rauha taloon

otettiin koiranpentu. On nyt 5 kg) aluksi kaikki meni hyvin, noin 3 viikkoa. leikkivät keskenään ilman rähinää
Sitten kissa, noin 5kg/ 6 v leikattu kolli, alkoi urista ja sähistä pennulle, ja jopa juoksee pentua kohti ja läimäsee tassulla. Pentu ei vielä, onneksi, pelkää kissaa, koska tarha on kissan kanssa yhteinen. Sen vain katsoo, ettei en kissan perässä mene ulos, ja ei juurikaan enää yritä leikkiä kissan kanssa
Mitenkähän saisin kissan lopettamaan hyökkimisen?
681
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kissa on reviirieläin eikä pyri miellyttämään. Se ei tee mitä ihminen siltä vaatii. Jos aattelit että siitä pitää tulla koiran kaveri niin aattelit väärin.

Kissa on ahdistunut tai ärsyyntynyt reviiri tunkeilijasta. Sille pitää järjestää oma rauha ja paikka minne ei tule riehakkaat ja rauhattomat koirat koheltamaan.

Äänestä

Juu juu, kissa ja vanha koira 13, ovat eläneet sovussa koko kissan eliniän. Kissa siis tuli koiran ollessa aikuinen.
Kissa on omat paikkansa, pesukoneen päällystä, pöytä, sänky, uuni sohva, eikä se pentu ole koko ajan niskassa, vaan kissa hyökkää pentua kohti myös silloin kun pentu puuhaa omiaan ja kissa tulee ulkoa sisällä.
Tarhassa ollessa ongelma ei tunnu olevan niin paha. Sielläkin kissa pääsee väistämään tunneleihin ja kopin katolle yms. Ei vaan väistä, mutta ulkona pentu väistelee ja tilaakin on toistasataa neliötä. Enimäkseen kissa onkin ulkona, onneksi.
Onhan noita kissa/ koirapareja joitakin ollut, kun itsellä on ikää liki 60 mitarissa, vaan tällaista rähinää ei ennen ole ollut, olipa sitten otettu kissanpoika aikuisen koiran talossa ollessa tai koiranpentu aikuisin kissan talossa ollessa.
Kavereita kissan ja koiran ei tarvitse olla, kunhan olisivat tappelematta, vaan se on kissalta henki pois, jos ei paranna tapojaan

Äänestä
  • Aika huonoa eläinten hoitoa kun ollaan tappamassa elukkaa kun ei sopeudu sille varattuun ei luonnollisiin olosihteisiin.
    Miksi otit kissan kun osaa?

    Äänestä

Voi olla tuota juurikin, että kissasi on rauhallisempi(on kuitenkin 6v jo) ja pentu taasen on kuitenkin pentu(eli aika touhukas varmaan) ja kissa ärsyyntyy siitä sitten noin kovasti.
Ja tosiaan kissa on tarkka tilastaan myöskin, meillä huomaa kissasta sen niin, et jos rapsutat sitä "väärään aikaan" niin varmasti lyö käsille.
Varmista, että kissalla on rauhallinen paikka, missä saa olla myöskin rauhassa ja sitten muutenkin pidä vähän vahtia, ettei nyt kuitenkaan lyö koiraa niin, että sen silmät on vaarassa.
Kissa ei sitä tahallaan välttämättä tarkoita, mutta voi vahingossa raapaista toista silmään siinä lyödessään.

Äänestä

Tilanne voi rauhoittua, kun koiran pentuaika on ohi ja tottuvat toisiinsa.
Kissan pitäisi antaa itse valita paikka, missä haluaa olla.
Kun pojan koira lassie 8v ja kissani 12v ensi kerran kohtasivat mökillä, kissa väisti koiran.
Nykyään kelpaa vesikin samasta kupista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sopua kaivataan kirjoitti:

otettiin koiranpentu. On nyt 5 kg) aluksi kaikki meni hyvin, noin 3 viikkoa. leikkivät keskenään ilman rähinää
Sitten kissa, noin 5kg/ 6 v leikattu kolli, alkoi urista ja sähistä pennulle, ja jopa juoksee pentua kohti ja läimäsee tassulla. Pentu ei vielä, onneksi, pelkää kissaa, koska tarha on kissan kanssa yhteinen. Sen vain katsoo, ettei en kissan perässä mene ulos, ja ei juurikaan enää yritä leikkiä kissan kanssa
Mitenkähän saisin kissan lopettamaan hyökkimisen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu