Nuorten vanhemmat: vaara vaanii webcamin takia lastasi!

http://www.tivi.fi/uutisia/kun katsot televisioon joku saattaa katsoa takaisin/a1025590

Uuden älytelevision ostanut asiakas kertoo huolestuneensa, kuinka paljon tietoja laite kerää käyttäjästään. Television mukana toimitettiin yksityisyysehdoista vihkonen, jossa oli 46 sivua.

Hän voisi olla kytkemättä televisiotaan verkkoon, mutta silloin suurin osa älyominaisuuksista jäisi käyttämättä.

Televisiossa on kamera, joka ymmärtää käsieleitä ja tunnistaa käyttäjänsä kasvot. Siinä on myös äänentunnistus. Ja tietoja kerätään televisiolla katsotuista elokuvista, pelatuista peleistä ja surffatuista verkkosivuista.

Kyseinen huolestunut kuluttaja, Michael Price, työskentelee asianajajana ja New Yorkin yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa. Asiantuntijana hän arvostelee lainsäädäntöä, joka sallii yrityksille asiakkaiden tietojen myymisen mainostajille.

Toinen ongelma ovat poliisi ja tiedustelupalvelut. Kotietsinnän tehdäkseen virkavalta tarvitsee Yhdysvalloissa oikeuden luvan, mutta viranomaisten on helpompaa päästä käsiksi yritysten asiakkaistaan keräämiin tietoihin. Älylaitteiden aikakaudella poliisin ei tarvitse nähdä vaivaa rakennella salakuuntelulaitteita epäiltyjen taloihin, sillä lähes kaikissa kodeissa on tietokone ja muitakin verkkoon kytkettyjä laitteita, joiden kautta heitä voi vakoilla.

Price haluaa yritysten miettivän tarkemmin kuluttajien yksityisyyden suojaa ja perustellummin päättävän, mitä yksityisiä tietoja asiakkaista kerätään.

-Oppikaa ihmiset viimeistään nyt peittämään kameran linssit usealla kerroksella mustaa sähköteippiä ja tappamaan se kamera sekä fyysisesti että ohjelmallisesti. Kameraa voidaan käyttää salakatseluun tai vakoiluun, kumpikin ovat ei-toivottuja ilmiöitä. Lapsiperheet etenkin huomio! Joku voi todella käyttää törkeästi kameraa väärin ujuttamalla haittaohjelma laitteeseen.

Itse olen peittänyt läppäreiden kamerat nimenomaan mustalla sähköteipillä ja tappanut kamerat ohjelmallisesti poistamalla ajurit kokonaan. Pieni riski on silti olemassa infrapuna-alueen vakoiluun, mutta näkyvän valon spektrin alueella kotiani ei vakoilla.

Kannattaa miettiä onko tarpeellista ostaa lainkaan laitetta jossa on etukamera.

Tästä asiasta olisi hyvä keskustella nuorten kanssa, koska suojautuminen salakatselulta on turvallisuutta ihan samalla tavalla kuin taito antaa ensiapua tai taito sammuttaa alkava tulipalo. Jos kerran suojautuminen on niinkin helppo kuin teipillä webcam peittoon niin se on hyvä opettaa nuorille tavaksi suojata itseään vakoilulta.
0131
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

vakava varoitus kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu