jos haluaisin luopua lapsesta?

ihan ensimmäisessä työohjausryhmässä, jossa kävin, tuli juttua äidistä, joka paloi loppuun murkkuikäisen kanssa.

meni lääkäriin, sai burn out -dignoosin ja lapsi oli siirrettävä muualle, koska tilanne oli niin pahoin tulehtunut, ettei se voinut jatkua enää.

sijaisvanhemmilla on kuukauden irtisanomisaika, joten sekin riittää, että ilmoitat kirjallisesti sijoittavaan kuntaan:

koska lukuisista yhteydenotoistani huolimati ette ole vastanneet pyyntöihini työnohjauksesta ettekä ole reagoineet muihinkaan avunpyyntöihini, sanon perhehoitajasuhteen irti seuraavan kuun alusta.

voit toki jatkaa sovittelevaan sävyyn, että mikäli he nyt haluavat alkaa apua tarjoamaan, olet valmis neuvottelemaan ehdoista.

ilmeisesti kyseessä on murkku, joka työnohjaajani sanoin joutuu irrottautumaan kahdesti. käy siis kuumana ja kovaa etsiessään itseään biovanhempien ja teidän välistä ja joutuu valitakseen kokemaan niin biovanhempien elämää ja teidän opettamaanne elämäntapaa. murkusta ei hevillä selviä ja minullekin sanottiin, että TÄRKEINTÄ ON SÄILYÄ ITSE HENGISSÄ.

oikeasti sinulla ei taida olla edes halua luopua, haluaisit vain hengähdystauon. pienen rauhansataman ja tankkausta, haleja ja uskoa tulevaisuuteen. lujaa luottamusta siihen, että KUKAAN EI TEE TYÖTÄSI sen kyseisen lapsen kanssa PAREMMIN KUIN SINÄ. ja kyllä sinä sen itse tiedätkin syvällä sisimmässäsi. sen kertoo huolesi hänestä.

Samanlaisia ihmisiä sijaisvanhemmatkin ovat.
Ei kukaan tiedä mitä eteen tulee ja kuinka omat voimavarat riittävät. Aivan kuten biovanhemmatkin uskovat omaan jaksamiseen, mutteivat sitten jaksakaan.

Meille kullekin voi sattua elämässä lähes yhtäaikaa ikäviä ja surullisia asioita. Ja vaikkei sattuisikaan, ei ketään voida syyttää, että voimat loppuivat kesken.

Elämä omien biolastenkin kanssa voi olla todella kuluttavaa ja raskasta jos on on gelmia, kellä minkäkinlaisia.

Toivottavasti saisit apua. Ja jos et saa, on parempi sanoa, että tämä homma nyt loppuu tähän, kuin huomata olevansa vielä suurmmissa syövereissä.

Voimia ja jaksamisia sinulle!

Heipä hei!

Haluan toivottaa sinulle voimia ja ikävää, että tunnet olosi niin huonoksi kuin tunnet.

Kun nyt haluat purkaa sioituksen ja jos purkaat sen, niin kiinnittäisin huomiosi vain yhteen asiaan.

En tiedä minkä ikäinen sioituslapsesi on. Itse olin 14-vuotias, kun sioitukseni purkaantui. Vaikka se oli sitä mitä itsekkin halusin, koska tilanne oli mahdoton, niin minua jäi kuitenkin kalvamaan se, että siaisäiti ei koskaan sanonut, että olisi halunnut asioiden menneen paremmin, päin vastoin, hän sysäsi minut pois perheestä sovittua aikaisemmin ja viellä todella lyhyellä varoitusajalla.

Vaikka meidän tilanne olikin mahdoton, niin tavallaan olisin kuitenkin tahtonut, että homma toimii. Minä kaipasin äitiä ja minä kaipasin perhettä, sekä yhteenkuuluvuisuuden tunnetta. Minä kaipasin sitä, että siaisäiti olisi sanonut minulle sen, että olin hänelle tärkeä, vaikka emme toimeen tulleetkaan (sen siaan etä hän haukkui minut maanrakoon) koska itse kuitenkin kiinnyin siaisäitiin, vaikka suhde olikin viha rakkaus suhde.

Viellä pitkään sen jälkeen kun sioitus päättyi minussa eli näyttämisen halu, halu, että siaisäiti tunnustaa minut pärjäävänä ja hyvänä ihmisenä. Tein asioita joita toin äidintietoon kipeänä haluna se, että hän sanoo, jotta minusta on muuhunkin kuin ei mihinkään. Mikä ei kyllä ikinä onnistunut ja lopulta tajusin itsekkin oman hölmöyteni;) ja lakkasin yrittämästä.

Kirjoitukseni pointti on se, että vaikka tunnet itsesi riittämättömäksi ja että voimasi ovat loppu, niin kerro kuitenkin lapselle, että välität silti hänestä ja että sinulla on huoli hänestä. Vaikka se tuntuisi vaikealta, niin lapselle se saattaa olla tärkeää. Ja lapsi ymmärtää kuitenkin, ei ääneen sanominen riko häntä niin paljon, kuin vaikeneminen ja asian "piilottaminen".

Olen pahoillani, että sinut on jätetty yksin selviytymään ja vihainenkin siitä! Sosiaaliviranomaisten pitäisi ymmärtää vastuunsa niin sioitusperhettä kuin lastakin kohtaan sen jälkeen kuin lapsi on sioitettu.

Niin ja sano lapselle, että hän saa pitää sinuun yhteyttä jos haluaa.

Itse tahtoisin pitää yhteyttä siaisisääni, mutta en uskalla, sillä pelkään, että se vaikeuttaa hänen elämäänsä ja että se tuo siaisäidin takaisin elämääni. Ja kun minusta tuntuu viellä, että vaikka kertoisin mitä elämästäni ja kertoisin, että olen kiitollinen kaiksesta siitä mitä sain, niin että se ei silti vakuuttaisi siaisisää siitä, että en kadu, jotta asuin heillä sen ajan jonka asuin. Kuitenkin lämpimästi ajattelen perhettä ja toivon että he pärjäävät hyvin ja säästyvät suruilta.

Et ole huono vanhempi! Älä ajattele niin! Meistä jokainen väsyy joskus, tavalliset, hyvät biovanhemmatkin vaikka rakastavatkin lapsiaan yli kaiken (ja nyt en puhu pahoinpitelevistä, ryyppäävistä, hyväksikäyttävistä tai muutoin huonoista vanhemmista) ja jos apua ei saa, kun sitä pyytää, niin selviytyminen on todella vaikeaa. Älä syytä itseäsi tai ole liian ankara!

Lämpimästi: Esm

Hei!

Ihan varmaan jokaista joskus väsyttää, joka toisin väittää, niin luulen hänen puhuvan toista, mikä on tosi.
Minä ainakin annan luvan itselleni myös väsyä, jokainen väsyy, hoiti sitten omia lapsia tai lainalapsia, molempain kanssa tulee ongelmia, jos ei mitään tule, lapset eivät uskalla silloin näyttää tuntojaan ja purkaa ne jossain muualla ja parempi kai, että kotona kiukutellaan.
Meillä ainakin ovet välistä saa kyytiä, se onkin huolestuttavaa jos hautoo murheita johonkin päiväkirjaan ja pahemmassa tapauksessa nuori tekee jotain itselleen.

Joskus kylläkin harmittaa, kun antaa kaikkensa ja silti käyttäydytään täysikäisenäkin, kuin pikkulapset, mutta ohi ne tilanteet sitte menee.
Kai siihen isoon tuntemattomaan maailmaan on vaikea siirtyä, vaikka kuinka tukisi.

Moi.

Oletko miettinyt että voisit otta "lomaa"? Oman sijoituspaikkani vanhemmat käyvät muutaman kerran vuodessa parisuhdeleireillä ja matkoilla omien lapsiensa kanssa. Meille lainalapsille kerrottiin, että he lähtevät hoitamaan itseään ja meille tuli siksi aikaa sijainen. Sijoitusperheeni äiti oli välillä tosi maassa, mutta he kävivät itse tarpeen tullen purkamassa ammattilaiselle ja kertoivat meille miten asia on.
Minulle tilanne oli selvä kun olen pienestä asti osannut lukea tilanteita ja meille kerrottiin, että he tarvitsevat nyt hetken aikaa itselleen ja omille biolapsilleen ja että he tulisivat takaisin.

Onko semmoista mahdollisuutta teillä? Jos menisit itse puhumaan itse hankkimasi tahon kautta? Oletko kokeillut lomailua? Sijaisia on vaikea saada, mutta onko ennenkuulumatonta, että sijaisperheeseen tulisi kodinhoitaja (tms) siksi aikaa, että väsynyt ihminen saa tilaa itselleen?

Minulle sijaisperhe oli oikein hyvä, meillä puhuttiin asiat halki ja "isä" ja "äiti" sanoivat lainalapsille, että nyt väsyttää, puhutaanko myöhemmin? Olisin varmasti särkenyt sydämeni toistamiseen jos minut olisi sieltä laitettu pois kun bioäitikään ei jaksanut.