Joko Talviasukas on "asemapaikallaan"?

basura, ei kirj.

Mikäli olet, kerrohan paikkakunnan kuulumisia, säätietoja ym:
Onko Kasbahin nurkilla vielä katutöitä, vai ovatko siirtyneet muualle?
Terveisiä basuralta!

35

1081

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Talviasukas

      Täällä olen nyt toista viikkoa. Sää on suosinut, yleensä 25-33 välillä päivällä ja yölläkin parikymmentä astetta. Parvekkeen Ikkuna auki ja lakana peittona on voinut nukkua. Kasbahin edessä taksiaseman puolella kaikki on jo valmista, hienot ja leveät jalkakäytävät ovat valmiina. Sen sijaan Templo Ecuménicon edessä on työt meneillään eikä kirkon ilmoitustaululle eikä pääportille pääse lainkaan. Sivuporteista vain on kulku. Kari Vepsän konsertti on nyt ensi sunnuntaina isänpäivänä 9.11. varmuuden vuoksi vasta klo 21, ettei vaan tietyllä saksalaisella papilla olisi taas samaan aikaan omaa palvelustaan kirkossa. Toivottavasti Vepsän info menee yleisölle jotenkin. Suomalainen messu on entiseen tapaan perjantaisin klo 17.
      Uusi turistipappi on Erkki Helander.

      Muuten asiat ovat ennallaan, suomalaiset baarit ja ravintolat alkavat olla vilkkaassa käytössä. Keskiviikkokerho, epävirallinen talviasukkaiden tapaaminen, on entiseen tapaan klo 15 Kuparipannussa, tulepa sinäkin mukaan. Apilaniityssä aiemmin esiintynyt Jose ja hänen rouvansa Tanja esiintyvät nyt Red Onionissa Pataässän alapuolella, Jose esittää tanssimusiikkia klo 22 asti ja Tanja vetää sen jälkeen karaokea,

      Kysy lisää tarvittaessa. Tervetuloa kesään!

      • 12345678

        ensi viikolla tullaan ja toivotaan että ilmat myös silloin lämpimät :) jos ei ni auton vuokraukseen ja kiertelemään saarta

      • basura, ei kirj.
        12345678 kirjoitti:

        ensi viikolla tullaan ja toivotaan että ilmat myös silloin lämpimät :) jos ei ni auton vuokraukseen ja kiertelemään saarta

        Kiitos Talviasukas!
        Mukava kuulla, että olet taas paikalla. Uskon useammankin tämän palstan lukijan olevan kiinnostunut tilannetiedotuksistasi.
        Saattaa olla, että tällä kaudella oma matka jää väliin.
        Mikäli kuitenkin tulen, poikkean varmasti morjestamassa.

      • Vaki asukas

        Juuh, onhan tuota rääkymistä joutunut kuuntelemaan jo monena iltana. Parasta aikaa "laulu" soi. Lopettaisivat koko paikan.

        Kukaan järkevä ihminen ei mene tuonne väsyneiden ja naapureista kiinnostuneiden ihmisten Pannuun keskiviikkona, ei muulloinkaan. Tietysti jos haluaa juoruta kaikkien tekemiset niin sitten. Viime talvena vielä kävin, mutta en enää ikinä kun siellä juorutaan vain muiden asioita, ilman omaa elämää.

        Karaoken voisi lopettaa tuosta pataässästä sekä ala naapurista. Turhaa määkimistä ilman laulutaitoja, joita tosin ei ole ollut sen enempää Mikillä kuin Josellakaan.

      • aikuinen nainen en o
        Vaki asukas kirjoitti:

        Totta turiset. Jos suomalaisten on pakko tehdä karaokepaikkoja niin miksi ne eivät voi olla jossain kellarissa? Tai sitten rakentaisivat jonkun karaokekylän sinne jonnekin syrjään missä voisivat ryypätä laulaa ja sammua. Kun lomalle kerran lähtee Inglesiin niin vähin mitä haluaisin on se että saisin olla ilman sitä että suomikaraoke kuuluu kadulle tai viereiseen baariin jossa mieluummin istun.

      • tyttöenergiaa

        Olemme samaa mieltä ja tulossa taas lomailemaan joulukuussa. Kaikkein parhainta olisi jos suomalaisilta otettaisiin oikeudet pois pitää ravintolaa kanarialla. Vähintään pitäisi kieltää junttius ja sukkien käyttö sandaalien kanssa. Sekä miehet ilman paitaa ja läskimahoja. Pysyisivät siellä tohmajärvellä, mihin kuuluvatkin. Juntit.

      • Vastakysymyn
        aikuinen nainen en o kirjoitti:

        Totta turiset. Jos suomalaisten on pakko tehdä karaokepaikkoja niin miksi ne eivät voi olla jossain kellarissa? Tai sitten rakentaisivat jonkun karaokekylän sinne jonnekin syrjään missä voisivat ryypätä laulaa ja sammua. Kun lomalle kerran lähtee Inglesiin niin vähin mitä haluaisin on se että saisin olla ilman sitä että suomikaraoke kuuluu kadulle tai viereiseen baariin jossa mieluummin istun.

        Miksi Sinun pitää lomailla Inglesissä - ja vieläpä samoilla kulmilla istua baarissa suomal karaokepaikkojen lähellä? On täällä lääniä olla niin, ettei karaoket kuulu (mutta sit on vaarana kuulua skandinaavien ja saksalaisten juomalaulut, englantilaisten mölinät läpi yön). Valinta on Sinun.

      • oma päätös
        aikuinen nainen en o kirjoitti:

        Totta turiset. Jos suomalaisten on pakko tehdä karaokepaikkoja niin miksi ne eivät voi olla jossain kellarissa? Tai sitten rakentaisivat jonkun karaokekylän sinne jonnekin syrjään missä voisivat ryypätä laulaa ja sammua. Kun lomalle kerran lähtee Inglesiin niin vähin mitä haluaisin on se että saisin olla ilman sitä että suomikaraoke kuuluu kadulle tai viereiseen baariin jossa mieluummin istun.

        Miksi otat hotellin ns.suomi-korttelista? Eli pieni aluehan tuo suomikaraoke raflat "takana" on - hyvin hyvin helppoa kiertää jos ja kun haluaa !

      • J J
        Vaki asukas kirjoitti:

        Juuh, onhan tuota rääkymistä joutunut kuuntelemaan jo monena iltana. Parasta aikaa "laulu" soi. Lopettaisivat koko paikan.

        Kukaan järkevä ihminen ei mene tuonne väsyneiden ja naapureista kiinnostuneiden ihmisten Pannuun keskiviikkona, ei muulloinkaan. Tietysti jos haluaa juoruta kaikkien tekemiset niin sitten. Viime talvena vielä kävin, mutta en enää ikinä kun siellä juorutaan vain muiden asioita, ilman omaa elämää.

        Karaoken voisi lopettaa tuosta pataässästä sekä ala naapurista. Turhaa määkimistä ilman laulutaitoja, joita tosin ei ole ollut sen enempää Mikillä kuin Josellakaan.

        Onneksi Inglesissäkin vallitsee demokratia - siis enemmistö/markkinavoimat hallitsee. Miksi ihmeessä työnnyt kuulomatkan päähän ko paikoista? Itse kartan niitä, mutta en ärsyynny kun jotkut haluavat hoilata. Ota Sinäkin rennommin, ihan vaan oman terveytesi vuoksi. Yritä löytää mielekästä tekemistä - vastapainoksi jokaviikkoiselle valittamiselle tällä palstalla. Ja miksi ihmeessä "joudut kuuntelemaan tuota rääkymistä"? Mutta valinta on ainoastaan Sinun - tietoisesti, kun kerran oleilet juuri G Fieldin kulmilla.

      • J J
        J J kirjoitti:

        Tarkoitin kirjoituksen erityisessti "vaki asukkaalle".

    • kerranvuodessa

      Miten on Tiffanyn ja Amigon tilanne,onko mitään toimintaa.Joulukuun alussa viikon matka tulossa. Kiitos tiedoista..

      • reissumies-62

        Molemmat paikat ovat suljettuina. Ei kuulemma ole ollut riittävästi asiakkaita. Toinen vaihtoehto heillä olisi ollut että nostavat tuopin hinnan kuudesta eurosta seitsemään, mutta päättivät sulkea. Enpä yhtään ihmettele että noilla hinnoilla ei asiakkaita ollut

      • Barraquito= Ei kir
        reissumies-62 kirjoitti:

        Molemmat paikat ovat suljettuina. Ei kuulemma ole ollut riittävästi asiakkaita. Toinen vaihtoehto heillä olisi ollut että nostavat tuopin hinnan kuudesta eurosta seitsemään, mutta päättivät sulkea. Enpä yhtään ihmettele että noilla hinnoilla ei asiakkaita ollut

        Valitettavasti joutuivat sulkemaan koska tuulipuvut eivät kantaneet riittävästi rahaa sisään. Kuusi euroa tuopista on todellakin liikaa! Ehkä suomalaisetkin jatkossa voisivat sivistyä ja juoda jossakin muualla kuin suomi ravintoloissa, mutta turha toivo lienee. Juntti on juntti vaikka oliiviöljyssä paistaisi.

      • Barraquito = ei kirj
        Barraquito= Ei kir kirjoitti:

        Valitettavasti joutuivat sulkemaan koska tuulipuvut eivät kantaneet riittävästi rahaa sisään. Kuusi euroa tuopista on todellakin liikaa! Ehkä suomalaisetkin jatkossa voisivat sivistyä ja juoda jossakin muualla kuin suomi ravintoloissa, mutta turha toivo lienee. Juntti on juntti vaikka oliiviöljyssä paistaisi.

        Hei, keksi kuule oma nimi itsellesi. Ota joku muu kahvi, niitähän täällä riittää..
        Vain rikas turisti voi maksaa oluestaan 6 euroa! Täällä on olutpullon hinta noussut ja nyt se on jo 1,30. Lähelläni olevassa ns. salakapakassa sen saa eurolla, samoin kun on fiestoja silloin olut maksaa aina kaikkialla vain euron..
        Gran Canariasta tai Inglesistä en osaa enkä voi sanoa yhtään mitään, koska olen ollut siellä vain kerran Las Palmasin kentällä konettä vaihtamassa.
        Minulla on vain 50 min. lentomatka Las Palmasiin, muttei se saarena kiinnosta, siksi en siellä ole käynyt.

        Joku tuolla väitti (vai olitko se sinä), että asuisin Vaasassa, sekin on paikka jossa en ole ikinä edes käynytkään. Samassa viestissä muistaakseni kerrottiin minun viettäneen viikon loman kyseisen tyypin kanssa jossain Gran Canarialla! Eli yhdessä viestissä heti oli kolme virhettä, enkä siis myöskään ole kaveri..
        Tuulipuvuista en osaa niistäkään sanoa yhtään mitään, kun en sellaista omista. Eivät ainakaan kapsekissa paljoa paina. Jokainen pukeutukoon lomillaan miten haluaa..

        Joka maassa on ns. ´juntteja´, mikä se nyt sitten onkaan. Minä asustelen täällä paikallisten `junttien`(?) keskellä ja hyvin olen viihtynyt.
        Saarelaisetkin rakastavat karaokea, mutta onneksi täällä ei ole vakituista karaokebaaria, isojen fiestojen aikana jotkut baarit vuokraavat laitteet viikonlopuksi.
        Mutta hyvä-äänisiä laulajia täältä löytyy, kaikki tuntuvat olevan erittäin musikaalisia. Baareissa saa laulaa ja tanssia niin paljon kun haluaa ja kyllä nämä laulavatkin..

      • darraquito = ei kirj
        Barraquito = ei kirj kirjoitti:

        En tiedä onko sinun näkökyvyssä vikaa, ei millään pahalla. Mielestäni oma näköni toimii ja sanoo ettei tuo aikaisempi kirjoittaja käyttänyt "sinun" nimimerkkiäsi. Lue uudestaan jos näkisit toisella katsomalla paremmin. Vaikka hän olisi kirjoittanut "sinun" nimimerkillä, niin mitä sitten. Näin hän ei kuitenkaan tehnyt. Oletko joku ammattiloukkaantuja, mielensäpahoittaja? Rekisteröi nimimerkkisi jos noin elämä ahdistaa.

      • Ei trolleille
        darraquito = ei kirj kirjoitti:

        En tiedä onko sinun näkökyvyssä vikaa, ei millään pahalla. Mielestäni oma näköni toimii ja sanoo ettei tuo aikaisempi kirjoittaja käyttänyt "sinun" nimimerkkiäsi. Lue uudestaan jos näkisit toisella katsomalla paremmin. Vaikka hän olisi kirjoittanut "sinun" nimimerkillä, niin mitä sitten. Näin hän ei kuitenkaan tehnyt. Oletko joku ammattiloukkaantuja, mielensäpahoittaja? Rekisteröi nimimerkkisi jos noin elämä ahdistaa.

        Niinpä. Ei täällä ole mitään ihmeellisiä omia nimimerkkejä. Jotkut pahoittavat aina mielensä kun joku kirjoittaa heidän nimimerkillään. Ei ole omia nimimerkkejä täällä.

        Samaa mieltä olen myös että jos mieli pitää pahoittaa niin rekisteröisivät sen nimimerkkinsä ja kirjoittelisivat kirjautuneena niin paljon kuin sielu sietää. Ei leine vaikeata kirjautua sisään, tosin noilla trolleilla äo taitaa olla alle 50 joten ei ihme.

        Se ei tietenkään noille barraquito, don luis, basura, blues brother jne trollaajille sovi, siinä pitää antaa henkilötietoja ja kukapa trolli niitä suostuu antamaan.

    • Nelikymppi

      Anteeksi että kirjoitan aiheen vierestä, mutta jotenkin tämä juttu sopii tähän ketjuun hyvin. Katsoimme eilen mieheni kanssa Risto Jarvan vuonna -76 ohjaaman elokuvan "Loma".

      Elokuvan taustaa: "Idea Lomasta oli syntynyt seuramatkailun räjähdysmäisen kasvun seurauksena. Tähtäimessä oli Sakari Toiviaisen Risto Jarva -kirjan mukaan alun perin lähinnä Espanjan, kärjistyneimmillään Mallorcan edustama aurinkorantamiljöö, persoonattomaksi ei-kenenkään-maaksi muuttunut, pohjoismaalaisten ja saksalaisten miehittämä turistialue. Uudeksi tapahtumapaikaksi valittiin kuitenkin toinen suosittu lomakohde, Rhodos.
      Tällä Kreikan saarella massaturismi ei vielä ollut saavuttanut yhtä irvokkaita mittasuhteita kuin Espanjassa."

      Elokuvassa joukko suomalaisia matkaa etelän aurinkoon viettämään lomaa. 70-luvulla oli yleistä, että matkalle lähtiessä otettiin mukaan suomalaista ruokaa, käytiin Suomi-baareissa ja vietettiin aikaa muiden suomalaisten kanssa. Retkeiltiin suomalaisessa seurassa, laulettiin suomalaisia lauluja. 70-luvulla syntynyt mieheni totesi elokuvaa katsoessaan, että "eihän tollasta oo voinut olla olemassakaan, miksi ihmeessä joku lentää ulkomaille viettääkseen samanlaista elämää kuin kotona?!". "Voi rakas" vastasin, "tämä on monelle suomalaiselle arkipäivää yhä edelleen, 2010-luvulla".

      Mitä olette mieltä? Vieläkö 70-luvun turismi on voimissaan?

      • Vanha setä

        "Mitä olette mieltä? Vieläkö 70-luvun turismi on voimissaan?"

        Tiedoksi nuorisolle, että 70-luvulla ei ollut sen yleisempää kuin nykyisinkään kuljetella suomalaista ruokaa etelään. Rodoksella kukaan ei käynyt vuonna 1976 suomalaisissa baareissa, koska sellaista ei Rodoksen kaupungissa vielä ollut, ellei sellaiseksi sitten haluta laskea niiden hotellien baareja, joissa suuri osa asukkaista oli suomalaisia.

        Yksi tällainen oli mm. Aurinkomatkojen käyttämän hotelli Eliten baari. Osa "Loman" kohtauksista kuvattiin hotelli Eliten tiloissa. Tietysti matkatoimistot järjestivät suomalaisille retkiä ympäri saarta aivan kuten englantilaiset matkatoimistot kuljettavat brittejä ja ruotsalaiset matkatoimistot ruotsalaisia jne. Suomalaiset osaavat huonosti kreikkaa. On fiksumpi järjestely, että opas osaa turistien käyttämää kieltä.

        Syy siihen, että Jarva valitsi Rodoksen Mallorcan asemesta lienee, että vaikka suomalaisia kävi 70-luvulla paljon Mallorcalla, he majoittuivat enimmäkseen kolkkoon kivikaupunginosaan Palman kaupungissa. Matkaa lähimmälle uimarannalle oli monta kilometriä. Rodoksella logistiikka oli helpommin hoidettavissa, kun rannalle oli Elitestä noin 100 metriä.

      • Rouvashenkilö
        Vanha setä kirjoitti:

        Nimin "Vanha setä", syy Rodoksen valintaan oli tämä: "Elokuvatyöntekijöiden kansainvälinen yhdistys FISTAV oli asettanut Espanjan boikottiin, sillä Franco oli vielä vallassa.

        Suomalaista ruokaahan kuljetetaan hyvinkin paljon etelään tänäkin päivänä. Kävimme Inglesissä viime talvena, ja lentokoneessa toisella puolella istui mies, jolla oli ruisleipää, Juhla Mokkaa ja Beceliä mukana. Bussimatkalla hotelliin juttelin vanhemman pariskunnan kanssa. Heillä oli mukana myös ruisleipää, kahvia, puurohiutaleita, hilloa ja sokeria.

        Sinänsä on ihan ok ottaa reissuun mukaan omia eväitä, jokaiselle on oma syy toimia näin. Joillain rahatilanne ei salli ravintoloissa käyntiä. Olisi julmaa leimata näitä vähävaraisia junteiksi, eikö meillä kaikilla ole oikeus lomailla, vaikka rahatilanne olisi tiukka? Toiset pelkäävät vatsatautia, ja kai sellaisillakin ihmisillä on oikeus matkustaa! "pysyisivät siellä takahikiällä niin ei tarvii ihmetellä miten ulkomailla eletään"... Typerimpiä lauseita, mitä täällä viljellään.

        Miksi meidän täytyy olla niin suvaitsemattomia?? Miksi täytyy nostaa itsensä muiden yläpuolelle? Mitä se kertoo ihmisen omasta itsetunnosta? Kukin tyylillään, oman elämänsä mukaan.

        Hyviä lomamatkoja meille kaikille!

      • Vanha täti
        Rouvashenkilö kirjoitti:

        Itse juuri pakkaan laukkuja. Otan viikon matkalle mukaan muutaman teepussin, ihan vähän sokeria, suolaa ja muutaman mustapippurin.

        En viitsi ostaa isoja pakkauksia paikan päältä, kun kulutus on niin pientä. Nyt voin juoda kupposen teetä yksiössäni ja paistaa ehkä joskus pihvin, jos en jaksa lähteä illalla kaupungille. Voita lomakohteessa saa ihan pikkuriikkisinä annospakkauksina, joka riittääkin pihvinpaistoon.

    • Talviasukkaat

      Terveisiä "roskalle", täällä olemma paremman puoliskon kanssa. Lämpöä on ollut kivasti, pari viikkoa olemma nyt olleet ja huhtikuun lopulle olemma täällä. Kasbahin lähellä remontti on valmis ja tuo tie Jumbon suuntaan on ollut valmis jo kuulemma muutamat kuukaudet. Emme itse olleet täällä kun remonttia tehtiin, mutta tapasin tuon nimimerkin "vaki asukas" sekä tuon alkuperäisen Don Luis nimimerkllä kirjoittaneen viikko sitten ja he kertoi. Asuvat täällä vakituiseen ja kirosivat että pitkään kesti espanjalaisilta tieremontti.
      Mielestäni tuo Kasbahin taksiliikenne sujuu paremmin nyt. Tuo tie tuonne Jumbon suuntaankin näyttää paremmalta, jospa vaikka vuokraisimme auton ja huristelisimma.
      Suomalaisia on jo kivasti paikalla. Monesti ihan liiaaksikin asti. Vähempikin riittäisi, mutta kyllä meitä tänne mahtuu. Jos suomalaiset alkavat ärsyttämään liikaa, otamma taksin emännän kanssa ja suuntaamma San Fernandon puolelle.
      Ainoastaan harmittaa tuo suomalaisten suuri määrä täällä tänä talvena. Tuntuu että heitä on jo nyt marraskuussa enemmän kuin viimeisinä vuosina. Katsotaan miten tämä muodostuu. Toivottavasti heitä ei sentää liikaa tule, on meillä talviasukaillakin rauha oltava suomalaisista.
      Terveisiä sinulle basura ja poikkea kunhan tulet käymään. Kuparipannuun me emme emännän kanssa enää jalallamme astu, kuten emme muihinkaan suomiravintoloihin enää, mutta voimme mennä San Fernandoon kuten ennenkin.

      • basura (alkup)

        Tulemme varmasti poikkeamaan ja emme mekään suomipaikoista ole koskaan välittäneet. Sitä samaa örvellystä joutuu katsomaan suomessakin, ja ihmeellistä örinää karaokessa, joten EI suomalaisille ja menemme joko Las Palmasiin tai sitten San Fernandoon. Me tulemme käymään kunhan pääsemme matkalle. Kunhan lupaat että suomalaisia emme hirveästi tapaisi.
        Terveisin basura

      • basura VOI EI
        basura (alkup) kirjoitti:

        MILTÄ TUNTUU KATSOA AAMULLA PEILIIN basura , KUN HUOMAAT
        OLEVASI ITSEKKIN SUOMALAINEN.

      • The Best Island
        basura (alkup) kirjoitti:

        Tulemme varmasti poikkeamaan ja emme mekään suomipaikoista ole koskaan välittäneet. Sitä samaa örvellystä joutuu katsomaan suomessakin, ja ihmeellistä örinää karaokessa, joten EI suomalaisille ja menemme joko Las Palmasiin tai sitten San Fernandoon. Me tulemme käymään kunhan pääsemme matkalle. Kunhan lupaat että suomalaisia emme hirveästi tapaisi.
        Terveisin basura

        Tervetuloa Lanzarotelle niin ei ole vaaraa suomikuppiloista tai -karaokesta.

    • Hei Talviasukkaat.
      Olen tulossa sinne marraskuun lopulla ja haluaisin mennä paikalliseen karaokeen laulamaan espanjan kielisen kappaleen, joten kysynkin mitä karaokepaikkaa suosittelette? Hotellimme on Green field.

      • yök karaokebaari

        Pata ässä on paikallinen ravintola ja se on ihan siinä vastapäätä hotelliasi. Ei sillä väliä mitä laulat, millä kielellä tai miten. Ei ketään kiinnosta muuta kuin että koska se loppuu. Silti sinne jonotettaan, en tiedä miksi

    • Ei tietoa

      Täällä ollaan asemissa ja valmiina trollaamaan jyväskylästä käsin. Tosin havahduin vasta jälkijunassa siihen että loma kausihan on alkanut jo mutta perästä tulemme.
      Sää on viilenemään päin ollut jo kauan täällä.

      Terveisin Keskis-Suomen trollaajat ry (rekisteröimätön yhdistys)

      • Terve vaan kaikille Teille Kanarian tosiystäville ja pikkuisen myös trolleille!
        Löytyihän se rekisteröity nimimerkkinikin vuosien takaa, kun oikein etsi.
        4.11.2014 klo 19.24 kirjoitin viimeisen kerran nimimerkilläni basura, ei kirj. kun en laiskuuttani rekisteröitynyt.
        Sen jälkeen tulleet nimissäni tehdyt kirjoitukset ovat trollien aikaansaannoksia. Tämä nyt selvennökseksi niille, jotka satunnaisesti tänne poikkeavat. Vakituiset kirjoittajat ovat meihin muutamiin kohdistuneet trollaukset tietysti huomanneetkin.
        Nimimerkkien Talviasukkaat, basura (alkup), ja basura VOI EI jutut ovat täyttä puppua.
        Mukavia lomia ihan kaikille ja ihan kaikille Kanarian Saarille!!!

    • utelias44

      Miten sitten yksi Inglesin talviasukas Lovisa-muori,onko tullut reissattua enää yhtään? Ja Don Luis,oliko hyvä matka tällä kertaa?

    • lovisa-muori

      Eipä muori tänä talvena matkusta minnekään,meni selkä remonttiin. Vanhuus ei tule yksin,mutta jospa tästä nyt kuitenkin vielä liikkeelle pääsee,niin että voi ensi talvena juhlia 70-vuotispäiviä Inglesin humussa.

      • Anonyymi

        Onko selkä kunnossa ja matka jo varattu?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En kerro.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En kerro.

        Onko Lovisa-muori sama kuin mummeli.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko Lovisa-muori sama kuin mummeli.

        On ja käyttää Inglesissä nimeä Kerttu-setä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On ja käyttää Inglesissä nimeä Kerttu-setä

        Onko se sama kerttu jota oli aiemmin puhetta vai se sirkka.
        '

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ellen Jokikunnas paljastaa - Näin Ralph-poika, 8, vaikuttaa Italiassa asumiseen: "Jos jossain..."

      Miten käy Italiassa asumisen tulevaisuudessa? Ellen Jokikunnas ja Jari Rask remontoivat unelmiensa kodin Italiaan ja sa
      Suomalaiset julkkikset
      59
      3418
    2. Sielusi on kaunis, nainen samoin

      Kaunis sielu, oot 😍
      Ikävä
      151
      1748
    3. Mikä kaivatussasi

      Oikein häiritsee?
      Ikävä
      130
      1497
    4. Nyt katsokaa ihmiset tätä Mattilan showta

      Missä näette räkimistä. Katsokaa tarkkaan. Miksi iltapäivälehdet halusivat oikeudelta videon muttei julkaissetkaan sitä.
      Haapavesi
      133
      1435
    5. Jos jotain saisit muuttaa kaivatussa

      niin mitä muuttaisit?
      Ikävä
      93
      1359
    6. Kirjainleikki

      Leikitään pienillä tunnisteilla. :) Montako samaa kirjainta etunimissänne on?
      Ikävä
      111
      1214
    7. Taidat olla aika yksinäinen

      Vieraita ei käy koskaan. Ainoa kontakti on kaupan kassa.
      Ikävä
      76
      1051
    8. Kansalaisaloite etenee

      Eduskunta hyväksyi kansalaisaloitteen eheytyshoitojen kieltämiseksi.
      Luterilaisuus
      323
      1035
    9. Farmi-tippuja Kasper Strömman tilittää maatilan olosuhteista - Yllättävä vertaus ihmetyttää: "Me..."

      Oho! Kasper Strömman on tuttu podcastista ja YouTubesta, sekä nyt Farmi Suomi -ohjelmasta. Lue lisää: https://www.suom
      Tv-sarjat
      7
      1029
    10. Muistatko mitä sanoin sulle

      ihan ekaksi? Oikea nainen tietää kyllä vastauksen. m
      Ikävä
      45
      813
    Aihe