Onko kukaan muu ihmetellyt, miksi etenkin nuoret, ja yhtähyvin aikuisetkin, eivät osaa ajatella omilla aivoillansa?
Oon huomannu, että ihmiset ottaa vastaan jo pureksuttua tietoa ja muokkaa niistä oman maailmankuvansa, miettimättä itse ensin, mikä on totta ja voisiko kyseessä olla vaikkapa propagandaa.
Yleisin asia, mitä kuulee, on: "No kun isäkin oli" tai "Nokun äiti niin haluaa".
Oon huomannu, että ihmiset ottaa vastaan jo pureksuttua tietoa ja muokkaa niistä oman maailmankuvansa, miettimättä itse ensin, mikä on totta ja voisiko kyseessä olla vaikkapa propagandaa.
Yleisin asia, mitä kuulee, on: "No kun isäkin oli" tai "Nokun äiti niin haluaa".
Vastaukset 4
Vanhimmat
Molemmat vanhempani ovat akateemisesti koulutettuja ja he ovat aina kannustaneet ja ohjanneet minua akateemisen uran pariin. En tiedä onko siinä mitään pahaa? Jotenkin on jäänyt semmoinen ajatusmalli päälle ettei muuta vaihtoehtoa olekkaan. Toki jos minusta olisi tullut huippu-urheilija tai muuta vastaavaa niin he olisivat sen hyväksyneet. Opiskelujen kesken jättäminen lukion, tai varsinkaan peruskoulun jälkeen, ei olisi tullut kuuloonkaan.
Monen nuoren (miksei vanhankin ihmisen) on todella vaikeaa tietää mitä elämältään haluaa - mahdollisuuksia on miljoonia työpaikasta elämäntyyliin. Omat vanhemmat ovat usein ehkäpä paras malli elämän tarjoamista mahdollisuuksista.
'Yleisin asia, mitä kuulee, on: "No kun isäkin oli" tai "Nokun äiti niin haluaa"'. Myönnetään että olen ehkä ollut hieman laiska ottamaan selvää muista mahdollisuuksista - en nytkään näe oikeastaan muuta kilpailevaa mahdollisuutta korkeakoulututkinnon kanssa. Opiskelu vaan tuntuu siltä oikealta jutulta. Vaikka tuleva työni, toivottavasti en jää työttömäksi, tuntuisi suoraan sanoen paskalta niin so what? Aina voi lopettaa stressaavan akateemisen elämän ja ruveta vaikkapa taxikuskiksi (with all respect cab drivers ;)). Turha siinä vaiheessa enää tehdä töitä vain vanhempien kunnioituksen takia.
Töitä kerkeää tehdä monta vuotta. Miksei siis viettäisi leppoisaa opiskelijaelämää ja avartaa maailmankatsomustaan.
Äippä ja iskä ovat nähneet maailmaa 27v kauemmin kuin minä. Miksen siis luottaisi heidän arvostelukykyynsä? Omien suurien päätöksieni aika on minulla vasta joskus tulevaisuudessa, kun opiskelut päättyvät. Vasta silloin uskon olevani valmis niitä tekemään.
AArgh! Just tätä mä tarkotin:
"Miksen siis luottaisi heidän arvostelukykyynsä? Omien suurien päätöksieni aika on minulla..."
No tietenkin on hyvä kouluttaa itsensä siten kun itse haluaa, mutta kyllä niitä mielipiteitä pitäisi osata muodostaa jo ihan itsekin. Itse olen 18-vuotias, ja olen tehnyt itse nyt jo niin suuria päätöksiä, että itseänikin pelottaa. Olen miettinyt elämäni jo seuraavaksi loppuelämäkseni, vaikka tiedän, että ei kaikki tule onnistumaankaan, mutta olen ainakin itse päättänyt elämästäni.
Minun vanhempani ovat myös yrittäneet antaa minulle suunnannäytteitä, mutta kun itsepäinen olen, olen itse päättänyt mitä teen elämälläni, samalla myös uhmaten vanhempieni tahtoa, viimeksi tänään valitsin kahdesta vaihtoehdosta sen, mitä vanhempani eivät olisi minun halunneen tekevän, siksi, että itse olin valveutuneena seurannut asiaa, ja tehnyt omia johtopäätöksiäni.
En tiedä ymmärtääkö tästä pointtiani, mutta yrittäkääpä miettiä sitä itse, älkääkä pyytäkö jotakuta muuta selittämään sitä teille.
"Ei pidä ajatella tekstiä, niin kuin se olisi todellista elämää."
Sokeasti luottaminen vanhempiinsa, tai keneen tahansa on aika huono. Mutta eikö olisi tyhmää teilata jokainen neuvo vanhemmiltaan jotka ovat sinua kokeneempia ja varmimmat ihmiset maapallolla ketkä ajattelevat etuasi. Mutta eivät hekään kaikkea tietenkään tiedä, jokainen joka valmis aikuistumaan tietää mitä on vanhempien neuvoista vaarin ottaminen ja mitä taas sokea totteleminen.
Tottakai osaan ajatella omilla aivoillani - välillä ehkäpä liiankin hyvin. En suinkaan ota kaikista vanhempieni neuvoista vaaria, vaan punnitsen heidän tarjoamaansa ratkaisua ja teen sitten päätökseni. Itse siis olen luonteeltani matemaattinen ja pyrin usein päätöksilläni minimoimaan riskit ja maksimoimaan edut.
Sinä (nimetön) puolestaan olet tekstin perustella hieman kapinoiva, riskeistä pitävä tyyppi, pyrit olemaan mahdollisimman itsenäinen ja olet valmis tekemään ne kuuluisat omat virheet.
Tehdään hauska ajatusleikki minkälaista elämämme voisi olla 30v päästä - ei kande ottaa vakavasti. Oletetaan että meidän molempien ottamat riskit menisivät mönkään (kumpikaan ei kuitenkaan ole delannut vielä). Minusta tulisi masentunut alkoholiongelmainen raksaduunari, josta vaimo otti eron ja vei kakarat mukanaan. Tulisin silti toimeen omillani. Sinusta tulisi puolestaan ostoskeskuksen lehtikeräyspisteessä nukkuva, kuolemaa tekevä täyspäiväinen densa ja liimaimppaaja - täydellinen luuseri - joka elää banaaneilla ja kossulla , ja jonka päälle kakarat mättävät päivittäin jätteitä sekä koiranpaskaa.
Ajatellaanpa toisinpäin: Molempien ottamat riskit onnistuisivat täydellisesti. Minusta tulisi onnellista perhe-elämää viettävä menestyksekäs diplomi-insinööri. Sinusta puolestaan - ihan mitä vaan mitä voit ikinä vaan haluta (en tiedä tiedätkö vielä itsekkään).
Eli oma tulevaisuuden näkymäni on varsin raamitettu ja hieman tylsäkin. Elämästäni ei tulla kirjoja kirjoittamaan.
En tiedä mitä suuria päätöksiä olet tehnyt. Ehkäpä lähdet asumaan yksin ulkomaille ja pyrit malliksi Pariisiin tai astronautiksi jenkkeihin. Elämästäsi saattaa tulla menestystarina, jota kerrotaan vielä vuosisatojen päästä jälkipolville - tai sitten siitä ei tule hevon kikkeliäkään.