Tervehdin kaupungilla kahta tuntematonta naista

Ei suomi naisilla ole tapoja.

karvainen ätmi. kirjoitti:

Ei suomi naisilla ole tapoja.

Ei kyllä suomimiehilläkään, jos näin yhtäläisesti yleistetään. Samanlainen on useimmiten reaktio sillä toisellakin sukupuolella vastaavssa tilanteessa, niitä sosiaalisimpia poikkeuksia lukuunottamatta. Itse kylläkin päinvastoin tykkään pysähtyä jutustelemaan vaikka kadullakin jonkun pysäyttäessä ja kysyessä jotain, jos se toinen vaikuttaa olevan "vilpitön" ja jos kohtaaminen ei tapahdu keskellä yötä epämääräisellä alueella.

Mutta jos ihan ehdottomasti sitä luontevampaa small talk -kulttuuria haluaa, kannattaakin muuttaa muualle.

marianne89... kirjoitti:

Ei kyllä suomimiehilläkään, jos näin yhtäläisesti yleistetään. Samanlainen on useimmiten reaktio sillä toisellakin sukupuolella vastaavssa tilanteessa, niitä sosiaalisimpia poikkeuksia lukuunottamatta. Itse kylläkin päinvastoin tykkään pysähtyä jutustelemaan vaikka kadullakin jonkun pysäyttäessä ja kysyessä jotain, jos se toinen vaikuttaa olevan "vilpitön" ja jos kohtaaminen ei tapahdu keskellä yötä epämääräisellä alueella.

Mutta jos ihan ehdottomasti sitä luontevampaa small talk -kulttuuria haluaa, kannattaakin muuttaa muualle.

Lue lisää

Vanhempen naisten kanssa on aika helppoa heittää small talkia. Nuoret naiset sen sijaan on todella varautuneita suunnilleen omanikäisiä miehiä kohtaan. Ei tarvitse edes sanoa mitään, riittää kun vilkaisee päin, niin saattaa tulla jotain "älä luulekkaan" tyyppistä nyrpistelyä, vaikkei pitäisi naista edes mitenkään hyvännäköisenä.

marianne89... kirjoitti:

Ei kyllä suomimiehilläkään, jos näin yhtäläisesti yleistetään. Samanlainen on useimmiten reaktio sillä toisellakin sukupuolella vastaavssa tilanteessa, niitä sosiaalisimpia poikkeuksia lukuunottamatta. Itse kylläkin päinvastoin tykkään pysähtyä jutustelemaan vaikka kadullakin jonkun pysäyttäessä ja kysyessä jotain, jos se toinen vaikuttaa olevan "vilpitön" ja jos kohtaaminen ei tapahdu keskellä yötä epämääräisellä alueella.

Mutta jos ihan ehdottomasti sitä luontevampaa small talk -kulttuuria haluaa, kannattaakin muuttaa muualle.

Lue lisää

Annatko sitten pillua kanssa, jos onnistuu esittämään vilpitöntä?

Vilpitön pillunhimo kirjoitti:

Annatko sitten pillua kanssa, jos onnistuu esittämään vilpitöntä?

Toisin kuin ehkä sinä, niin kaikki muut miehet eivät suinkaan juttele meille naisille aina pelkästään saadakseen pillua. Osa on ihan vaan sosiaalisia tai tykkää ihmisten seurasta. Eipä ole toistaiseksi vielä kukaan kaupungilla keskellä kirkasta päivää jututtanut mies yhteystietoja eikä mitään muutakaan vonkaillut, joten täysin positiivisia ovat nuo harvat poikkeuskokemukset olleet.

Tosin moni tähän asti jutelleista onkin ollut muutenkin vanhinta ikäpolvea eikä siten potentiaalisia treffikumppaneita muutenkaan, ja olenkin huomannut että meillä Suomessa kaupungilla uskaltavat reilusti tulla juttelemaan vain vanhat, niin mummot kuin papatkin. Mummot tosin vähän useammin, ehkä juuri siksi että olen nainen ja miehet voivat etukäteen olettaa että ottaisin juttelemisen liiallisena lähentelynä (vaikken otakaan, siihen vaaditaan muutakin), kun se suomalainen kulttuuri on valitettavasti sellaisen ajatusmaailman liian monen päähän iskostanut.

Ainoa poikkeus oli ajalta kun vielä omistin koiran, silloin tulivat nuoret parikymppisetkin (tosin kaikki heistä olivat tyttöjä joten koira ei kyllä miehillä juttelemiskynnystä samalla lailla madalla kuin naisilla) juttelemaan ihan tuosta vaan kesken lenkin ja kyselemään koirasta kaikkea mahdollista, moni noista kyselijöistä oli nähdessään siihen ihastunut ja kiinnostunut hankkimaan samanlaisen. Se on jännä miten kovasti lemmikki voi vaikuttaa ihmisten keskustelualttiuteen tuntemattoman kanssa, kun miettii että heti kun sitten on koiraton, niin noita jutusteluja tulee korkeintaan juuri mummoilta ja joskus harvoin niiltä papoilta.

marianne89... kirjoitti:

Toisin kuin ehkä sinä, niin kaikki muut miehet eivät suinkaan juttele meille naisille aina pelkästään saadakseen pillua. Osa on ihan vaan sosiaalisia tai tykkää ihmisten seurasta. Eipä ole toistaiseksi vielä kukaan kaupungilla keskellä kirkasta päivää jututtanut mies yhteystietoja eikä mitään muutakaan vonkaillut, joten täysin positiivisia ovat nuo harvat poikkeuskokemukset olleet.

Tosin moni tähän asti jutelleista onkin ollut muutenkin vanhinta ikäpolvea eikä siten potentiaalisia treffikumppaneita muutenkaan, ja olenkin huomannut että meillä Suomessa kaupungilla uskaltavat reilusti tulla juttelemaan vain vanhat, niin mummot kuin papatkin. Mummot tosin vähän useammin, ehkä juuri siksi että olen nainen ja miehet voivat etukäteen olettaa että ottaisin juttelemisen liiallisena lähentelynä (vaikken otakaan, siihen vaaditaan muutakin), kun se suomalainen kulttuuri on valitettavasti sellaisen ajatusmaailman liian monen päähän iskostanut.

Ainoa poikkeus oli ajalta kun vielä omistin koiran, silloin tulivat nuoret parikymppisetkin (tosin kaikki heistä olivat tyttöjä joten koira ei kyllä miehillä juttelemiskynnystä samalla lailla madalla kuin naisilla) juttelemaan ihan tuosta vaan kesken lenkin ja kyselemään koirasta kaikkea mahdollista, moni noista kyselijöistä oli nähdessään siihen ihastunut ja kiinnostunut hankkimaan samanlaisen. Se on jännä miten kovasti lemmikki voi vaikuttaa ihmisten keskustelualttiuteen tuntemattoman kanssa, kun miettii että heti kun sitten on koiraton, niin noita jutusteluja tulee korkeintaan juuri mummoilta ja joskus harvoin niiltä papoilta.

Lue lisää

Kyllä niillä papoilla on yhtä lailla vittu mielessä. Minäkin aina kun olen neljännesvuosisadan itseäni nuorempien naisten seurassa, niin panna minä haluan! Ei sitä turhaan aleta naisille mitään länkyttää, aina on tavoitteena saada haarat auki.

Ja koiratytöt ovat usein lesbotyttöjä, ajattelivat että olet opettanut koiran nuolemaan pilluasi ja halusivat nuolettaa omia värkkejään. Jos olisit ehdottanut, että housut pois ja antakaa Mustin nuolla, taatusti olisivat heti suostuneet.

Aion kokeilla tätä joku toinen päivä valoisalla, ilman huppua ja useamman naisen kohdalla. Jos uskallan. Pimeyden turvin on anonymiteetti ja naiset eivät voi myöhemmin osoittaa, että hei tuo oli se kylähullu.

Minä olen kuulemma aika komea, joten joitain suun avauksia voinee odottaakin jopa. Jos 20% naisista vastaisi jotain, niin se olisi jo paljon. Pituutta pitäisi kyllä olla enemmän. Toisaalta tuollaisessa tilanteessa 172 cm pituus voi olla eduksi, koska tuntemattoman ihmisen uhkaavuus korreloi varmaan aika paljon pituuden kanssa.

piiloalfa kirjoitti:

Aion kokeilla tätä joku toinen päivä valoisalla, ilman huppua ja useamman naisen kohdalla. Jos uskallan. Pimeyden turvin on anonymiteetti ja naiset eivät voi myöhemmin osoittaa, että hei tuo oli se kylähullu.

Minä olen kuulemma aika komea, joten joitain suun avauksia voinee odottaakin jopa. Jos 20% naisista vastaisi jotain, niin se olisi jo paljon. Pituutta pitäisi kyllä olla enemmän. Toisaalta tuollaisessa tilanteessa 172 cm pituus voi olla eduksi, koska tuntemattoman ihmisen uhkaavuus korreloi varmaan aika paljon pituuden kanssa.

Lue lisää

No juu. Luulen kyllä kanssa, että tuo sinun huppu päässä pimeällä-temppu oli tässä tapauksessa se, mikä teki tuosta vähäsen "hard-moodilla" toimimista. :D

Minun kokemukset tuosta ovat tapahtuneet arkiksissa tilanteissa, ja kerran kävi niin, että vaikka lähestyin naista oikeaoppisesta kulmasta (ollen lähes tämän vieressä muutenkin) bussipysäkillä, se säpsähti. Muina kertoina ei niin käynyt, mutta ilmeisesti tuo on niin odottamatonta, ettei kukaan odota että joku alkaa juttelemaan edes bussia odottaessa.

Hauska kun suomalainen nainen motkottaa, miten suomalainen mies on juro, mutta kyllä se nainen on ihan täydellinen vastike suomalaiselle miehelle tämän asian suhteen.

Nyttemmin mitä noita olen tehnyt, on ollut että kaupan jonossa puhuin viimeksi yhdelle naiselle, joka oli minusta tutun näköinen. Se tuntui tykänneen kovasti siitä, että aloin jutustelemaan.

Mutta kaiken kaikkiaan, tässä lienee se suurin haaste tuo kulttuurillinen fakta, että olemme aika sisäänpäinkääntynyt kansa.

piiloalfa kirjoitti:

Aion kokeilla tätä joku toinen päivä valoisalla, ilman huppua ja useamman naisen kohdalla. Jos uskallan. Pimeyden turvin on anonymiteetti ja naiset eivät voi myöhemmin osoittaa, että hei tuo oli se kylähullu.

Minä olen kuulemma aika komea, joten joitain suun avauksia voinee odottaakin jopa. Jos 20% naisista vastaisi jotain, niin se olisi jo paljon. Pituutta pitäisi kyllä olla enemmän. Toisaalta tuollaisessa tilanteessa 172 cm pituus voi olla eduksi, koska tuntemattoman ihmisen uhkaavuus korreloi varmaan aika paljon pituuden kanssa.

Lue lisää

Tykkään jutella ihan kaikkien kanssa, mutta ne miehet, jotka vastaantullessa huikkaavat tervehdyksen, vaikuttavat hieman... oudoi.. - omaperäisiltä. Ei todellakaan luontevin tilanne aloittaa juttelua.

Ex PUA kirjoitti:

No juu. Luulen kyllä kanssa, että tuo sinun huppu päässä pimeällä-temppu oli tässä tapauksessa se, mikä teki tuosta vähäsen "hard-moodilla" toimimista. :D

Minun kokemukset tuosta ovat tapahtuneet arkiksissa tilanteissa, ja kerran kävi niin, että vaikka lähestyin naista oikeaoppisesta kulmasta (ollen lähes tämän vieressä muutenkin) bussipysäkillä, se säpsähti. Muina kertoina ei niin käynyt, mutta ilmeisesti tuo on niin odottamatonta, ettei kukaan odota että joku alkaa juttelemaan edes bussia odottaessa.

Hauska kun suomalainen nainen motkottaa, miten suomalainen mies on juro, mutta kyllä se nainen on ihan täydellinen vastike suomalaiselle miehelle tämän asian suhteen.

Nyttemmin mitä noita olen tehnyt, on ollut että kaupan jonossa puhuin viimeksi yhdelle naiselle, joka oli minusta tutun näköinen. Se tuntui tykänneen kovasti siitä, että aloin jutustelemaan.

Mutta kaiken kaikkiaan, tässä lienee se suurin haaste tuo kulttuurillinen fakta, että olemme aika sisäänpäinkääntynyt kansa.

Lue lisää

Minulla on sellainen ongelma, että sen moin jälkeen ei ole enää mitään sanottavaa, joten homma jää välttämättä siihen. Ellen sitten ala selittää, että teen tällaista testiä. Tosin en ole nyt tyttöystävää etsimässäkään, koska työtön mies ei voi löytää mielenkiintoista naista. Se siis, että jatkuuko keskustelu vai ei, ei ole millään tavalla merkityksellistä.

piiloalfa kirjoitti:

Minulla on sellainen ongelma, että sen moin jälkeen ei ole enää mitään sanottavaa, joten homma jää välttämättä siihen. Ellen sitten ala selittää, että teen tällaista testiä. Tosin en ole nyt tyttöystävää etsimässäkään, koska työtön mies ei voi löytää mielenkiintoista naista. Se siis, että jatkuuko keskustelu vai ei, ei ole millään tavalla merkityksellistä.

Lue lisää

Työtön mies voi ihan hyvin saada samassa jamassa olevan naisen. Mutta nämä eivät sitten ilmeisestikään ole niitä kiinnostavia.

Ja vinkkinä voisin sanoa että kannattaisi ehkä hetken aikaa etukäteen jo miettiä mitä sille naiselle oikein aikoo sanoa, jos ei sille moille meinaa keksiä jatkoa tilanteen ollessa päällä.

stellaria81 kirjoitti:

Työtön mies voi ihan hyvin saada samassa jamassa olevan naisen. Mutta nämä eivät sitten ilmeisestikään ole niitä kiinnostavia.

Ja vinkkinä voisin sanoa että kannattaisi ehkä hetken aikaa etukäteen jo miettiä mitä sille naiselle oikein aikoo sanoa, jos ei sille moille meinaa keksiä jatkoa tilanteen ollessa päällä.

Lue lisää

Ehkäpä voisi, jos olisi ollut vaikkapa muutaman kuukauden työttömänä. Olen ollut sitä 9 vuotta.

piiloalfa kirjoitti:

Minulla on sellainen ongelma, että sen moin jälkeen ei ole enää mitään sanottavaa, joten homma jää välttämättä siihen. Ellen sitten ala selittää, että teen tällaista testiä. Tosin en ole nyt tyttöystävää etsimässäkään, koska työtön mies ei voi löytää mielenkiintoista naista. Se siis, että jatkuuko keskustelu vai ei, ei ole millään tavalla merkityksellistä.

Lue lisää

No tuon ongelman kanssa tuskin olet yksin.

Kanssa PUA-aikoina tuota "täydellistä avaria" moni markkinoi, ja itsekin sitä tuli haettua, kunnes huomasin että oikeastaan ei sillä miten avaa ole niin paljoa väliä, mutta että miten jatkaa voi olla kovinkin haasteellista.

Jos nainen on sinusta kiinnostunut, se hoituu kuin itsekseen, kun taas ehkä- ja ei-naisten kanssa pitää erottaa kumpi on kumpi, ja sitten vielä keksiä jotain millä jutun saa käyntiin.

Tähän sitten kun vielä lasketaan naisten ailahtelevaisuus ja arvaamattomuus, ollaan "jännän äärellä".

Mitä tulee työttömyysjuttuun, niin siitä puhumista kannattaa vältellä, jos mahdollista.

Muutenkaan ketään ei kiinnosta työasiat, joten jos pääsette vain muihin aiheisiin, niin sitä parempi.

Kullankaivajat eivät päästä sinua muihin aihesiin, joten heidän kohdallaan on ehä parempi että kumpikin tietää mistä kyse.

piiloalfa kirjoitti:

Ehkäpä voisi, jos olisi ollut vaikkapa muutaman kuukauden työttömänä. Olen ollut sitä 9 vuotta.

Koetko että pitkäaikaistyöttömyys määrittelee sinut (ja "arvosi" potentiaaliselle kumppanille)?

Pystytkö itse hyväksymään pitkäaikaistyöttömyytesi? Jos et, pystytkö "liikkumaan" (omassa päässäsi ja sydämessäsi) sitä kohden, että sen hyväksyisit?

Kysyn näitä, koska näen että on vaikea löytää (hyvää) suhdetta ennen kuin on jotakuinkin sinut itsensä ja elämänsä kanssa ja hyväksynyt eri asiat menneisyydessään. Sinä olet mitä olet, menneisyytesi ja kaikkinesi kanssa. Jos sinä hyväksyt sen, olet tiellä tulevaisuuteen (jonka voit halutessasi tehdä erilaiseksi kuin menneisyytesi). Jos nainen ei hyväksy menneisyyttäsi, et voi sille mitään ja ehkä ei ole oikea nainen sinulle kuitenkaan? Olettaisin että on vaikea luoda suhdetta (ainakaan pitkäaikaista) naisen kanssa joka ei menneisyyttäsi hyväksy. On kutenkin paljon naisia, jotka eivät menneisyyttä (tai työtä) nykyiseen ja parisuhteeseen sekoita. Älä mieti liikaa menneisyyttä, maailma on täynnä ihmisiä jotka ovat eri tavoin menneisyydessään haparoineet.

Kympin Nainen kirjoitti:

Koetko että pitkäaikaistyöttömyys määrittelee sinut (ja "arvosi" potentiaaliselle kumppanille)?

Pystytkö itse hyväksymään pitkäaikaistyöttömyytesi? Jos et, pystytkö "liikkumaan" (omassa päässäsi ja sydämessäsi) sitä kohden, että sen hyväksyisit?

Kysyn näitä, koska näen että on vaikea löytää (hyvää) suhdetta ennen kuin on jotakuinkin sinut itsensä ja elämänsä kanssa ja hyväksynyt eri asiat menneisyydessään. Sinä olet mitä olet, menneisyytesi ja kaikkinesi kanssa. Jos sinä hyväksyt sen, olet tiellä tulevaisuuteen (jonka voit halutessasi tehdä erilaiseksi kuin menneisyytesi). Jos nainen ei hyväksy menneisyyttäsi, et voi sille mitään ja ehkä ei ole oikea nainen sinulle kuitenkaan? Olettaisin että on vaikea luoda suhdetta (ainakaan pitkäaikaista) naisen kanssa joka ei menneisyyttäsi hyväksy. On kutenkin paljon naisia, jotka eivät menneisyyttä (tai työtä) nykyiseen ja parisuhteeseen sekoita. Älä mieti liikaa menneisyyttä, maailma on täynnä ihmisiä jotka ovat eri tavoin menneisyydessään haparoineet.

Lue lisää

Pitkäaikaistyöttömyys ei määrittele minua, mutta ne asiat, jotka minut siihen johtivat, määrittelevät. Olen laiska, aloitekyvytön, mukavuudenhaluinen ja yhteiskuntavastainen. Minulle olisi paljon paremmin sopinut elämä menneiltä vuosisadoilta, jossa perin isältä maatilan ja sitä olisi sitten pakko hoitaa, tai kuolen. Nykytilanteessa minua ei uhkaa kuolema tai edes huono terveys, eli mikään akuutti uhka ei aja minua eteen päin. Tyydyn liian vähään ja siksi en ole kiinnostunut työnteosta ja se tietenkin johtaa köyhyyteen, mistä koen voimakasta häpeää.

Raha tekee elämästä jollain tapaa lineaarista ja koko ajan kehittyvää. Minusta tuntuu, että minun elämäni saavutti lakipisteensä jo 9 vuotta sitten, kun valmistuin. Olen nyt sitten loppuun asti siinä samaisessa limbossa, jossa on mahdollista maksaa vuokra, syödä ruokaa, lukea kirjoja, käydä salilla ja trollata netissä. Kaikki muu, kuten ajokortti, omistusasunto, edes kohtalaisen siisti vuokra-asunto, perhe, matkustelu ja monet eri harrastukset ja tapahtumat eivät tule koskaan olemaan osa elämääni.

Eniten harmittaa se, ettei pääse näkemään maailmaa tai edes Suomea. Jumitan vaan samassa kaupungissa, samassa asunnossa, samoissa vaatteissa, samaa ruokaa syöden, samassa sängyssä nukkuen, samoja ajatuksia kelaillen. Vuodesta toiseen.

piiloalfa kirjoitti:

Pitkäaikaistyöttömyys ei määrittele minua, mutta ne asiat, jotka minut siihen johtivat, määrittelevät. Olen laiska, aloitekyvytön, mukavuudenhaluinen ja yhteiskuntavastainen. Minulle olisi paljon paremmin sopinut elämä menneiltä vuosisadoilta, jossa perin isältä maatilan ja sitä olisi sitten pakko hoitaa, tai kuolen. Nykytilanteessa minua ei uhkaa kuolema tai edes huono terveys, eli mikään akuutti uhka ei aja minua eteen päin. Tyydyn liian vähään ja siksi en ole kiinnostunut työnteosta ja se tietenkin johtaa köyhyyteen, mistä koen voimakasta häpeää.

Raha tekee elämästä jollain tapaa lineaarista ja koko ajan kehittyvää. Minusta tuntuu, että minun elämäni saavutti lakipisteensä jo 9 vuotta sitten, kun valmistuin. Olen nyt sitten loppuun asti siinä samaisessa limbossa, jossa on mahdollista maksaa vuokra, syödä ruokaa, lukea kirjoja, käydä salilla ja trollata netissä. Kaikki muu, kuten ajokortti, omistusasunto, edes kohtalaisen siisti vuokra-asunto, perhe, matkustelu ja monet eri harrastukset ja tapahtumat eivät tule koskaan olemaan osa elämääni.

Eniten harmittaa se, ettei pääse näkemään maailmaa tai edes Suomea. Jumitan vaan samassa kaupungissa, samassa asunnossa, samoissa vaatteissa, samaa ruokaa syöden, samassa sängyssä nukkuen, samoja ajatuksia kelaillen. Vuodesta toiseen.

Lue lisää

Oletko siis jo tavallaan hyväksynyt että loppuelämä tulee menemään samalla tavalla? Tai et ehkä kuitenkaan, jos koet häpeää tai harmitusta taloudellisen tilanteen rajoittaessa elämääsi (koska jos olisit asian hyväksynyt, sitä ei tarvitsisi hävetä)? Mietin tuossa yhtenä päivänä häpeän tunnetta. Se on aika raskas tunne. Eikö sen kanssa ole raskasta elää?

Olet kuitenkin nuori vielä (parhassa iässä suorastaan!), ja varmasti tuosta limbosta pääsy olisi mahdollista. En väitä että se olisi välttämättä helppoa, mutta mahdollista silti. Joskus jo jonkun pienen palasen muuttaminen voi viedä elämää eteenpäin merkittävästi. Ja itse olen kokenut että kehittyminen ei mene lineaarisesti, tai ettei se riipu rahasta. Joskus sitä voi jumittaa paikallaan pitkäänkin - vaikka kuinka pyristelisi. Joskus tuntee taas taantuvansa. Sitten yhtenä päivänä voi tulla harppaus parempaan, kun on aikansa jotain juttua jaksanut tahkota... Ja kuten aiemmin kirjoitinkin, jokaisella on omat haavansa ja vaikeat aikansa elämässä. Ole armollinen itsellesi.

No joo, anteeksi että vein keskustelua sivuraiteille. Enhän minä tiedä oikeasti tilanteestasi juuri mitään. Tuntuu vain pahalta jos joku ikään kuin luovuttaa itsensä ja elämänsä suhteen (en väitä/oleta että näin sinun tapauksessasi välttämättä olisi). Jokainen ansaitsee parempaa. Muistan sinun joskus kirjoittaneen, että sinulla oli jokin projektintapainen meneillään asian tiimoilta. Toivon että tuo projekti tuo iloa ja paloa elämääsi.

Kympin Nainen kirjoitti:

Oletko siis jo tavallaan hyväksynyt että loppuelämä tulee menemään samalla tavalla? Tai et ehkä kuitenkaan, jos koet häpeää tai harmitusta taloudellisen tilanteen rajoittaessa elämääsi (koska jos olisit asian hyväksynyt, sitä ei tarvitsisi hävetä)? Mietin tuossa yhtenä päivänä häpeän tunnetta. Se on aika raskas tunne. Eikö sen kanssa ole raskasta elää?

Olet kuitenkin nuori vielä (parhassa iässä suorastaan!), ja varmasti tuosta limbosta pääsy olisi mahdollista. En väitä että se olisi välttämättä helppoa, mutta mahdollista silti. Joskus jo jonkun pienen palasen muuttaminen voi viedä elämää eteenpäin merkittävästi. Ja itse olen kokenut että kehittyminen ei mene lineaarisesti, tai ettei se riipu rahasta. Joskus sitä voi jumittaa paikallaan pitkäänkin - vaikka kuinka pyristelisi. Joskus tuntee taas taantuvansa. Sitten yhtenä päivänä voi tulla harppaus parempaan, kun on aikansa jotain juttua jaksanut tahkota... Ja kuten aiemmin kirjoitinkin, jokaisella on omat haavansa ja vaikeat aikansa elämässä. Ole armollinen itsellesi.

No joo, anteeksi että vein keskustelua sivuraiteille. Enhän minä tiedä oikeasti tilanteestasi juuri mitään. Tuntuu vain pahalta jos joku ikään kuin luovuttaa itsensä ja elämänsä suhteen (en väitä/oleta että näin sinun tapauksessasi välttämättä olisi). Jokainen ansaitsee parempaa. Muistan sinun joskus kirjoittaneen, että sinulla oli jokin projektintapainen meneillään asian tiimoilta. Toivon että tuo projekti tuo iloa ja paloa elämääsi.

Lue lisää

En ole hyväksynyt tilannettani aivan vielä. Siitä minun projektistani sen verran, että jos tekisi ahkerasti hommia sen eteen puolen vuoden - vuoden ajan, niin alkaisin todennäköisesti saamaan jo tuloja. Tässä onkin se ongelma, että nyt kun olen osoittanut itselleni pystyväni siihen, niin minua ei enää kiinnosta tehdä sitä.

Osa on myös varmastikin sitä, että kun lähdin tähän hommaan, niin laitoin kaiken sen varaan ja minua pelotti. Se pelko ajoi eteen päin aika hyvin, mutta nyt kun tiedän onnistuvani, jos yritän vielä sen viimeisen loppusuoran, niin tunnen olevani turvassa ja minulla ei ole mitään eteen päin ajavaa voimaa. Sitten varmasti jatkan yrittämistä, jos valtio lopettaa tukien makselun kokonaan. Se toinen vaihtoehto kuitenkin kun olisi mennä kadulle.

Parhaassa iässä olisin nyt varmaankin siinä tapauksessa, jos olisin kerännyt rahaa, nähnyt maailmaa ja jos minulla olisi ollut merkittäviä ihmissuhteita (vaikka edes vanhempieni kanssa). Nyt olen kuitenkin vain köyhä varhaiskeski-ikäinen kaksikymppisen kokemuspohjalla ja ilman ketään, jonka kanssa jakaa asioita.

Iloa ja paloa minulla ei ole oikein koskaan ollut mitään kohtaan. Teen kaiken siltä pohjalta, että minulla on parempi olo illalla, kun olen saanut jotain aikaan päivällä. Tekeminen tuntuu kuitenkin aina raskaalta ja jos puuhailen tuon projektini parissa, niin minun on pakko mennä hetkeksi sängylle makaamaan ainakin pari kertaa tunnissa, jotta pystyisin jatkamaan.

piiloalfa kirjoitti:

En ole hyväksynyt tilannettani aivan vielä. Siitä minun projektistani sen verran, että jos tekisi ahkerasti hommia sen eteen puolen vuoden - vuoden ajan, niin alkaisin todennäköisesti saamaan jo tuloja. Tässä onkin se ongelma, että nyt kun olen osoittanut itselleni pystyväni siihen, niin minua ei enää kiinnosta tehdä sitä.

Osa on myös varmastikin sitä, että kun lähdin tähän hommaan, niin laitoin kaiken sen varaan ja minua pelotti. Se pelko ajoi eteen päin aika hyvin, mutta nyt kun tiedän onnistuvani, jos yritän vielä sen viimeisen loppusuoran, niin tunnen olevani turvassa ja minulla ei ole mitään eteen päin ajavaa voimaa. Sitten varmasti jatkan yrittämistä, jos valtio lopettaa tukien makselun kokonaan. Se toinen vaihtoehto kuitenkin kun olisi mennä kadulle.

Parhaassa iässä olisin nyt varmaankin siinä tapauksessa, jos olisin kerännyt rahaa, nähnyt maailmaa ja jos minulla olisi ollut merkittäviä ihmissuhteita (vaikka edes vanhempieni kanssa). Nyt olen kuitenkin vain köyhä varhaiskeski-ikäinen kaksikymppisen kokemuspohjalla ja ilman ketään, jonka kanssa jakaa asioita.

Iloa ja paloa minulla ei ole oikein koskaan ollut mitään kohtaan. Teen kaiken siltä pohjalta, että minulla on parempi olo illalla, kun olen saanut jotain aikaan päivällä. Tekeminen tuntuu kuitenkin aina raskaalta ja jos puuhailen tuon projektini parissa, niin minun on pakko mennä hetkeksi sängylle makaamaan ainakin pari kertaa tunnissa, jotta pystyisin jatkamaan.

Lue lisää

Olivatko nämäkin jutut siis trollausta? Jos eivät, niin joko projektisi on fyysisesti tosi rankkaa tai olet vakavasti masentunut, jos tarvitset tunnin sisään lepotaukoja useamman kerran ja sinun on vaikea iloa mistään tuntea?

Jos juttusi oli ihan totta, niin minusta kuulostaa (ja anteeksi jos nämä nyt menee ihan metsään), ettet häpeäkään köyhyyttäsi, vaan menneisyyttäsi (luettelet asioita, jotka ovat jääneet saavuttamatta). Jos häpeäisit köyhyyttäsi, etkö veisi projektin loppuun nopeasti, koska se tarkoittaisi lisätuloja ja voisit tehdä haluamiasi asioita (matkustella jne.)? Ehkä koetkin nykytilasi tuttuna ja turvallisena, koska pärjäät kuitenkin tuillasi? Projektin loppuun vieminen tarkoittaisi mahdollisesti muutosta ja siihen voi liittyä myös epäonnistumisen riski? Onko helpompaa ajatella, että pystyisin siihen kyllä, mutten halunnutkaan?

Mutta ei muutos tietenkään mikään itseisarvo ole. Se kannattaa tehdä vain jos sitä todella itse haluaa. Jos ei halua, niin sitten helpottaa, jos pystyy hyväksymään nykytilanteensa aidosti.

Kympin Nainen kirjoitti:

Olivatko nämäkin jutut siis trollausta? Jos eivät, niin joko projektisi on fyysisesti tosi rankkaa tai olet vakavasti masentunut, jos tarvitset tunnin sisään lepotaukoja useamman kerran ja sinun on vaikea iloa mistään tuntea?

Jos juttusi oli ihan totta, niin minusta kuulostaa (ja anteeksi jos nämä nyt menee ihan metsään), ettet häpeäkään köyhyyttäsi, vaan menneisyyttäsi (luettelet asioita, jotka ovat jääneet saavuttamatta). Jos häpeäisit köyhyyttäsi, etkö veisi projektin loppuun nopeasti, koska se tarkoittaisi lisätuloja ja voisit tehdä haluamiasi asioita (matkustella jne.)? Ehkä koetkin nykytilasi tuttuna ja turvallisena, koska pärjäät kuitenkin tuillasi? Projektin loppuun vieminen tarkoittaisi mahdollisesti muutosta ja siihen voi liittyä myös epäonnistumisen riski? Onko helpompaa ajatella, että pystyisin siihen kyllä, mutten halunnutkaan?

Mutta ei muutos tietenkään mikään itseisarvo ole. Se kannattaa tehdä vain jos sitä todella itse haluaa. Jos ei halua, niin sitten helpottaa, jos pystyy hyväksymään nykytilanteensa aidosti.

Lue lisää

Ei nämä jutut ole trollausta. En tiedä onko tämä masennusta vai mitä. Olen koko elämäni mielestäni vain ollut tällainen, että kaikki oikeasti yrittäminen on raskasta. Minusta se on vain laiskuutta. Tämä valitsemani ala on kuitenkin sellainen, että kilpailu on todella kovaa ja pitää olla huippuosaajien joukossa, jotta saisi säännöllisiä tuloja.

Jos häpeäisin tekemättä jättämisiäni, niin miksen sitten tee niitä nyt, jottei tarvitsisi enää hävetä? Kyllä minä pystyisin saamaan kavereita, naisia ja erilaisia kokemuksia, jos oikeasti alkaisin yrittämään. Tästä päästääkin siihen muutoksenpelkoon. Olet siinä ihan oikeassa, että sitä minulla on ja se voi ollakin pääsyynä kaikkiin tyhjäntoimittajavuosiini.

piiloalfa kirjoitti:

Ei nämä jutut ole trollausta. En tiedä onko tämä masennusta vai mitä. Olen koko elämäni mielestäni vain ollut tällainen, että kaikki oikeasti yrittäminen on raskasta. Minusta se on vain laiskuutta. Tämä valitsemani ala on kuitenkin sellainen, että kilpailu on todella kovaa ja pitää olla huippuosaajien joukossa, jotta saisi säännöllisiä tuloja.

Jos häpeäisin tekemättä jättämisiäni, niin miksen sitten tee niitä nyt, jottei tarvitsisi enää hävetä? Kyllä minä pystyisin saamaan kavereita, naisia ja erilaisia kokemuksia, jos oikeasti alkaisin yrittämään. Tästä päästääkin siihen muutoksenpelkoon. Olet siinä ihan oikeassa, että sitä minulla on ja se voi ollakin pääsyynä kaikkiin tyhjäntoimittajavuosiini.

Lue lisää

Ehkä laiskuutta - jos se on toimintatapa johon olet tottunut - tai sitten jotain ihan muuta? Kai olet joskus spontaania iloa jostain tekemisestä tuntenut, vai tuntuuko asiat turhalta suorittamiselta? Nautitko esim. opinnoistasi, tai jostain harrastuksistasi lapsina? Mikä tämän hetkisessä elämässäsi tuo sinulle eniten iloa?

Minusta lapsissa ja nuorissa yleensä näkyy se tekemisen ilo ja palo parhaiten. Onko mahdollista, että sinun ilo ja palo on lytätty jo lapsena esim. dominoivan vanhemman toimesta? Tai vaikkei varsinaisesti lytätty, niin painotettu liikaa sitä, että ammatti pitää hankkia, jotta pärjäisi, ei siksi, että tekisi rakastamaansa työtä, nauttisi elämästään? Tekemisen ilo on niin äärimmäisen helppoa tappaa, etenkin jos siihen on liittynyt muuta henkistä väkivaltaa. Silloin sitä voi olla vaikea uudelleen löytää… Tai sitten se voi tosiaan kadota myös esim. masennuksesta johtuen.

Onko muuten alasi sellainen, joka on sinussa (edes joskus) kiinnostusta herättänyt, vai ajauduitko sinne vahingossa? Kun sanot että kilpailu alalla on kovaa, niin onko se yksi syy olla viemättä projektia loppuun, koska tiedät, että menestyäksesi sinun pitää tsempata ja kilpailla? Murtaisiko se ”kamelin selän” lopullisesti jos projektisi epäonnistuisi? Voiko sama epäonnistumisen pelko (muutospelon ohella) vaivata myös muita osa-alueita (esim. parisuhdetta)?

Kamalasti hyvin henkilökohtaisia kysymyksiä, joihin sinun ei tietenkään tarvitse vastata ellet halua.

Kympin Nainen kirjoitti:

Ehkä laiskuutta - jos se on toimintatapa johon olet tottunut - tai sitten jotain ihan muuta? Kai olet joskus spontaania iloa jostain tekemisestä tuntenut, vai tuntuuko asiat turhalta suorittamiselta? Nautitko esim. opinnoistasi, tai jostain harrastuksistasi lapsina? Mikä tämän hetkisessä elämässäsi tuo sinulle eniten iloa?

Minusta lapsissa ja nuorissa yleensä näkyy se tekemisen ilo ja palo parhaiten. Onko mahdollista, että sinun ilo ja palo on lytätty jo lapsena esim. dominoivan vanhemman toimesta? Tai vaikkei varsinaisesti lytätty, niin painotettu liikaa sitä, että ammatti pitää hankkia, jotta pärjäisi, ei siksi, että tekisi rakastamaansa työtä, nauttisi elämästään? Tekemisen ilo on niin äärimmäisen helppoa tappaa, etenkin jos siihen on liittynyt muuta henkistä väkivaltaa. Silloin sitä voi olla vaikea uudelleen löytää… Tai sitten se voi tosiaan kadota myös esim. masennuksesta johtuen.

Onko muuten alasi sellainen, joka on sinussa (edes joskus) kiinnostusta herättänyt, vai ajauduitko sinne vahingossa? Kun sanot että kilpailu alalla on kovaa, niin onko se yksi syy olla viemättä projektia loppuun, koska tiedät, että menestyäksesi sinun pitää tsempata ja kilpailla? Murtaisiko se ”kamelin selän” lopullisesti jos projektisi epäonnistuisi? Voiko sama epäonnistumisen pelko (muutospelon ohella) vaivata myös muita osa-alueita (esim. parisuhdetta)?

Kamalasti hyvin henkilökohtaisia kysymyksiä, joihin sinun ei tietenkään tarvitse vastata ellet halua.

Lue lisää

Nämä ovat hyviä kysymyksiä ja eivät liian henkilökohtaisia siinä mielessä, että jos vastaan, niin ne eivät paljasta henkilöllisyyttäni. Näihin pitkiin viesteihin ja näin moneen kysymykseen on vaan niin raskasta vastata, että en jaksa alkaa pohtia hyvää vastausta.

Pidän kyllä paljon salilla käymisestä, kirjojen lukemisesta, tietokonepelien pelaamisesta, sarjojen ja elokuvien katselusta ja ihan vain ulkoilusta ja metsässä olemisesta. Kuluttaminen on siis helppoa ja nautinnollista, tuottaminen ei. Kuntosali tosin on tuottamista.

Kiitos kuitenkin että käytit aikaasi minuun, sinulla on paljon hyviä pointteja.

piiloalfa kirjoitti:

Nämä ovat hyviä kysymyksiä ja eivät liian henkilökohtaisia siinä mielessä, että jos vastaan, niin ne eivät paljasta henkilöllisyyttäni. Näihin pitkiin viesteihin ja näin moneen kysymykseen on vaan niin raskasta vastata, että en jaksa alkaa pohtia hyvää vastausta.

Pidän kyllä paljon salilla käymisestä, kirjojen lukemisesta, tietokonepelien pelaamisesta, sarjojen ja elokuvien katselusta ja ihan vain ulkoilusta ja metsässä olemisesta. Kuluttaminen on siis helppoa ja nautinnollista, tuottaminen ei. Kuntosali tosin on tuottamista.

Kiitos kuitenkin että käytit aikaasi minuun, sinulla on paljon hyviä pointteja.

Lue lisää

Ei syytä kiitoksiin, tämä on aihealue joka minua kiinnostaa, joten ilo oli minun puolellani. Toivottavasti en tölväissyt, tungetellut tai olettanut liikaa.

Mikä tahansa onkaan päätöksesi ja polkusi, toivotan menestystä. Ei välttämättä menestystä perinteisessä mielessä, vaan menestystä ja onnea sinun omien mittariesi mukaan.

Hame päällä ja ilman housuja, vilautan hameen helmat ylös nostaen ja heippa ja tussua vilautan!