"Omatoiminen" adoptio

käsittääkseni eu:ssa on adopiota säädelty vähintään maakohtaisesti, joten eu:n alueelta adopiota hakiessasi kuuluisit kyseisen maan lainsäädännön piiriin ja sinun tulisi käyttää kyseisen maan adoptiopalvelun antajia.

venäjän lainsäädännöstä ja käytännöstä en tiedä, mutta uskoisin ettei sielläkään ihan vain kävellä jostain napattu lapsi kainalossa tuomarin luo ja vaadita adoption vahvistamista.

mitä _alkukantaisempi_ maa, sen todennäköisemmin onnistuisit adoptoimaan lapsen vain etsimällä lastenkodin ja valitsemalla lapsen. mutta asian laittisuudesta en mene takuuseen, epäilen suomen viranomaisten käsittelevän kyseisen menettelyn lapsikaupaksi ja sinun saattaa olla tosi vaikea saada lasta laillisesti nimiisi suomeen palattuasi. vähintään adoptiopaperien, luovutustodistusten ym.tarpeellisen paperisodan tulisi olla kunnossa.

Juu, oon miettinyt ihan samaa, että mitenköhän toi käytännössä onnistuu. Liikun paljon Venäjällä, ja nään orpolapsia joka puolella. Jotenkin hullua, että Suomessa joutuu virallisella puolella odottamaan niin kauan.
Joskus tekis mieli kaapata joku nöpönenä matkalaukkuun.

hommaa kuule ensin kissa, ihan vaikka kesäksi, ja huomaa kuinka paljon jo se vaatii huomiota, ajattele sitten adoptiolasta ja kerro se kissajuttu 100 % niin mieti sitten uudesttan otatko kissan vai lapsen, joten mene kasvamaan....

Esim. Afrikan maista, eikä tule ongelmia Suomessakaan.

Jos asut maassa mikä on allekirjoittanut Haagin kansainvälisen adoptiosopimuksen, voit ulkomailla asuessasi (kokoaikaisesti) adoptoida lapsen (riippuu kyseisen maan tilanteesta tietysti) ja adoptio on pätevä myös suomessa. Lähinnä kyse on maasta jossa asut, eli käytäntö vaihtelee. Itse adoptoin ulkomailla juuri kysymälläsi tavalla, vaatimuksena oli että on asunut maassa kokoaikaisesti vähintään 5 vuotta (mies oli asunut, itse en, hän ei siis ole kyseisen maan kansalainen). Sitten kävimme läpi paikallisen adoptioprosessin (joitakin papereita Suomesta, 3 haastattelua sos. työntekijän kanssa, joista yksi oli kotikäynti) sekä päivän kestävä psykologinen testi meille molemmille, vähän kuin. esim sairaanhoitajakoulun pääsykoe-tyyppinen. siitä saatiin sitten psykologin arvio adoptiokelpoisuudestamme jne. KOKO prosessiin meillä meni alle 5 kuukautta, eli tahti on ihan eri kuin Suomessa. 4 viikkoa siitä kun paperiasiat oli kunnossa ja meille adotiolupa myönnetty,saimme puhelinsoiton lapsesta, ja soittoa seuraavana päivänä haimme lapsen kotiin (itse halutessamme harkinta.aikaa olisi annettu hieman enemmän, muutama päivä lisää).
Kyseessä oli siis ikäänkuin kotimaan adotio meille, tosin tietty meille kansainvälinen adotio koska asumme ulkomailla:) eli ei matkoja ulkomaille eikä hirveitä jonoja koska maassa missä asumme tietyn etnisen taustan omaaville lapsille ei löydy helposti adoptiovanhempia. Toivon että tästä oli jotain hyötyä. eli rohkeasti soittamaan ko. maan sosiaalityöntekijöille ja kysymään mahdollisuuksista. Käytännöt ja säännöt vaihtelevat varmasti maittain mutta adotio on siis laillisesti mahdollista ilman suomalaista palvelunantajaa kun asut kokoaikaisesti ulkomailla ja etenkin jos maa on allekirjoittanut Haagin sopimuksen, ei ongelmia pitaisi tulla. Onnea matkaan!