Astelen saapikkaissani kohti yökerhoa ja joudun hetken aikaa jonottamaan sisälle. Raskas discobiitti iskee päin tajuntaa astuessani sisään. Katselen vaivihkaa ympärilläni, tähyillen sinua. En löydä, kierrän baaritiskille istumaan, jotta näen suoraan ovelle ja huomaan saapumisesi. Tilaan mansikkamargaritan viemään jännitystäni. Olemme sopineet, että tulet ennen puolta yötä. Kello on viittä vaille. Tilaan toisen ja alan rentoutua.
Yhtäkkiä tunnen kädet reisieni sivulla, hengityksen niskassani ja käheän tervehdyksen korvaani. Tiedän sinun olevan takanani. Kuin nuuhkisit hiuksien peittämää niskaani saaden kylmiä väristyksiä kulkemaan pitkin vartaloani. En kykene liikkumaan, kuulen vain vaimean biitin ja tiedän ettei paluuta enää ole. Pidät kätesi vyötärölläni ja kierrät viereeni istumaan. Moikkaan sinua hiljaa hymyillen. Vastaat hymyyni ja tilaat oluen. Aloitamme varovaisen jutustelun matkasta tänne. Haluan tanssia, joten siirrymme lähemmäksi tanssilattiaa. Löydät sopivasti vierestä pöydän ja suuntaan kohti tanssilattiaa. Suljen silmäni, keinuttelen itseäni musiikin tahdissa, tietoisena, että katsot jokaista liikettäni. Katseesi alla, aloitan viettelevimmän liikehdinnän fiilikseni mukaan. Annan käsieni hyväillä lanteitani, hipaista rintaani, katsoen sinua suoraan silmiin kokoajan. Isket silmää hymyille ja nyökkäät minua pöytään takasin.
Istahdan viereesi ja kiedot kätesi ympärilleni, suukotat kaulaani, korvani lehteä. Puristan kädellä reittäsi ja hieron päätäni päätäsi vasten huuliesi suukotellen kaulaani, Nostamme katseemme yhtäaikaa ja huulet kohtaavat toisensa. Kehoni kihelmöi, jännitys alkaa nousta uudelleen... Varovasti maistat alahuultani kuin lupaa kysyen. Vastaan suudelmaasi, kielet tunnustelevat toisiaan. Alavatsaani kutittaa ja kiedon kätesi niskaasi. Pehmeät huulesi huulillani, kätesi tiukasti vyötärölläni tunnen olevani turvassa. "Lähdetäänkö?" Kysyt suudelmien lomassa. Nyökkään, ja haemme laukkusi narikasta. Lähdemme kätesi vyötäröllä kohti hotellia. Kätesi sivelee selkääni ja kuin tahattomasti hipaisee pakaraani.
Hotellin hississä vangitset minut hissin seinää vasten nojaten käsillä hissin seinään kädet pääni korkeudella. Painat nyt huomattavasti ahnaammat huulesi huulilleni ja kiedon kätesi selkäsi ympärille. Ovet avautuvat ja ohjaat minua käsi selällä kohti oikeaa ovea. Kun saat vedettyä oven kiinni, tempaiset minut uudelleen syliisi. En ehdi riisua kenkiäni, nostat minut hajareisin syliisi ja kannat nojatuoliin. Huulesi ahmivat suutani edelleen ja hengästyn. Pudotat minut tuoliin ja riisut saapikkaani, takkisi ja kenkäsi. Katson paidan alta erottuvia rintalihaksia lumoutuneena. Nyt, nyt pääsen vihdoin näkemään ne luonnossa. Autat minut uudelleen seisomaan ja nostat syliisi. Istahdat tuolille, minä edelleen sylissäsi. Suutelet kaulaani, näykit ja puret. Hengityksemme kiihtyy samaan tahtiin ja huomaan alkavani ynistä, kuten aina kun olen tarpeeksi kiihottunut. Kätesi puristelee pakaroitani, hyväilen niskaasi, suudellen sinua kuin suutelisin viimeistä kertaa. Lasket mekkoni naruolkaimia ja suukottelet rintojani.
Nostat mekkoni helmaa ja vedät mekon pääni yli. Tunnen farkkujesi läpi kovan etumuksesi. Tuntemus kiihottaa entisestään. Avaat rintaliivit yhdellä sulavalla liikkeellä, otat rintani käteesi huulien haketuessa edelleen huulilleni. Nipistelet nännejäni ja vihlova kipu halkoo kehoani kuin salama kiihottaen entisestään. Imaiset rintani huuliesi väliin, imaiset, leikittelen kielellä kutitellen. Inisen ja vaikeroin kosketuksestasi. Jatkat nännini kiusaamista hetken aikaa, kunnes nouset minä edelleen sylissäsi, kannat sängylle, ja lasket istumaan.
Riisut paitasi ja farkkusi, riisun sukkahousuni, ja vedän peitteen sivuun sängystä. Peitettä siirtäessäni tulet taakseni, siirrät hiuksiani ja suutelet niskaani välillä varovasti purren, kädet lantiollani, peukalot stringieni vyötärönauhalla. Käännät minut itseäsi vasten ja kaadat sängylle selälleni. Ojentaudut päälleni, kätesi hakeutuu rinnalleni sitä hyväillen, suudellen. Kätesi siirtyy rinnaltani pikkuhousuni etumukselle, helläsi silitellen ja painellen. "Senkin tuhmis" kuiskaat korvaani näykkien kaulaani. Pujotat kätesi stringien sisään. Varovasti klitalle, herkästi kosketellen. Inisen ja kiemurtelen allasi, sormesi työntyessä sisääni peukalon samalla pyöriessä klitallani. Työnnät toisen sormen sisääsi ja aloitat hiljaisen työntelyn. Vääntelehdin entisestään, sormiesi kiihdytäessä tahtia, juuri kliimaksin hetkellä vedät kätesi pois sisästäni ja jään haukkomaan henkeä.
Unelma salarakkaasta ;)
2
836
Vastaukset
Jatkuu... ;)
Yhdellä repäisyllä riuhtaiset stringini kappaleiksi päältäni, ja vingahdan säikähtäneenä. Nouset päältäni ja riisut bokserisi. Kalusi ponnahtaa esiin, ylväänä ja valmiina. Nousen istumaan ja ojennan käteni kalullesi. Ja hyväilen sen komeaa vartta, kurottaudun suukottamaan kärkeä. Murahdat huulteni ympäröidessä kalusi kärjen. Kieleni leikittelee kärjellä ja huokailet raskaasti. Maistan tipan ja pyörittelen sitä suussani kielen edelleen hieroessa. Otat kiinni takaraivostani ja ohjaat minua ottamaan kalusi syvemmälle suuhusi. Puristan huuliani tiukemmaksi kalusi ympärille, imen varovasti kielen hieroessa vartta. Tiukennat otettasi hiuksistani ja takaraivostani, työntelet kalua suuhuni ja murahtelet nautinnosta...
Vedät kalun suustani ja nousen seisomaan suudellakseni sinua. Vedät minut tiukasti itseäsi vasten, suusi ahmien suutani. Peruuttelet vetäen minua mukanasi ja pyöräyttäen minut yhtäkkiä selkä menosuuntaan. Nostat minut kevyesti pienen lipaston päälle, levität jalkani työntyen niiden väliin. Puristelet rintojani ja näykit kaulaani, nojaudun seinää vasten ja taivutan päätäni taaksepäin. Sormesi sivelee märkää vakoani, työntelet sormea sisääni näykkien rintaani. Parahdan ja koitan levittää jalkoja lisää, haluan sinut sisääni heti...
Nostat jalkani kyynärtaipeillesi ja hilaat peppuani lähemmäs lipaston reunaa, ohjaat kalusi häpyhuulieni väliin hieroen sitä ylös alas. Hengitän huohottaen katseesi porautuessa silmiini, vaativina, haluavina. Työnnät varovasti kalusi kärkeä sisääni ja vingahdan. Varovasti työnnyt syvemmälle, aina pohjaan saakka. Tunnen kuinka pilluni puristuu tiukasti kalusi ympärille, tunnen ratkeavani. Pysyttelet hetken aikaa paikallasi, kuin tunnustellen kalullasi. Aloitat hiljaiset työntelyt, puristan kynteni pakaroihisi ja koitan vetää sinua syvemmälle kiimaiseen pilluuni. Kiihdytät tahtia, nostaen jalkojani ylemmäs, kohti kainaloitani. Pilluni alkaa supistella ja tiedän etten kestä enää kauan. Nipistelet toisella kädellä nänniäni, kivun ja nautinnon sekaiset aallot väreilevät pitkin kehoani, pilluni puristuu yhä tiukemmin kalusi ympärille, supistellen kuin lypsäen kaluasi syvemmälle. Reitesi hakkaavat pakaroitani lujempaa, piironki hakkaa seinää, uikutan työntöjesi tahtiin. Murahtelet ja tiukennat otettasi selästäni vetäen alavartaloani tiukemmin kiinni etumukseesi. Pelkään kokoajan jonkun tulevan ovelle, koska meteli alkaa olla kova. Yhtäkkiä vetäiset itsesi ulos minusta ja nykäiset minut alas piirongilta. Polveni notkahtavat ja otat minut kevyesti kiinni, käännät selin itseesi ja painat ylävartaloni senkkiä vasten, levität jalkojani ja ohjaat kalua sisääni.
Notkistan selkääni ja levitän jalkojani lisää, jotta pääset sisääni. Työnnät varovasti kalusi sentti sentiltä sisääni, ei kuitenkaan pohjaan asti, koska olet niin kookas. Työntelet hiljaa kiihdyttäen, otat kiinni hiuksistani, kietoen ne nyrkkisi ympärille, selkäni notkistuessa entisestään... Vedät lujempaa, päänahkani kihelmöi, pilluni on tulessa, kylmät väreet kulkevat pitkin kroppaani, läpsäiset toisella kädellä lujaa pakaralleni, kun olet syvällä sisässäni, pohjassa saakka. Kiljaisen ja uikutan, puren huultani, kyyneleet valuvat silmistäni, nautinnosta, kivusta, pilluni julmasta sykkeestä... Kalusi hinkkaa juuri oikeasta kohdasta ja lakkaatkin työntymästä pohjaan saakka tuon huomatessasi. Kiihdytät tahtia entisestään ja jalkani alkavat täristä... Nautinnon aallot alkavat kiiriä varpaista kohti alavatsaa, humahtaen keskivartalon yli, tuoden maailman vavisuttavimman orgasmin aallon koko vartaloni yli aina päälaelle saakka. Tärisen ja huudan, muutama työntö pohjaan saakka ja tunnen kuinka kalusi sykkii sisälläni, kuin nykien purkaudut syvälle sisääni pilluni lypsäen sinua vimmatusti. Makaat hetken aikaa selkääni vasten huohottaen niskaani. "Jatketaanko suihkussa?" Kuiskaat ja en todellakaan tiedä pääsenkö omin jaloin sinne saakka...- Kiitollinen
Kiitos tästä ihanasta novellista! Oli pakko lukea loppuun saakka, en millään pystynyt lopettamaan. Sydän tykyttäen luin koko novellin alusta loppuun. Täytyy sanoa että oot saanut aikaan helvetin kiihottavaa tekstiä! Ihanan yksityiskohtaista ja tarkkaa kuvailua... Kiitos tiistai-iltani piristyksestä! :) ♡
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1637322
En löydä sinua
En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k264218- 503728
Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi1473210- 512966
- 492559
Ne oli ne hymyt
Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä262356Hajoaako persut kuten 2017?
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen2732049Kamala uutinen: Henkilö kuoli Tokmannin pihaan Kankaanpäässä- Jäi trukin alle
IL 9.5.2025 Ihminen kuoli Kankaanpään Tokmannin edustalla perjantaina aamupäivästä. Poliisin mukaan henkilö oli jäänyt552005- 291906