuolemaan.

- Hauskaa oli siihen asti kunnes tämä tapahtui, Huuki sanoo puhelimessa.

Huuki kertoo tilanteen olleen kova paikka, sillä menehtynyt työntekijä oli hänen läheinen työkaverinsa.

Pohjanmaan poliisin kenttäjohtaja, komisario Jens Emet kertoo, että kyseisen miehen kuoleman on poliisin tiedossa ja että poliisi tulee sen tutkimaan.

Emet selvitti tutkinnan tilanteen Iltalehden pyynnöstä ja kertoi, ettei varsinaista tutkintaa ole vielä aloitettu. Asia on vasta pöydällä.

- Jutulla ei ole vielä sen paremmin S- kuin R-nimikettäkään, komisario Emet sanoo.
PETRI ELONHEIMO
[email protected]
MIKKO VIRTA
[email protected]

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu