persutko pöljie

Minnoon luullu jotta kaikki persut on pöljie, van tampereen tyttöhän se ollii viisas ja älykäs.
692
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

"Perussuomalaisten kansanedustajaehdokkaat ovat joutuneet allekirjoittamaan kirjallisen sitoumuksen, että he liittyvät puolueen eduskuntaryhmään ja myös pysyvät siinä, jos tulevat valituksi eduskuntaan. Sitoumus on annettu ehdokkaasi suostumisen yhteydessä.

Puoluejohtaja Timo Soini vahvistaa Suomen Kuvalehden haastattelussa, että tällainen sitoumus on ehdokkailta vaadittu.

”Haluttiin nyt ihmisiltä sitoutuminen perussuomalaiseen linjaan etenkin, kun on veivattu julkisuudessa mahdollisella (eduskuntaryhmän) hajoamisella”, hän perustelee.

Perussuomalaisten poliittinen orjasopimus on tuskin juridisesti pitävä, sillä perustuslaki takaa kansanedustajille varsin laajan itsenäisyyden ja poliittisen toimintavapauden.

Soini antaa SK:n haastattelussa ymmärtää, ettei perussuomalaisten ryhmäkuri voi olla sataprosenttinen, mutta sitoutumisen on oltava vahvaa."

Suomen Kuvalehti 8.4.2011

Äänestä

Keput ne vasta pöljiä ovat.
Sen huomaa jo siitä missä kunnissa Suomessa menee heikoiten.
Se on juuri nämä kepuiset kunnat.

Äänestä
  • Just joo esim. Vantaa on konkkatilassa. Onko kepukunta onko vastaappa pennanen.

    Äänestä

Pennane junkas uudet tumput jo puhki.

Äänestä

Mikä se oli tämä paikallinen sekoilu kun oli huhua että se yksi nainen lähtee ryhmästä ja sitten tekivät toisistaan tutkintapyyntöjä. Miten siinä kävi? Kävikö Venäjän puolelta joku neuvottelemassa välit kuntoon?

Äänestä

Onko jotain asiaa?

Muuta kuin en minä tästä puoluesta pidä, minun on tultava purkamaan tätä ongelmaa tänne palstalle tällä turhalla viestillä.

Samoin tuntuu unohtuvan Kajaanin Kokoomuksen riidat...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


yks viisas kirjoitti:

Minnoon luullu jotta kaikki persut on pöljie, van tampereen tyttöhän se ollii viisas ja älykäs.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu